Lehti 24-31: Ajan­kohtai­sta 24-31/2019 vsk 74 s. 1560 - 1562

Virheistä pitää puhua

Jani Monosen mielestä virheiden myöntäminen ja niistä oppiminen tulee helpommaksi, kun kokemus lisääntyy.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

– Toivon, että entistä useammat lääkärit olisivat aktiivisesti mukana kehittämässä suojamekanismeja virheitä vastaan, kertoo Jani Mononen.

Kuvituskuva 2

"Virheet lääkärin työssä voivat jäädä vaivaamaan pitkäksi aikaa. Olen oppinut, että on hyvä pyytää potilaalta anteeksi, jos virhe on aiheuttanut haittaa. Lääkärin pitää tällöin olla avoimesti liikkeellä. Anteeksi pyytäminen on todella vaikeaa ensimmäisen kerran, koska potilaan suhtautuminen pelottaa.

Potilaat ovat olleet erittäin ymmärtäväisiä, kun virhe on tapahtunut. He ovat olleet itse asiassa paljon ymmärtäväisempiä lääkäriä kohtaan kuin lääkäri on ollut itseään kohtaan.

Pienten virheiden anteeksi pyytäminen on tietysti helpompaa kuin suurten. Kokemuksen karttuessa virheiden myöntäminen ja niistä oppiminen tulee helpommaksi. Uran alussa se oli tosi vaikeaa.

Kun on tehnyt paljon töitä, tunnistaa aikaisempaa paremmin vaaratilanteita. Kokemus on tosin kaksiteräinen miekka. Joidenkin tutkimusten mukaan kokeneet lääkärit "ampuvat lonkalta" enemmän kuin nuoret lääkärit, jotka puolestaan noudattavat tarkemmin ohjeita.

Virheistä pitää keskustella jonkun kanssa, esimerkiksi työnohjauksessa tai esimiehen luona. Olen puhunut herkästi kollegan tai esimiehen kanssa, jos olen ajatellut tehneeni virheen. Paras ystäväni on myös lääkäri ja hänen kanssaan puhumme puolin ja toisin myös työhuolista.

Työskentelyä virheiden laboratoriossa

Päivystys on aina ennakoimatonta, sillä tekijäkaarti on vaihtuvaa ja ruuhkia esiintyy. Päivystys onkin varsinainen virheiden laboratorio. Onneksi vakavia virheitä tapahtuu päivystyksessä todella vähän, vaikka järjestelmä on monimutkainen. Sen sijaan pieniä virheitä ja läheltä piti -tilanteita sattuu usein.

Suurin osa virheistä ei ole kenenkään syytä. Järjestelmässä tai turvaverkossa on ollut joku reikä, joka ei kestänyt.

Minusta olisi tärkeää, että päivystykseen saataisiin lisää päätoimisia akuuttilääkäreitä. Toivon myös, että entistä useammat lääkärit olisivat aktiivisesti mukana kehittämässä suojamekanismeja virheitä vastaan.

Ensivaikutelmaan ei kannata uskoa liian helposti

Lääkärin työssä virheet liittyvät useimmiten diagnoosin tekemiseen tai hoitoon ja toimenpiteisiin. Päivystyksessä on usein kova aikapaine ja diagnostiikalla on kiire. Muistan hyvin noin 70-vuotiaan miespotilaani, joka tuli päivystykseen aaltoilevan kylkikivun takia. Verikokeissa ei ollut merkittävää poikkeavaa, mutta virtsanäytteessä oli vähän verta. Vasemman munuaisen seutu aristi koputtelua.

Olin jo melko varma siitä, että oire johtuu virtsatiekivestä. Ilman varjoainetta tehdyssä tietokonekuvauksessa kiveä ei kuitenkaan näkynyt – eikä muutakaan poikkeavaa. Ajattelin, että kivi on jo tullut ulos omia aikojaan ja kotiutin potilaan kipulääkityksen turvin. Seuraavana päivänä hän oli tullut takaisin, koska oire oli edelleen jäljellä ja kipu tuntui nyt liittyvän hengittämiseenkin.

Kokenut kollegani tutki potilaan. Hän totesi varjoainetutkimuksella keuhkoveritulpan ja aivan vasemman keuhkon alaosassa sijainneen keuhkoinfarktin, joka ärsytti keuhkopussia ja aiheutti kivun.

Jälkikäteen ajateltuna potilaan kipuoire oli ihan liian lievä virtsatiekiveksi, mutta virtsalöydös ohjasi minua harhaan ja kiinnityin diagnoosiajatukseeni aivan liian aikaisin. Tämä on aika klassinen kognitiivinen vinouma, ankkurointivaikutus (anchoring bias).

Tämäkin tapaus on opettanut minua pitämään silmät auki ja olemaan uskomatta ensivaikutelmaan liian helposti. Päivystyksessä pitää silti pystyä tekemään päätöksiä, eikä diagnostiikkaa voi perustaa kaiken mahdollisen poissulkemiseen. Useimmiten joutuu tyytymään siihen, että vakavan sairauden todennäköisyys on riittävän pieni.

Tietoa päätöksenteon teoriasta

Opetan erikoistuville lääkäreille akuuttilääketiedettä, ja käyn heidän kanssaan läpi muun muassa päätöksenteon teoriaa.

Lue myös

Hiljattain sain mahtavan osoituksen siitä, että päätöksenteon teoriasta ja virheiden taustamekanismeista puhuminen kannattaa. Sisätauteihin erikoistuva lääkärimme kertoi hoitaneensa osastolla potilasta, jonka lähetteeseen oli kirjattu tieto runsaasta alkoholinkäytöstä. Potilaalla oli monenlaisia oireita ja löydöksiä, joista syytettiin alkoholia. Potilas kuitenkin kielsi käyttävänsä sitä runsaasti. Kokonaisuus oli vaikeaselkoinen. Lopulta nuori lääkäri oli muistellut opetustuokiotamme ja päättänyt kertaalleen järkeillä potilaan tapauksen läpi niin, että jättäisi oletetun tiedon alkoholinkäytöstä huomiotta. Hän päätyi ohjelmoimaan lisätutkimuksia, joiden perusteella potilaalta lopulta löydettiin multippeli myelooma ja amyloidoosi. Potilaan oma kertoma alkoholin suhteen piti paikkansa.

Tärkeät palautteet

Kerron opettaessani myös omista virheistäni. Niistä puhuminen oli aluksi tuskallista, mutta siihen tottui. Kulttuurin pitää olla sellainen, että virheistä saa puhua.

Monet lääkärit pelkäävät virheitä. Jos niitä säikähtää liikaa, virheistä ei opi.

Käyn mielelläni läpi tapahtumat, jos huomaan erikoistuvan lääkärin tehneen virheen. Viimeisen vuoden aikana olen saanut merkittävän oivalluksen palautteen tärkeydestä. Ihmiset ottavat mielellään palautteen vastaan – myös negatiivisen.

Lääkärillä saattaa olla piilotettuja ennakkoasenteita tiettyjä ihmisiä tai ihmisryhmiä kohtaan. Opetan erikoistuville lääkäreille, että pitää olla erityisen varovainen, jos joku potilas ärsyttää. Silloin vuorovaikutukseen saattaa tulla hankaluuksia, jotka lisäävät virheen riskiä."

Kuka?

› Jani Mononen, 43 vuotta

› Akuuttilääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri, vs. osastonylilääkäri HUS Akuutissa Peijaksen sairaalan päivystyksessä Vantaalla

› Asuu Sipoossa

› Perheeseen kuuluvat puoliso Pekka ja kaksi koiraa

› Harrastaa puutarhassa möyrimistä, koirien kanssa lenkkeilyä ja lukemista

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030