Syövän hoidossa ollaan uuden tilanteen edessä. Yksityisen syöpäsairaala Docrateen perustamisen myötä potilailla on entistä paremmat mahdollisuudet valita yksityisen ja julkisen syöpähoidon välillä. Miten yhteispeli yksityisen ja julkisen hoidon välillä sujuu?

Syövän hoidossa ollaan uuden tilanteen edessä. Yksityisen syöpäsairaala Docrateen perustamisen myötä potilailla on entistä paremmat mahdollisuudet valita yksityisen ja julkisen syöpähoidon välillä. Miten yhteispeli yksityisen ja julkisen hoidon välillä sujuu?

– Suuria ongelmia ei ole ollut, ainakaan vielä, arvioi STM:n lääkintöneuvos Terhi Hermanson.

– Mahdollisia ongelmia on paljonkin. Siksi on tärkeää aloittaa nyt tiivis yhteistyö sektorien välillä.

Samoilla kriteereillä

HYKS:n syöpätautien poliklinikan osastonylilääkäri Tiina Saarto (kuvassa) kertoo, että Docrateen toiminta on niin uutta, ettei siitä ole vielä paljon kokemusta. Tähän asti yksityistä syövänhoitoa ovat tarjonneet yksittäiset lääkärit, joilla on ollut mahdollisuus lähinnä lääkehoitoihin.

Saarron mukaan suurin ongelma yksityisen ja julkisen syövän hoidon välillä on ollut siinä, että hoitolinjat eivät ole yhteneväiset. Erityisesti tämä tulee esiin tilanteissa, joissa julkisella puolella on tehty päätös oireenmukaiseen hoitoon siirtymisestä.

– Tällainen päätös tehdään aina tarkan pohdinnan jälkeen lääketieteellisin perustein. Hoidosta voi olla myös haittaa sivuvaikutusten ja komplikaatioiden muodossa. Hyvä oireenmukainen hoito on loppuvaiheessa parempi.

Yksityisellä puolella hoitoja saatetaan jatkaa sen jälkeen, kun julkisella puolella hoidot on päätetty lopettaa. Saarto epäilee, että privaattipuolella on vaikea sanoa maksavalle potilaalle ei. Toisaalta potilaalla on toki oikeus hakeutua yksityiseen syöpähoitoon milloin haluaa.

– Mutta minusta on vastuutonta, jos yksityisellä annetaan ymmärtää, ettei julkisella puolella ole tehty kaikkea potilaan hyväksi, Saarto sanoo.

Saarto painottaa, että päätös oireenmukaiseen hoitoon siirtymisestä on potilaalle ja omaisille niin rankka, että tilanteeseen pitäisi saada rauhassa sopeutua.

Potilasta ei saa hämmentää

Docrateen ylilääkäri Timo Joensuu (kuvassa) vastaa olevansa samaa mieltä siitä, ettei potilaalle pidä antaa turhia hoitoja. Hän kuitenkin kiistää, että Docrateessa annettaisiin mitä tahansa hoitoja kenelle tahansa. Joensuu kertoo, että hoitopäätöstä tehtäessä käydään läpi kansainväliset alkuperäisjulkaisuihin perustuvat hoitosuositukset.

– Palliatiivisen ja kuratiivisen hoidon raja ei ole tiukka, vaan parhaassa tapauksessa palliatiivisen hoidon osuus lisääntyy vähitellen, Joensuu selventää.

Hermansonin mukaan ongelma on siinä, että levinneessä syövässä ei tietyssä vaiheessa enää ole selkeää näyttöön perustuvaa hoitoa.

– Ensilinjan hoidosta kaikki ovat yleensä samaa mieltä, mutta neljännen linjan hoidoissa ei ole samanlaista yksimielisyyttä. Silloin muut asiat kuin puhdas tieteellinen näyttö alkavat saada enemmän merkitystä.

Päätös oireenmukaiseen hoitoon siirtymisestä on aina jossain määrin tulkinnanvarainen. Potilasta ei kuitenkaan saa jättää hämmennyksen tilaan.

– Elämänsä loppuvaiheessa olevalle ihmiselle – tai kenellekään potilaalle – ei saa aiheuttaa tarpeetonta hätää. Jos asiantuntijat ovat hoidosta eri mieltä, heidän pitäisi selvittää se keskenään. Pahimmillaan potilas menettää luottamuksensa kumpaankin hoitavaan tahoon, Hermanson painottaa.

Keskusteluyhteys auki

STM:n alainen syövän hoitoa kehittävä työryhmä järjesti marraskuussa kokouksen, jossa yksityisen ja julkisen syövänhoidon ongelmakohtia ja yhteistyön mahdollisuuksia selviteltiin. Kokouksessa todettiin, että näitä ongelmia ei ratkaista sääntöjen kautta tai STM:n ohjauksella vaan syöpälääkäreiden ja -klinikoiden yhteistyöllä.

Entä muuttaako yksityisen syövänhoidon laajeneminen käytäntöjä julkisella puolella?

– Potilaalle pitää selvittää yhä tarkemmin ja paremmin miksi on päädytty kulloiseenkin hoitoratkaisuun. Se on varmasti hyvä asia, Saarto pohtii.

Hertta Vierula
kuvat: Mikko Käkelä

Lue juttu kokonaisuudessaan huomenna ilmestyvästä Lääkärilehdestä 51–52/2009.