Lehti 17-18: Ajan­kohtai­sta 17-18/2020 vsk 75 s. 1031

Yllättikö Apotin saama kritiikki, Tinja Lääveri?

Kuvituskuva 1
Mikko Käkelä

– Saamme myös tyytyväistä palautetta, Tinja Lääveri kertoo.

Sisätautien erikoislääkäri, LT Tinja Lääveri lähti nelisen vuotta sitten kehittämään Apotti-tietojärjestelmää. Hän on siitä asti toiminut Apotin kehittämispäällikkönä. Mikä sai lähtemään Apotin kelkkaan?

– Jotta lääkärit voivat saada hyviä järjestelmiä, kehittämistyössä pitää olla lääkäreitä mukana. Apotti-järjestelmän kaltaisessa isossa kokonaisuudessa pitää olla mukana monia eri alojen lääkäreitä.

Apotti-järjestelmän muokkaaminen suomalaiseen erikoissairaanhoitoon, perusterveydenhuoltoon ja sosiaalihuollon palveluihin sopivaksi on ollut valtava työ. Kysymys ei ole vain kielenkääntämisestä, vaan järjestelmän muokkaamisesta suomalaista työkulttuuria vastaavaksi.

Yllättivätkö soraäänet kehittäjän?

– En haluaisi kutsua kritiikkiä soraääniksi. Kriittisyys on tarpeen. Siitä lähtee kaikki kehittyminen.

Oli odotettavaa, että kriittistäkin palautetta tulee. Apotti-järjestelmän kehittäminen tulee jatkumaan. Tarvitsemme palautetta, jotta ongelmakohtiin päästään nopeasti käsiksi ja järjestelmää pystytään optimoimaan parhaalla mahdollisella tavalla kaikkia käyttäjiä ajatellen.

Menikö kehittämistyössä jokin pieleen, vai miksi kritiikkiä on tullut niin paljon?

– Apotti-järjestelmää ei ole tehty kerralla valmiiksi, vaan kehittäminen jatkuu. Se oli kyllä tiedossa, mutta saattoi tulla kentälle yllätyksenä.

Järjestelmä tuo mukanaan muutoksia työnkuviin ja rooleihin. Toiminnan muutokset voivat olla suuria. Voi olla, että näitä ei ole osattu etukäteen viestiä riittävässä määrin, ja se on aiheuttanut hämminkiä.

Myös Apotti-järjestelmän toimintalogiikka on erilainen kuin aikaisemmissa järjestelmissä.

Uskoakseni hankalinta on se, että järjestelmä on aluksi varsin tyhjä. Työläin vaihe on alussa, kun tietoja joutuu syöttämään, mutta aiemmista tiedoista ei pääse hyötymään, koska niitä ei vielä ole. Mitä pitempään järjestelmää käytetään, sitä enemmän hyödyt tulevat esiin.

Saamme myös tyytyväistä palautetta.

Uskotko yhä Apottiin?

Lue myös

– Apotti-järjestelmä toimii jo monella alalla nopeasti ja sujuvasti. Esimerkiksi toimenpidekardiologiassa ja Jorvin teho-osastolla järjestelmä toimii hyvin.

Järjestelmä mahdollistaa hyvin yksilölliset muokkaukset. Lääkäri voi itse tai työpaikalla voidaan tallentaa omalle erikoisalalle suosikkeja, jotka sujuvoittavat esimerkiksi tietyn sairauden hoitoa.

Mukana kehitystyössä on ollut ja on edelleen lukuisia lääkäreitä. Kentällä on paljon yhteys- ja tukihenkilöitä. Järjestelmän eteen tehdään paljon töitä monella tasolla.

Korjauksia tehdään jatkuvasti. Toiset korjaukset ovat helpompia ja sujuvat nopeammin, toiset vievät enemmän aikaa. Meidän pitäisi osata viestiä paremmin, milloin puutteet saadaan korjattua. Viime kädessä asiakas- ja omistajaorganisaatiot määrittelevät, mitkä korjaukset ovat tärkeimpiä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030