Lehti 8: Ajan­kohtai­sta 8/1995 vsk 50 s. 891

Vain 4 % leikkaisi terveydenhuoltomenoja

Valtaosa väestöstä (60 %) haluaa säilyttää kotikuntansa terveydenhuoltomenot nykyisellä tasolla. 25 prosenttia haastatelluista olisi valmis jopa lisäämään menoja, ja vain 4 % on leikkausten kannalla. Tämä ilmenee STAKESin tekemästä tuoreesta tutkimuksesta, jossa pyrittiin selvittämään, vastaavatko kuntien terveydenhuoltoon suuntaamat voimavarat palvelujen kysyntää. Tutkimus perustuu STAKESin vuosittain keräämään haastatteluaineistoon, ja vuonna 1994 tutkimukseen osallistui lähes 2 300 25-79-vuotiasta suomalaista.

Terveydenhuollon varojen lisäyksen kannattajista 39 % halusi rahoittaa lisäyksen kunnan muita palveluja karsimalla, 32 % potilasmaksuja korottamalla ja 11 % kunnallisveroa nostamalla. Karsintaa haluttiin kohdistaa erityisesti kulttuuri- ja urheilupalveluihin.

Lue myös

Eniten väestön mielipide-eroja selittivät kunnan terveydenhuoltomenojen taso sekä vastaajan sukupuoli, tulot, perhekoko ja heikoksi koettu terveys. Niissä kunnissa, joissa terveydenhuoltomenojen taso oli matala, menoja haluttiin lisätä enemmän kuin muissa kunnissa. Kuten muutamien aiempien, myös tämän tutkimuksen mukaan naiset olivat miehiä halukkaampia kasvattamaan terveysmenoja.

Tulojen vaikutuksen osalta tulokset erosivat monien aiempien tutkimusten tuloksista: perheen tulojen kasvulla oli negatiivinen yhteys halukkuuteen lisätä kunnan terveydenhuoltomenoja. Yhteyden arvellaan johtuvan siitä, että suurituloiset käyttävät muita enemmän yksityisen sektorin palveluja. (Kirsi-Marja Peräkylä)

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030