Vanhusten mielenterveysongelmat eivät ole lisääntyneet, mutta niihin kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota. Vanhuksen masennuksen tunnistaminen on haasteellista, sillä olisi erotettava, milloin on kysymys hoitoa vaativasta oireilusta ja milloin taas elämään kuuluvasta surusta.

- Masennusta pitäisi ryhtyä hoitamaan nopeasti sen havaitsemisen jälkeen. Kuolleisuuden vaara on suurentunut, jos vanhus on sekä yksinäinen että masentunut. Jos vanhus on alakuloisen oloinen, mutta ei voida vielä puhua hoitoa vaativasta masennuksesta, pitää hänen tilaansa seurata, totesi johtajapsykiatri Tuula Saarela Helsingin terveyskeskuksesta Geriatripäivillä.

Masennuksen lääkehoito onnistuu parhaiten silloin, kun vanhus ja hänen läheisensä ymmärtävät, mihin hoidolla pyritään. Masennuksen hoito kaikkine tukimuotoineen pitää saada vanhusta palvelevaksi ja hänen tarpeisiinsa räätälöidyksi.

Tuula Saarela korosti, että vanhusten masennus pitäisi tunnistaa nimenomaan jo perusterveydenhuollossa. Vanhuksen omatoimisuuden mahdollisuuksien tukeminen arjessa on olennaista.

- Terveyskeskuksissa on nykyisin paljon tietoa vanhusten mielenterveysongelmista, samoin osaamista näissä asioissa. Vanhuksen pitää tulla kuulluksi. Masentuneet vanhukset kokevat arjessa selviytymisen usein ylivoimaiseksi, ja potilaalle soveltuvien ratkaisujen etsiminen ongelmiin on yksi työn keskeisistä sisällöistä.

Vanhuspsykiatriaan tarvitaan erikoisala

Iäkkäiden tarvitsemia perusterveydenhuollon ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon mielenterveyspalveluja tarvitaan jatkossa enemmän kuin niitä nykyisellään on tarjolla. Toistaiseksi vanhuspsykiatrian yksiköitä on lähinnä suurissa kaupungeissa.

Pääkaupunkiseudulla alkaa tänä vuonna vanhuspsykiatrisen palvelujärjestelmän selvittäminen.

- Moniammatillisia vanhuspsykiatrisia työryhmiä tulisi perustaa tukemaan perusterveydenhuollon työtä. Väestön vanheneminen näkyy myös tavallisilla psykiatrian poliklinikoilla. Poliklinikoilla pystytään hoitamaan iäkkäitä vaikeaoireisia potilaita etenkin silloin, kun he pysyvät somaattisesti hyväkuntoisina eikä heillä ole muistiongelmia, Tuula Saarela totesi.

Saarelan mielestä tarvitaan ehdottomasti myös vanhuspsykiatrian erikoisala.

- Erikoisalakoulutus pitäisi saada alkamaan pian.

Vanhustenhoidon erityisiksi haasteiksi tulevaisuudessa Tuula Saarela mainitsi iäkkäiden psykoosipotilaiden hoidon ja seurannan sekä dementiapotilaiden vaikeiden käytösoireiden hoidon.

- Vanhustenhoidossa esiintyy myös yleistä pelkoa siitä, että hukutaan potilaisiin, ellei potilasohjausta onnistuta rajaamaan tarkasti. Väliinputoajaryhmiä ei kuitenkaan saisi syntyä.

Espoossa tutkitaan dementikkojen käytösoireiden hoitoa

Espoon kaupungin vanhusten pitkäaikaishoitopaikoissa ryhdytään tutkimaan, voidaanko dementiapotilaiden käytösoireita hoitaa ensisijaisesti lääkkeettömästi. Käytösoireet ovat merkittävin tekijä, jonka vuoksi dementiapotilas joutuu laitoshoitoon. Kotihoidossa dementiapotilas voi pärjätä pitkään, jos hän ei ole levoton, aggressiivinen tai ahdistunut.

- Lääkkeettömällä hoidolla tarkoitetaan pyrkimystä ymmärtää käytösoireen syntyyn vaikuttavia tekijöitä laajasti ja hoitaa niitä kohdennetusti. Lääkkeettömiä hoitokeinoja täydennetään tarvittaessa lääkehoidolla, kertoi vanhempi tutkija

Ulla Eloniemi-Sulkava

Vanhustyön Keskusliitosta.

Tavallisia käytösoireen syntyyn vaikuttavia tekijöitä ovat matala verenpaine, infektiot tai kipu. Myös potilaan ja hoitavan henkilökunnan vuorovaikutuksessa sekä ympäristössä voi olla syitä, jotka aiheuttavat esimerkiksi aggressiivista käytöstä.

Eloniemi-Sulkava totesi, että muistihäiriöpotilaiden käytösoireet saattavat hankaloittaa merkittävästi omaishoitajan elämää ja kotihoidon jatkumista.

Ulla Toikkanen