Ajan­kohtai­sta

Viisi tähteä on rekrytointivaltti

Pohjois-Karjalan keskussairaalassa NLY:n kyselyn tulos otettiin nöyränä vastaan. Tulokset julkaistiin tänään Lääkäri 2019 -tapahtumassa.

Tuomas Keränen

NLY:n toteuttaman Viiden tähden Koulutuspaikka -kyselyn tulokset julkaistiin tänään Lääkäri 2019 -tapahtumassa.

Kärkisijat menivät terveyskeskuksille, mutta viides sija meni Pohjois-Karjalan keskussairaalalle, joka menestyi parhaiten keskussairaaloiden joukosta.

Pohjois-Karjalassa palkinto otettiin ilolla mutta nöyränä vastaan. Pohjois-Karjalan Sydänkeskuksen kardiologian ylilääkäri Tuomas Rissasen mukaan palkinto kertoo, että nuorten lääkäreiden kouluttamisessa on onnistuttu.

– Tunnustus on erittäin tärkeä meidän sairaalalle. Monestakin syystä, Rissanen sanoo.

Rissasen mukaan hyöty näkyy toivottavasti erikoistuvien lääkäreiden rekrytointeina. On etua, kun viisi tähteä kertoo koulutuksen onnistumisesta.

– Pohjois-Karjalan haasteena on, että olemme kaukana muista kasvukeskuksista. Jotta saamme sinne erikoistuvia lääkäreitä, niin meidän pitää olla pikkuisen parempia. Meidän pitää tarjota enemmän kuin kilpailevat sairaalat.

Toiminnan kehitys on tärkeässä roolissa, vaikka tällä hetkellä Pohjois-Karjalassa asiat näyttävät olevan uomissaan. Viides sija ei parane itsestään. Tuloksia pitää arvioida tarkkaan.

– En pysty puhumaan miten muiden klinikoiden asiat on meillä järjestetty, mutta Sydänkeskuksessa on säännölliset ajat ohjaukseen. Kun erikoistuvalla on huoli jostain asiasta, niin aina voi tulla kysymään apua. On tärkeää myös, että myös kouluttajat ovat aktiivisia, että käyvät kysymässä erikoistuvalta että miten menee ja tarvitsetko apua.

Rissasen mukaan sairaalan sisällä järjestelmällisyydessä voi olla parantamisen varaa.

– Esimerkiksi kaikissa klinikoissa varattaisiin erikoistuville säännölliset ajat ohjaukseen. Näin erikoistuvien koulutus voidaan saada talon sisällä tasalaatuiseksi.

Keskussairaaloiden, terveyskeskusten ja yliopistosairaaloiden keskinäisessä vertailussa keskussairaalat pärjäsivät koulutuskyselyssä parhaiten.

Tutkimus hyödyttää ammattikuntaa

Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halilan mukaan NLY:n tutkimus on uraauurtavaa, joka hyödyttää ammattikuntaa.

Lue myös

– Kyselyllä on positiivinen vaikutus työpaikoille. Se tulee parantamaan parantaa tilannetta entisestään.

Lääkäriliiton koulutuspäällikkö Sami Heistaro on Rissasen kanssa samaa mieltä, että tähdet ovat rekrytointivaltti kyselyssä menestyneille terveyskeskuksille, keskussairaaloille tai yliopistosairaaloille.

– Parempaa rekrytointivalttia on vaikea keksiä. Mikäli sote menee sellaisenaan läpi, tulevaisuudessa kilvoitellaan potilaiden kanssa. Jos terveyskeskus, keskussairaala tai yliopistosairaala menestyi koulutuspaikkana, niin sen täytyy olla myös hyvä paikka potilaille.

NLY:n ja Lääkäriliiton tutkimusosaston kanssa yhteistyössä toteutettu kysely toteutettiin loka-marraskuun aikana. Kyselyyn vastasi 1029 erikoistuvaa lääkäriä ympäri Suomen.

Kuva: Tuomas Keränen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030