Ajan­kohtai­sta

Vaihdevuodet ja estrogeeni vaikuttavat lihasten toimintaan

Estrogeenin havaittiin säätelevän lihassolujen aineenvaihduntaa ja elinvoimaisuutta.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Testosteronin tiedetään olevan tärkeä lihasten koon säätelijä, mutta estrogeenin vaikutuksia lihaksistoon tunnetaan heikommin. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että estrogeeni säätelee lihassolujen energia-aineenvaihduntaa ja elinvoimaisuutta. Vaihdevuosien myötä estrogeenin tuotanto hiipuu, joka vaikuttaa lihaksistoon.

– Nyt osoitimme, että myös naissukuhormoni estrogeenilla on merkittävä säätelyrooli lihaskunnon ylläpidossa, sanoo tiedotteessa akatemiatutkija Eija Laakkonen Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksesta.

Laakkosen mukaan löydökset auttavat ymmärtämään miksi vaihdevuosi-ikäisten naisten lihakset kutistuvat ja voima heikkenee.

– Lihakset ovat koko kehon aineenvaihdunnan kannalta tärkeä kudos. Siksi tutkimustuloksilla voi olla merkitystä myös etsittäessä uusia keinoja taistella ikääntymiseen liittyvää kohonnutta aineenvaihduntasairauksien riskiä vastaan, hän sanoo.

Lue myös

Tutkimukseen osallistui 24 pre- ja postmenopausaalista naista. Naisten lihaskudosnäytteistä kartoitettiin näytteenottohetken proteiinikoostumus suhteessa tutkittavien naisten ikään, monopaussivaiheeseen tai hormonikorvaushoidon käyttöön. Lihasnäytteistä tunnistettiin 1 353 proteiinia ja 762 esiintymisen voimakkuus määritettiin. Näistä 137 ei ollut aiemmin yhdistetty lihasten ikääntymiseen.

Aging Cell -lehdessä julkaistu tutkimus toteutettiin Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa. Tutkimus on osa laajempaa dosentti Vuokko Kovasen johtamaa SAWEs-kaksostutkimusta.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030