”Things do not get better by being left alone”, aloittaa Adam Perlman tuoreen Medical Clinics of North America -sarjan uskomuslääkintää käsittelevän teemanumeron (1). Sen lähtökohta on realistinen: vaikka lääkärit yleensä suhtautuvatkin penseästi näihin hoitomuotoihin, olisi heidän silti potilaittensa takia tunnettava sitäkin. Nimittäin kolmannes amerikkalaisista ja puolet keskieurooppalaisista turvautuu uskomuslääkinnän keinoihin, ja ala kasvaa koko ajan. Eräitä sairauksia potevat näyttävät olevan erityisen alttiita hakeutumaan myös lääketieteen ulkopuolelle: nivelreumapotilaista jopa yli 90 % ja syöpäpotilaista jopa yli 80 % on etsinyt helpotusta täydentävistä hoitomuodoista (2). Vaihtoehtohoitoja käyttävät ovat yleensä hyvin koulutettuja, varakkaita nuoria keski-ikäisiä: hoitomuoto ei suinkaan ole tavallisesti viimeinen oljenkorsi vaan usein ensimmäinen hoitokontakti (2).

Uskomuslääkinnän syvempi tarkastelu voi opettaa jotain oleellista myös lääkärin toimesta, ainakin sen perinteestä. Hippokrateen ajoista luottamuksellinen ja lämmin potilas-lääkärisuhde on ollut parantamisen perusta. Paino kohtaamisessa on kuitenkin vähitellen siirtynyt isälliseltä lääkäriltä autonomiselle potilaalle (3). Usein potilaat hakevat vaihtoehtohoidoista juuri mahdollisuutta saada takaisin ainakin osan sairauden riistämästä autonomiasta osallistumalla omaan hoitoonsa ja ymmärtämällä sitä; tämä autonomian näkökulma on monesti jopa tärkeämpi kuin oireiden lievitys (4). Koska uskomuslääkintä vähintäänkin kummittelee usein hoitosuhteessa, siitä puhuminen – potilaan ehdoilla – saattaa lähentää potilaan ja lääkärin maailmoja, hälventää pelkoja (2).

Uskomuslääkintää on punnittu satunnaistetuissa kliinisissä kokeissakin. Mm. Lancetissa ja BMJ:ssa julkaistujen meta-analyysien mukaan homeopatiasta on ollut apua, mutta toisaalla alkuperäistutkimusten laatua ja toistettavuutta on arvosteltu (5). Samanlainen epävarmuus vallitsee yrttien ja rohdosten suhteen. Vaarallisempaa on se, että haittavaikutuksina mainitaan sydämen, maksan ja munuaisten vajaatoiminta, jopa kuolema (6). Enimmäkseen uskomuslääkinnän keinot vaikuttavat kuitenkin varsin harmittomilta, ehkä samalla tehottomiltakin (1). Ymmärrettävimmin hyvää oloa, kenties mielenrauhaakin, voi saada erilaisista meditaatio-, rentoutumis- ja rukoustekniikoista (1).

Vaatimusta, että lääkärin tulisi tuntea homeopatian salat, yin ja yang, yrtit ja rohdot, sekä lukemattomat muut uskomuslääkinnän muodot (1), voidaan pitää mahdottomana ja kohtuuttomana. Silti lääkäri voi ammatillisesti antaa potilaalleen järkeviä neuvoja ja varmistaa, että tehokkaasta lääketieteestä ei luovuta (2,7). Uskomuslääkinnän huumassakin potilaan olisi syytä varmistua mm. hoidon oletetusta kestosta ja hinnasta, tavoitteista ja periaatteista, terapeutin kokemuksesta ja menetelmän mahdollisuuksista. Viisasta on etukäteen tiedustella myös hoidon haittavaikutuksista ja vaaroista. Hoidon hyödyllisyyttä on järkevä pysähtyä pohtimaan vähintään 4–8 viikon kuluttua.

Myös uskomuslääkinnän eri muotojen todellisia vaikutuksia on voitava tarkastella objektiivisin tieteellisin perustein. Lähtökohtien tulisi kuitenkin olla ennakkoluulottomia ja avoimia. Niinpä ei ehkä olekaan kovin yllättävää, että englantilaisissa ja amerikkalaisissa huippuyliopistoissa (1) tutkitaan vaihtoehtohoitoja. Tosielämässä tullaan monesti lopulta rajoille, joissa tieteestä ei enää ole apua. Viimeistään silloin kohdataan tuntematon. Näyttöjen majakan valo pyyhkii pimeää. Lupaako uskomuslääkintä vielä silloinkin taivaan? Viekö tieteellinen tieto puolestaan potilaalta viimeisenkin toivon?

KIRJALLISUUTTA

1 Complementary and alternative medicine. Med Clin North Am 2002;86:1–202.

2 Pappas S, Perlman A. Complementary and alternative medicine. The importance of doctor-patient communication. Med Clin North Am 2002;86:1–9.

3 Balint JA. Brief encounters. Speaking with patients. Ann Intern Med 1999;131:231–234.

4 Zollman C, Vicker A. Complementary medicine and the patient. BMJ 1999;319:1486–1489.

5 Merrell WC, Shalts E. Homeopathy. Med Clin North Am 2002;86:47–62.

6 Ernst E, Pittler MH. Herbal medicine. Med Clin North Am 2002;86:149–161.

7 Eisenberg DM. Advising patients who seek alternative medical therapies. Ann Intern Med 1997;127:61–69.

Pekka Leinonen