1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Yksityislääkärin lähetteellä yhä useamman terveyskeskuksen laboratorioon
Ajan­kohtai­sta 12/1999 vsk 54 s. 1577

Yksityislääkärin lähetteellä yhä useamman terveyskeskuksen laboratorioon

Osa terveyskeskuksista on tarttunut mahdollisuuteen periä maksua yksityislääkärin lähetteellä tehtävistä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksista. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia muutettiin vuoden alusta siten, että terveyskeskukset voivat nyt periä niistä enintään omakustannushinnan.

- Terveyskeskuksissa tehtiin laboratoriotutkimuksia yksityislääkärin lähetteellä jossain määrin jo ennen lakimuutostakin, sanoo Kuntaliiton erityisasiantuntijan Sinikka Huhtala.

Kun tutkimuksista voi periä todelliset kustannukset pois, käytännön tiedetään yleistyneen. Toiminnan laajuutta aiotaan Kuntaliitossa selvittää vielä tämän kevään aikana.

- Lakimuutoksen yhteydessä lähetimme terveyskeskuksille yleiskirjeen ja silloin kyselyjä tuli aika paljon eri puolilta maata, kertoo Huhtala.

Lue myös

Yksityislääkärin lähetteellä tehdään sekä laboratorio- että röntgentutkimuksia mm. Paraisten terveyskeskuksessa. Paraislaisten lisäksi yksityislääkärin lähetteellä voivat tulla laboratorioon myös ulkokuntalaiset.

- Tämä on samalla palvelua Paraisilla sijaitsevalle yksityislääkäriasemalle, jolla ei ole omaa laboratoriota. Muuten heidän asiakkaansa joutuisivat lähtemään Turkuun, sanoo terveyskeskuslääkäri Ann-Charlotte Östman.

Etusivulla juuri nyt

Liitossa
Asiakkaat, potilaat ja pelisäännöt

Hämmentyneenä olen seurannut presidentti Trumpin koronan hoitotoimia, kirjoittaa Minna Kaarisalo.

Ajassa
Korona vaikutti lasten rokotuksiin

Pikkulasten rokotuksia annettiin keväällä vähemmän kuin viime vuonna.

Tieteessä
Vaihdevuosioireiden erotusdiagnostiikka

Tärkeimmät erotusdiagnostiikassa huomioitavat sairaudet ovat uniapnea ja kilpirauhasen toimintahäiriö.

Ajassa
Vastalääke ry aikoo laajentaa uusille paikkakunnille

Yhdistys on saanut 61 000 euron apurahan.

Tieteessä
Alzheimerin taudin ja työuupumuksen välillä yhteys?

Sairauksien taustalta löytyi osin samoja geenejä.