Ajan­kohtai­sta

WHO: Masennus maailman suurin terveysuhka

Mielenterveysongelmista kärsii jo yli 450 miljoonaa ihmistä, heistä suurin osa kehitysmaissa.

Mielenterveysongelmista kärsii jo yli 450 miljoonaa ihmistä, heistä suurin osa kehitysmaissa, WHO arvioi. Järjestön mukaan depressiosta on tulossa yhteiskunnille suurin terveysuhka sekä taloudellisesti että sosiologisesti.

WHO:n varoitus tulee samaan aikaan, kun Ateenassa on käynnissä ensimmäinen maailmanlaajuinen mielenterveyteen keskittyvä huippukokous, Global Mental Health Summit. Kokouksen sponsoreihin kuuluu muiden muassa Lancet-lehti.

”Hiljainen epidemia”

– WHO:n tilastot osoittavat selvästi, että depression aiheuttama taakka todennäköisesti lisääntyy niin paljon, että vuonna 2030 se on suurin yksittäinen kuormittaja, Shekhar Saxena WHO:sta totesi BBC:lle.

Saxenan mukaan masennus on paljon yleisempi sairaus kuin jotkin muut paljon pelätymmät sairaudet, kuten AIDS tai syöpä.

– Sitä voisi kutsua hiljaiseksi epidemiaksi.

Vuosittain yli 800 000 itsemurhaa

WHO:n tilastojen mukaan masennus on kehitysmaissa yleisempää kuin rikkaissa maissa. Rikkaissa maissa puolestaan köyhillä on suurempi depressioriski kuin rikkailla. Silti rikkaat maat kohdentavat mielenterveysongelmien hoitoon 200 kertaa enemmän resursseja kuin köyhät maat.

Noin puolet mielenterveysongelmista alkaa ennen 14 vuoden ikää. WHO arvioi, että mielenterveyden häiriöistä kärsii noin viidennes maailman lapsista ja nuorista. Useimmissa köyhissä tai keskirikkaissa maissa on vain yksi lastenpsykiatri 1–4 miljoonaa asukasta kohti.

Vuosittain maailmassa tekee itsemurhan noin 800 000 ihmistä. Heistä 86 % asuu köyhissä tai keskirikkaissa maissa. Yli puolet itsemurhan tekevistä on 15–44-vuotiaita.

Sirpa Kulonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030