Epidemian hyvä hoito pelastaa talouden

On virhepäätelmä ajatella, että ilman rajoitustoimia talous voisi paremmin.

Koronaepidemian hoitoon on käytetty ennennäkemättömiä summia rahaa. Tämän on pelätty vähentävän muiden sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon suunnattavia varoja. Se vaikuttaa huolestuttavan erityisesti terveystoimijoita.

Tämä näkökulma typistää koronan torjunnan taloudelliset kysymykset terveystoimien välisiksi valinnoiksi. Todellisuudessa valinta tapahtuu tehokkaiden torjuntatoimien ja torjumattomuuden tuomien valtavien kustannusten välillä.   

Virhepäätelmä johtuu siitä, että vaihtoehtoiset maailmantilat ja niihin liittyvä käyttäytyminen ymmärretään puutteellisesti. 

Vaihtoehtoiskustannuksia voi yrittää hahmottaa ajatuskokeen avulla. Ajatellaan, ettei epidemiaa pyrittäisi pitämään matalalla laajan testaamisen avulla. Sen sijaan epidemian annettaisiin kulkea läpi väestön ja rajoitustoimet mitoitettaisiin vain sairaaloiden kapasiteetin mukaan.

Tartunnat lähtisivät nopeasti eksponentiaaliselle uralle. Ihmiset vähentäisivät tartuntavaaran vuoksi kohtaamisia ja niihin liittyvää kulutusta voimakkaasti. Kohtaamisia vaativat työt vähenisivät, ja tuotantoketjut häiriintyisivät.

Kevään korttimaksuaineiston perusteella voidaan arvioida, että kulutus putoaisi noin neljänneksen. Tuotannon välittömät tappiot olisivat arviolta 30 miljardia euroa vuodessa. Luvusta puuttuvat kuolleet, koronasta aiheutuvat pitkäaikaissairaat sekä hoitovelka ja siihen liittyvä kansanterveyden heikkeneminen.

Pitkittyneistä välittömistä vaikutuksista seuraisivat konkurssiaalto ja syvä finanssikriisi. Kriisi johtaisi ylisukupolvisiin, työuria haittaaviin tulemiin, kuten 1990-luvun laman jälkeen näimme. Investointien pitkäkestoiset riskilisät supistaisivat talouden kasvupotentiaalia. Terveydenhuoltoon käytettävät varat kuihtuisivat, ja kansanterveys kärsisi.

Kahden yllä esitellyn strategian kustannusero on ajatuskokeen perusteella kymmeniä, ellei satoja miljardeja euroja.

Rajoitustoimiin liittyy toki kustannuksia, mutta hyödyt ylittävät ne tartuntojen vähetessä. Tartuntojen rajoittamisella talouden notkahdus jää mahdollisimman matalaksi ja lyhyeksi.

Rajoitustoimien kustannukset ylittävät hyödyt vain, jos tartuntoja on vähän eikä virus ilman niitä leviä. Tapaamisia edellyttävää kulutusta vähennettäisiin silloinkin, mutta vähemmän kuin eksponentiaalisen kasvun vaihtoehdossa.

Taloudelliset kustannukset liittyvät siten etupäässä itse epidemiaan, eivät yksin rajoitustoimiin. Talouden kannalta on siksi suotuisinta, että taudin esiintyvyys on mahdollisimman alhainen. Tämän tosiasian vaikutus korostuu kevään aikana, kun tarttuvampi virusmuunnos on löytänyt tiensä jo Suomeen.

Tehokas epidemian hallinta nojaa ripeään testaamiseen, jäljittämiseen ja eristämiseen. Näiden epäonnistuminen voi johtaa raskaisiin uusiin rajoitustoimiin. Epäonnistunutta jäljitystä voidaan korvata seulonnoilla, kuten monissa Euroopan maissa nyt tehdään.

Toimintamalli on mihin tahansa vaihtoehtoon verrattuna taloudelle edullisin ja terveyden kannalta kestävin. Rokotteiden saatavuus ja rokotekattavuus tulevat ajan myötä parantumaan, mikä turvaa lopullisen ulospääsyn kriisistä.