Ylisuorittaminen piiloutuu selittämättömiin kipuihin

Miten kertoa taiten potilaalle, että epämääräisten fyysisten oireiden, stressin ja unettomuuden aiheuttaja onkin sisäinen despootti, jolle mikään ei riitä?

Uupumusta, unihäiriöitä, levottomuutta. Selittämättömiä kipuja ja toiminnallisia vaivoja, joiden taustalta ei monien tutkimustenkaan jälkeen löydy hoitoa tarvitsevaa sairautta. Vaatii taitoa toimia niin, ettei potilas mielensä pahoittaneena lähtisi etsimään sopivampaa vastausta seuraavalta lääkäriltä.

Oman sisäisen vaatimustasonsa ajama ylisuorittaja on usein kunnollisen kansalaisen perikuva, tunnollinen ja luotettava. Velvollisuudentunto voi kuitenkin olla niin ylikorostunut, ettei muulle elämälle ja valinnanvapaudelle jää tarpeeksi tilaa.

Työnkuvan ja työhistorian perusteella heidät erottaa sellaisista ylisuorittajista, joita ajaa todellinen työn menettämisen uhka, työn imu tai ahneus.

- Jos potilaan oireet viittaavat stressiin, on aina kysyttävä henkilökohtaisesta elämäntilanteesta. Tämä yksinkertainen asia unohdetaan hämmästyttävän usein, sanoo psykiatrian emeritusprofessori Johannes Lehtonen.

Lehtosen mukaan pelkkiin oireisiin ei pidä keskittyä:

- Kaikki vaivat kehittyvät jostain ja aina ajan kanssa, eivät hetkessä. Muodosta kokonaiskuva potilaasta: minkälainen persoona, minkälainen elämäntilanne ja työhistoria.

Lähtökohtana levollisuus

Ylisuorittajapotilaan kanssa kaiken lähtökohtana on pyrkimys kiireettömään, levolliseen kontaktiin. Potilaan täytyy saada aikaa kertoa tilanteestaan.

- Jos lääkäri muutaman minuutin kuunneltuaan kertoo, että kyseessä on uupumusoireyhtymä, ei viesti mene perille, vaikka diagnoosi olisikin oikea, Lehtonen sanoo.

Sen sijaan voi kysyä, onko ajankäyttö "kohtuullista" vai onko siinä ylilyöntejä. Antaako potilas aikaa yhdessäololle ja ihmissuhteille? Nukkuuko hän riittävästi?

Joskus potilas kokee stressiä, vaikka nämä asiat ovat kunnossa. Sellaisessa tilanteessa kyseessä on melko varmasti sisäinen vaatimustaso, joka ajaa piiskaamaan itseään eikä anna itselle tarpeeksi hyväksyntää, Lehtonen katsoo.

- Silloin tärkeitä ovat suorat, yksinkertaiset kannanotot: nyt on aika pysähtyä ja arvioida rauhassa oma kokonaistilanne. Ne saavat ihmisen pysähtymään. Usein kukaan ei tohdi sanoa näitä asioita toiselle peläten epähienotunteista puuttumista toisen persoonaan ja yksityisasioihin.

Mikään ei riitä sisäiselle despootille

Pahinta, mitä voi tehdä, on moittia ylisuorittajaa. Se on kuin sanoisi, että olet tehnyt velvollisuutesi, mutta se ei riitä. Tunnollisuudelle pitää sen sijaan antaa arvo.

- He ovat rakentavia ihmisiä, mutta liikaa omalla kustannuksellaan. Heillä on sisäinen despootti, jolle ei mikään riitä eikä kelpaa. Sitä ei ole potilaan eikä ulkopuolisten helppo nähdä.

- Viime kädessä tavoitteena on tuntuma tähän kaiken hyvän sisällä olevaan despoottiin, jotta potilas voisi tunnistaa ja kyseenalaistaa tämän puolensa. Despootin kyseenalaistaminen ei uhkaa hyvän työntekijän kuvaa.

Erityisen arvokasta Lehtosen mukaan on, jos potilaan kanssa voi levollisesti puntaroida hänen ylivaativuuttaan luonteenpiirteenä, jolle ei heti tarvitse tehdä yhtään mitään.

- Suuri hyöty on jo viestistä, että potilaan ylikuormitus on ymmärretty. Polkuja parempaan voidaan etsiä vähitellen.

Lehtonen muistuttaa, ettei lääkärinkään pidä vaatia itseltään, että ylisuorittajan ongelmat ratkaistaan kerralla. Aikaa kannattaa käyttää 30-45 minuuttia, ja tapaamisia tarvitaan useita.

Kuuntelemiseen tarvitaan aikaa myös luottamuksen rakentamiseksi.

- Lääkärin on oltava kliinisessä mielessä selvästi potilaansa asialla, niin että potilas voi sen itsekin havaita. Luottamusta ei synny, jos potilas kokee lääkärin olevan esimerkiksi työnantajan asialla. Lääkäri ei siis ole potilaan eikä työnantajan asiamies, vaan potilaan terveyden asialla.

Tee asia arkipäiväiseksi

Myös erimielisyys diagnoosista on helpompi välttää, kun on antanut aikaa ja näkemyksensä voi kertoa palautteena laajasta keskustelusta.

- Silloin ollaan jo pois diagnostiikasta, siitä, onko kyseessä mahahaava vai ei, verenpainetauti vai ei.

Jos potilas ei näe yhteyksiä oireittensa ja rasituksen välillä, lääkäri voi parhaiten ilmaista yhteyksien olemassaolon pitämällä niitä itsestäänselvyytenä ja toteamalla asian mutkattomasti. "Mahtaako olla niin, että vaaditte itseltänne loputtomasti ja teidän on vaikea antaa arvo itsellenne ja tekemisillenne?"

Jos potilas torjuu lääkärin näkemyksen tai loukkaantuu, mielipide kannattaa perustella omilla havainnoilla potilaan kertomasta ja viitata tilanteen yleisyyteen työelämässä.

Potilaan somaattisina pitämien ongelmien kääntyminen psykosomaattisiksi aiheuttaa potilaassa häpeää, jota syventää se, että asiaa käsitellään: taas uusi moite despootilta.

Häpeästä voi päästä ylitse, jos lääkäri pystyy esittämään tilanteen hyväksyvästi ja tekemään siitä arkipäiväisen, Lehtonen sanoo.

Jos lääkäri ei pysty järjestämään tarpeeksi vastaanottoaikaa, potilas kannattaa lähettää esimerkiksi työterveyshuollon psykologille. Kynnys voi madaltua, kun muistuttaa ilmiön yleisyydestä ja ymmärrettävyydestä suuren työmäärän takia.

Entä miten parhaiten vetää raja, jos perusteellisesti tutkittu potilas kaikesta huolimatta tahtoo lisää tutkimuksia? Lehtonen ei pidä viisaana ehdotonta kieltoa, koska sen voi taas kuulla moitteena.

- Voisi sanoa, että kyllä te voitte vielä hakeutua lisätutkimuksiin, jos haluatte, mutta en oikein usko, että mitään olisi enää löydettävissä. Voi olla, etteivät lisätutkimukset hyödytä teitä. Valinta on toki teidän.

Oletko samassa kierteessä?

Moni lääkäri tuntee itsensä voimattomaksi ja turhautuu potilaan oireisiin, joille ei löydy selitystä monista tutkimuksista huolimatta. Aikakaan ei riitä.

Lehtosen mukaan turhautuminen liittyy usein siihen, että lääkärin omassa työnkuvassa on samoja aineksia, etenkin yksioikoinen tehokkuusvaatimus. Ei tunnu luontevalta hellittää ja antaa aikaa potilaalle eikä itselleen.

- Ongelman pohdiskelu potilaan kanssa ei tahdo onnistua, jos lääkäri pelkää samaa asiaa kuin potilas - elää moraalisen vaatimuspaineen alla eikä pysty ottamaan siihen etäisyyttä.

Jos sen sijaan ongelma on lääkärille tuttu ja hän on sen kanssa sinut, hän pystyy puhumaan asiasta aiheuttamatta häpeää.

- Potilas vaistoaa, että voi olla ihmisiä, jotka eivät häpeä asiaa, joka hänelle itselleen on hirvittävä kasvojen menetys.

Aitous ei vie auktoriteettia

Tamperelaisen työterveyslääkärin Selina Selinin mielestä ylisuorittajien hoitaminen on palkitsevaa. Tärkeintä on kuunnella rauhassa ja tehdä fyysiset tutkimukset perusteellisesti heti aluksi. Neuvoja ei pidä kiiruhtaa tarjoamaan muutamassa minuutissa.

- Ensimmäinen asia on, että potilas tuntee tulevansa kuulluksi. Kun on kuunnellut hyvin, voi potilaan kertomusta palauttaa, poimia sieltä huolet ja lähteä vastaamaan niihin.

Luottamus syntyy helpommin, jos osaa olla ihminen ihmiselle. Aitous ei vie auktoriteettia.

Selinillä on tapana selittää löydöksiään samalla kun tutkii: mitä löytyy, mitä ei, miksi tutkin tämän. Potilaalta voi kysyä, onko hän huomannut, minkälaisia hänen omat stressireaktionsa ovat.

- Potilas kannattaa ottaa mukaan selvittämään asiaa mutta niin, että hänen tietonsa lisääntyvät. Se sitouttaa ihmistä, toisin kuin pelkät ohjeet.

Selinin kokemuksen mukaan moni potilas tunnistaa orjapiiskurin itsessään ja siitä puhuminen voi olla helpotus.

- Uskon, että ihminen voi muuttaa käyttäytymistään sen verran, että oireet helpottavat. On palkitsevaa normaalistaa tilannetta ja auttaa miettimään sitä pelotta. Kriisikausista kannattaa ottaa kaikki irti. Silloin ihminen on lähimpänä itseään.

- Moni potilas sanoo, että jo se helpottaa, kun saa puhua ja lääkäri kertoo, ettei tämä ole vaarallista.

Jämäkkää empatiaa

Selin hoitaa ylisuorittajien kaltaisia potilaita pitkälle itse, koska on kiinnostunut psyyken hoitamisesta. Nuorempana hänestä oli jopa hämmentävää hyväksyä, että potilaalle riitti avuksi kohtaaminen ja kuunteleminen, "jämäkkä empatia".

Entä jos potilas palaa vastaanotolle yhä uudelleen?

- Lääkärin tavoitteet voivat olla ihan erilaiset kuin potilaan ja vähän yliampuvia: tarve parantaa sen sijaan, että voisi vain lievittää. Sitä kannattaa joskus miettiä. Persoonallisuuspiirteiden muuttaminen ei käy kovin nopeasti.

➤ Lue myös artikkeli, s. 3653-7.

Käytä lempeitä sanoja

- Nyt on aika pysähtyä ja arvioida rauhassa oma kokonaistilanne.

- Et saa lepoa riittävästi.

- Näyttää siltä, että vaadit itseltäsi kohtuuttomia.

- Näiden oireiden syntyminen on hyvin yleistä ja ymmärrettävää, kun on tällaisessa suorituskierteessä.

- Minusta vaikuttaa siltä, että olet uupunut ja vaivat ovat ylirasituksen merkki.

- Kun ihminen on ylitöiden kierteessä ja elää 24/7-rytmin mukaan, se johtaa helposti ylirasitukseen. Sen oireena on usein esimerkiksi unettomuutta ja erilaisia toiminnallisia vaivoja eri puolilta elimistöä.

- Mahtaako olla niin, että vaadit itseltäsi loputtomasti ja sinun on vaikea antaa arvoa itsellesi ja tekemisillesi?

- Jos tekee tuollaista työmäärää, on luonnollista, että uupuu ja tulee ylirasitusoireita, mikä voi verottaa myös psyykkistä tasapainoa. Silloin paras apu olisi, että saisit rauhassa vähän selvittää näitä asioita. Meillä on täällä hyvä psykologi, ja lähettäisin sinut mielelläni hänelle.