Lehti 14-15: Ajan­kohtai­sta 14-15/2000 vsk 55 s. 1572

Vuoden terveysteko ja paras terveysaineisto palkittu

Terveyden edistämisen keskus palkitsi Zonta International Piiri 20:n Keltaisen ruusun kampanjan vuoden 1999 terveystekona. Järjestö keräsi kampanjalla miljoona markkaa tyttöjen ja naisten päihteiden käytön ehkäisyyn ja hoitoon. Terveyden edistämisen keskuksen toiminnanjohtaja Harri Vertio korosti, että järjestö on rahallisella tuellaan ryhtynyt sanoista tekoihin ja ottanut merkittävän haasteen vastaan. Naisten lisääntyvään päihteiden käyttöön kytkeytyy laajalle ulottuvia sosiaalisia vaikutuksia ja ongelmia erityisesti lapsiperheissä. Keltaisen ruusun kampanjassa kerätyillä rahoilla tuetaan mm. naisten ja tyttöjen asuntola- ja vapaa-ajan toimintaa, oma-apuryhmien ja päihdehoidon kehittämistä sekä tyttöjen huumeiden käyttöön liittyvää tutkimusta.

Työterveyslaitoksen kirja Kiusaajia ja kiusattuja työpaikalla -kirja palkittiin vuoden 2000 parhaana terveysaineistona. Kirja kertoo suomalaisten omakohtaisista kokemuksista työpaikkakiusaamisesta, henkisestä väkivallasta, sortamisesta ja mitätöinnistä, sukupuolisesta häirinnästä ja fyysisestä väkivallasta työpaikoilla. Palkintoraati totesi perusteluissaan, että kirja puhuttelee ajankohtaisella ja tärkeällä aiheellaan. Kirja ei anna vastauksia, mutta se kuvaa yksilöllisiä ja oivaltavia selviytymiskeinoja. Kunniamaininnat saivat Suomen Syöpäyhdistyksen www.serialkiller.fi -ohjelma ja UKK-instituutin Kilot kuntoon - ylipainoisen liikkujan opas.

Lue myös


Kirjallisuutta
1
Kirjat on esitelty Suomen Lääkärilehden numeroissa 34 ja 29/1999.
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030