Ajan­kohtai­sta

Vähemmän tunnetta ja enemmän faktaa

Kati Myllymäki toivoo malttia koronakeskusteluun.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Sami Perttilä

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki saa kansalaisilta viestejä koronavirustilanteesta, esimerkiksi Ortopediyhdistyksen Levilla pidettyyn kurssiin ja siitä johtuneisiin karanteeneihin liittyen. Hän ymmärtää kansalaisten huolta, mutta muistuttaa, että tilanne oli kokoontumisen aikaan (8.–13. maaliskuuta) toinen.

– Jälkeenpäin voi sanoa, että se olisi pitänyt perua.

Tampereen lääkäripäivien peruminen oli välttämätön päätös, tiedetään nyt.

– Jos 3000 lääkäriä olisi jouduttu laittamaan varmuuden vuoksi karanteeniin, se olisi ollut todella hankala juttu terveyspalvelujärjestelmälle, Myllymäki sanoo.

Myllymäki toivoo, että nyt ei levitettäisi paniikki-ilmapiiriä.

– Otan koronaepidemian ehdottomasti vakavasti ja olen huolissani, mutta paniikkia ei pitäisi kenenkään levittää. Luotan siihen, että viranomaiset tekevät parhaansa.

Yksittäisten nimettömien sairaaloiden työntekijöiden kommentit eivät myöskään edusta kaikkien mielipidettä tai kokemusta, mutta kommentit saavat silti paljon julkisuutta.

– Nyt on jokaiseen seinään maalattu useampi piru.

Lue myös

Hän toivoo keskusteluun vähemmän tunnetta ja enemmän faktaa.

Mitä terveisiä lähetät lääkäreille tässä poikkeuksellisessa tilanteessa?

– Nyt keskitytään tekemään töitä ja hoitamaan potilaat. Huolehditaan työturvallisuudesta ja suojellaan potilaita, läheisiä ja työtovereita. Nyt jos koskaan ennaltaehkäisy on avaintekijä. Tämä vaatii huolellisuutta ja kärsivällisyyttä, vaikka harmia koituu esimerkiksi lomien ja koulutuksien peruutuksista.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030