Ajan­kohtai­sta

Valtion kaupallinen rokotetutkimusyhtiö etenee

Uuden yhtiön nimi on Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Hallitus on valtuuttanut sosiaali- ja terveysministeriön (STM) perustamaan uuden valtion osittain omistaman rokotetutkimusyhtiön.

STM tiedotti yhtiön perustamisaikeista marraskuussa 2020. Taustalla oli oikeuskanslerin toukokuussa 2019 antama suositus, jonka mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kaupalliset rokotetutkimuspalvelut ja rokotteiden hankinta tulisi erottaa toisistaan aiempaa selvemmin.

Perustettavan yhtiön nimi on Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy. Sen kotipaikka on Tampere, jossa THL:n kaupallisen rokotetutkimustoiminnan ja Tampereen rokotetutkimuskeskuksen pääpaikat nykyisinkin ovat.

Perustamista ovat valmistelleet STM, THL ja Tampereen yliopisto. Valtio omistaa uudesta yhtiöstä 51 prosenttia ja Tampereen yliopisto 49 prosenttia.

Finvac on valtion erityistehtäväyhtiö ja sen omistajaohjauksesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Lue myös

Yhtiön perustamisella on tarkoitus osaltaan taata ja vahvistaa suomalaista rokotetutkimusosaamista. Tavoitteena on myös varautua pandemian kaltaisiin terveysuhkiin ja lisätä tutkimusinvestointeja Suomeen.

Yhtiön perustamiseen on saatu valtion vuoden 2021 talousarviossa 8 miljoonan euron määräraha. Määrärahan on tarkoitus kattaa alkupääomitus ja yhtiön perustamista edeltävät perustamiskustannukset.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030