1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Vuoden mittainen nikotiinikorvaushoito on turhaa
Ajan­kohtai­sta

Vuoden mittainen nikotiinikorvaushoito on turhaa

Nikotiinilaastareiden pitkäaikainen käyttö ei tutkimuksen mukaan ollut haitallista, mutta siitä ei myöskään ollut hyötyä tupakoinnin lopettamisessa verrattuna lyhyempään käyttöaikaan.

Vuoden mittainen nikotiinikorvaushoito on turhaa Kuva 1 / 1

Nikotiinilaastareiden pitkäaikainen käyttö ei tutkimuksen mukaan ollut haitallista, mutta siitä ei myöskään ollut hyötyä tupakoinnin lopettamisessa verrattuna lyhyempään käyttöaikaan.

Jama Internal Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin, mitä eroa tupakoinnin lopettamisessa on sillä, käytetäänkö nikotiinilaastareita 8 viikon, 24 viikon vai 52 viikon ajan. Tutkimukseen osallistui 525 tupakoijaa. Kaikki saivat 12 kertaa ohjausta tupakoinnin lopettamiseen. Heidät satunnaistettiin ryhmiin, jotka käyttivät nikotiinilaastareita eripituisen ajan.

Tutkimuksen mukaan 24 viikon kohdalla näkyi, että 8 viikon ryhmässä tulokset olivat huonommat. Heistä 21,7 prosenttia oli pysynyt erossa tupakasta. Kahdessa muussa ryhmässä tupakatta oli ollut 27,2 prosenttia tutkituista.

Iso osa tutkituista ei ollut pysynyt polttamatta. Heistä pitempiaikaiseen nikotiinikorvaushoitoon määrätyt olivat pysyneet pitempään ilman tupakkaa ennen retkahdusta ja polttaneet vähemmän kuin kahdeksan viikkoa nikotiinilaastaria käyttäneet.

Vuoden kuluttua tutkimuksen alkamisesta erot olivat tasoittuneet. Pisimmän käytön ryhmään määrätyt eivät olleet pysyneet paremmin erossa tupakasta kuin kahden muun ryhmän jäsenet. Myöskään 24 viikon ja 8 viikon ryhmien välillä ei havaittu merkitseviä eroja.

Nikotiinikorvaushoidon kestolla ei ollut myöskään vaikutusta haittavaikutuksiin. Kaikkien ryhmien jäsenet sitoutuivat ohjaukseen yhtä hyvin. Ryhmässä, joka sai nikotiinikorvaushoitoa 52 viikon ajan, oli eniten vaikeuksia sitoutua hoitoon.

Tutkijat summaavat, että pitkä nikotiinikorvaushoito vaikuttaa olevan turvallista. Hyötyjä nikotiinilaastarin käytöstä yli 24 viikon ajan ei sen sijaan tässä tutkimuksessa havaittu.

Hertta Vierula
Kuva: Panthermedia

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Sappitiehytsairaus PSC on yleisin Suomessa, syystä ei selvyyttä

Taudilla on yhteys tulehduksellisiin suolistosairauksiin.

Ajassa
Lääkäriliitto: Tietoturva tasapainotettava hyvän hoidon ja potilasturvallisuuden kanssa

Hoitavalla lääkärillä tulee olla aina saatavilla kaikki tieto, mitä tarvitaan hyvään hoitoon.

Ajassa
Yhden sote-valvontaviraston malli jälleen esillä

STM:n työryhmä katsoo, että uusi virasto tulisi perustaa mahdollisimman pian.

Ajassa
Työntekijä urkki Turussa potilastietoja

Kohteina pääasiassa työkaverit kaupunginsairaalassa.

Ajassa
Maine ja kieli selittävät Latvian suosiota

Ulkomailla opiskelussa parasta on Elina Hirvosen mielestä uusien näkökulmien löytyminen.

Tieteessä
Ateroskleroottisen valtimotaudin riski pienenee merkittävästi ruokavaliomuutoksin

Keskeistä on LDL-kolesterolipitoisuuden pienentäminen rasvan laatua muuttamalla.