Ajan­kohtai­sta

Uusi hakumenettely erikoislääkärikoulutukseen tekee kriteerit läpinäkyviksi

Pisteitä saa työkokemuksesta, tieteellisistä ansioista ja haastattelusta.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1

Uusi erikoislääkärikoulutuksen hakumenettely tekee valintakriteereistä läpinäkyviä.

Näin asian näkevät Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila ja Nuorten Lääkärien Yhdistyksen puheenjohtaja Sara Launio.

Halila ja Launio ovat varsin tyytyväisiä vuoden vaihteessa voimaan tulevaan uuteen erikoislääkärikoulutuksen hakumenettelyyn.

Aiemmasta työkokemuksesta saa jatkossa maksimissaan 10 pistettä, tieteellisistä ansioista kahdeksan pistettä ja haastattelusta 10 pistettä. Ensisijaisesta hakuvaihtoehdosta saa kaksi pistettä.

Lisäksi hakijan pitää kirjoittaa niin sanottu motivaatiokirje, jossa hän perustelee, miksi haluaa kyseiselle erikoisalalle. Kirjettä ei pisteytetä, mutta sitä käytetään haastattelun pohjana.

Ensimmäinen uusien kriteereiden mukainen haku järjestetään syyskuussa 2019. Sen jälkeen hakuja on kahdesti vuodessa. Kerralla voi hakea kolmelle eri alalle tai vaikkapa samalle alalle kolmeen eri yliopistoon.

Jatkossa erikoislääkärikoulutus alkaa kuuden kuukauden koeajalla. Sen ei ole tarkoitus olla osa valintamenettelyä, mutta jonkinlaisena takaporttina se toimii molemmille osapuolille, jos havaitaan, että erikoisalavalinta on aivan väärä.

– Hyvä, että tämä pitkään valmistelu uudistus on nyt toteutumassa. Jos huomataan myöhemmin, että se kaipaa viilaamista, sitä voidaan toki muuttaa, Halila sanoo.

Tulevaisuudessa rakennetaan koulutuspolkuja

Aiemmin yliopistolle on voinut ilmoittautua erikoistumaan vapaasti, mutta erikoistumispaikka on pitänyt hankkia erikseen. Jatkossa koulutusohjelmaan valituille aiotaan luoda koulutuspolku, johon kuuluu myös työpaikka.

Lue myös

– Jonkinlaista valintaa on joka tapauksessa ennenkin tapahtunut ainakin suosituimmilla erikoisaloilla, mutta se ei ole ollut avointa. Ne kriteerit, joilla ihmisiä on valittu erikoislääkärikoulutukseen, eivät ole olleet tiedossa, Launio huomauttaa.

– NLY teki joitakin vuosia sitten valintamenettelystä mietinnön. Nyt käyttöön otettava valintamenettely on varsin samansuuntainen mietinnön kanssa. Tätä täytyy pitää onnistumisena, Launio toteaa.

Hän tietää, että eniten uusi hakumenettely polttelee vastavalmistuneita ja niitä, jotka ensi keväänä valmistuvat.

Launio rauhoittelee heitä muistuttamalla, ettei lääkäritarve ole kadonnut mihinkään eikä hakumenettely muuta erikoislääkäritarvetta, vaan tekee hakumenettelyn läpinäkyväksi.

– Tulemme seuraamaan uudistuksen käytäntöön viemistä tarkasti, Launio lupaa.

Kuva: Sami Perttilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030