Ajan­kohtai­sta

Yleislääkärin työ on muutoksessa

Yleislääkärien edunvalvontajärjestö GPF täyttää sata vuotta.

Suvi Sariola
Kuvituskuva 1
Mikko Kakela

Suomen yleislääkärit GPF ry viettää satavuotisjuhliaan keskellä koronapandemiaa.

– Juuri nyt on tärkeintä, että kollegat jaksavat tehdä töitä. Korona on osoittanut, että yleislääkärit ovat eturivissä, toki tehohoitolääkärit myös, sanoo GPF:n puheenjohtaja, yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri Jaana Puhakka.

Yleislääkärin työ on kuitenkin muutoksessa.

– Terveyskeskuslääkärin työhön on perinteisesti kuulunut myös neuvolatyötä, kotihoitoa sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoa. Nyt työnkuvaa ollaan paikoin kaventamassa. Esimerkiksi koululääkärien ja neuvolalääkärien töitä on erotettu omiksi työnkuvikseen, Puhakka kertoo.

Hän muistuttaa, että monet kollegat ovat jaksaneet tehdä raskasta terveyskeskustyötä juuri työn monimuotoisuuden, potilaiden kohtaamisten ja vaihtelevuuden takia.

Työnkuvan muutos aiheuttaa myös tarpeen muuttaa palkkarakennetta. Kun perinteisesti vastaanottokäynteihin perustuva työ muuttuu moniammatillisen tiimin konsultoinniksi, eivät käyntipalkkiot enää riitä korvaukseksi tehdystä työstä.

Terveyskeskuksissa työskentelee nyt runsaat 3 800 lääkäriä. GPF:ssä on noin 2 300 yleislääkärijäsentä.

Lue myös

Jos nykyinen hallitus pitää lupauksistaan kiinni, Suomessa on pian tuhat terveyskeskuslääkärin virkaa lisää.

– Jos yleislääkärit halutaan yhteispäivystykseen ja meidän halutaan hoitavan myös kiirevastaanottoa, ei tuhatkaan uutta virkaa riitä. Haluaisin muuttaa tilannetta niin, että työt ehditään tehdä työajalla eikä palkatonta työtä tehdä. Tämä vaatii reilusti lisää resursseja.

Yleislääkärien merkkipäivä on lauantaina 26. syyskuuta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030