Ajan­kohtai­sta

Uusi säteilylaki tulossa voimaan joulukuussa

Toiminnanharjoittajan vastuu ja valvonnan riskiperusteisuus lisääntyvät.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1

Kokonaan uudistettu säteilylaki on tulossa voimaan joulukuun puolessa välissä. Uusimalla säteilylain Suomi panee täytäntöön EU:n säteilyturvallisuusdirektiivin.

Uuden lain mukaan säteilytoiminnalla ja suojelutoimilla saavutettavan kokonaishyödyn on oltava suurempi kuin niistä aiheutuvien haittojen.

Lääketieteellinen altistus on rajoitettava siihen, mikä on välttämätöntä tutkimus – tai hoitotuloksen saavuttamiseksi tai toimenpiteen suorittamiseksi.

Uusi laki lisää toiminnanharjoittajan vastuuta ja muuttaa valvontaa nykyistä enemmän riskiperusteiseen suuntaan.

– Säteilyn käyttöpaikalla nykyisin toimivat säteilyturvallisuudesta vastaavat johtajat poistuvat, kertoo hallitussihteeri Helena Korpinen STM:stä.

Toiminnanharjoittajan on jatkossa käytettävä säteilyturvallisuusasiantuntijaa, joka antaa neuvoja väestön ja työntekijöiden suojelun osalta, sekä lääketieteellisen fysiikan asiantuntijaa, joka antaa neuvoja potilaiden ja tukihenkilöiden säteilysuojelun suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa.

Lisäksi toiminnanharjoittajalla on oltava käytössään säteilyturvallisuusvastaava, jonka tehtävänä on huolehtia toiminnanharjoittajan apuna säteilysuojelun toteuttamisesta.

– Lääkärit, joilla on vastaavan johtajan pätevyys, voivat toimia jatkossa säteilyturvallisuusvastaavina, Korpinen kertoo.

Kirjallinen perustelu oireettoman altistuksesta

Uudistuksessa säädetään oireettoman henkilön lääketieteellisen altistuksen oikeutusta. Jos lääketieteellinen altistus ei ole osa seulontaohjelmaa, siitä on laadittava erityinen kirjallinen perustelu.

– Kyse on tilanteesta, jossa henkilöllä ei ole varsinaista tutkittavaan tautiin liittyvää oiretta, mutta hän toivoo tutkimusta, tai lääkäri muutoin katsoo tutkimuksen aiheelliseksi joihinkin riskeihin perustuen, Korpinen kertoo.

Lue myös

Perustelun laatijan on oltava lääketieteellisestä altistuksesta vastaava lääkäri, ja hänen on kuultava lähetteen antajaa. Perustelussa on noudatettava PALKOn kriteerejä. Tämä vaatimus koskee myös yksityisen terveydenhuollon palveluja.

Lääketieteellisestä altistuksesta vastaavan lääkärin on varmistettava, että potilas on saanut tiedon säteilyaltistuksen aiheuttamasta mahdollisesta terveyshaitasta.

Isotooppiyhdistelmäkuvauksissa lääketieteellisestä altistuksesta vastaavana henkilönä voi toimia jatkossa myös yhdistelmäkuvaukseen koulutuksen saanut radiologi tai kliinisen fysiologian tai isotooppilääketieteen erikoislääkäri. Näitä molempia ei välttämättä tarvita säteilyn käyttöpaikalla.

Jutun ingressiä korjattu 12.11.2018 klo 13.05.

Kuva. Mauri Helenius

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030