Stop resistenssiongelmalle Antibiooteille vastustuskykyiset mikrobit on pystyttävä pitämään kurissa, sillä vaihtoehtona on painajainen, painottavat asiantuntijat. Professori Pentti Huovisen mukaan tarvitsemme aivan uudenlaisia mikrobilääkkeitä. Ajankohtaista 5.5.2011 Kommentteja
Terveysrahojen siirto Kelalta kunnille ei innosta Lääkäriliiton ja Kelan edustajat suhtautuvat kriittisesti ehdotukseen terveydenhuollon rahoitusuudistuksesta. Ajankohtaista 5.5.2011 Kommentteja
Terveysasemia vaihdetaan varsin maltillisesti Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen ja Oulun asukkaat ovat vaihtaneet terveysasemiaan tähän mennessä melko vähän. Vaihdosta ilmoittaminen hoituu eri tavoin eri paikkakunnilla. Ajankohtaista 5.5.2011 Kommentteja
Meilahden remontti näkyy lääkärin arjessa Moni lääkäri toimii pian kahdessa eri toimipisteessä, sillä leikkaus- ja poliklinikkatoiminta voi olla peruskorjauksen aikana eri sairaaloissa. Ajankohtaista 5.5.2011 Kommentteja
Osa-aikatyö löytänyt tekijänsä Joka kuudes virka- tai työsuhteessa oleva lääkäri tekee osa-aikatyötä. Osa-aikatyötä tehdään usein perhesyiden tai tutkimustyön vuoksi. Ajankohtaista 5.5.2011 Kommentteja
Musiikista apua masennuksen hoitoon Lyhyen musiikkiterapiajakson yhdistäminen standardihoitoon parantaa huomattavasti tuloksia masennuksen hoidossa. Ajankohtaista 4.5.2011 Kommentteja
"Rintasyöpäriski kasvaa joka lasillisella" Australiassa joka viides rintasyöpätapaus liittyy alkoholiin, kertoo maan syöpäyhdistys. Ajankohtaista 4.5.2011 Kommentteja
Lihasrelaksanttien vuorovaikutus anestesiassa tarkentuu Unta, kivuttomuutta ja lihasvoiman salpaamista hoidetaan anestesiassa niihin erityisesti soveltuvilla lääkeaineilla. Aineilla esiintyy myös keskinäisiä vaikutuksia, väitöstutkija muistuttaa. Ajankohtaista 4.5.2011 Kommentteja
Pitkävaikutteinen naltreksoni auttaa opioidiriippuvaista Venäläistutkimuksen mukaan kerran kuussa lihakseen pistoksena annettu naltreksoni auttaa potilaita pysymään erossa heroiinista opioidivieroituksen jälkeen. Ajankohtaista 4.5.2011 Kommentteja
Tuhkarokkoa HUS-alueella Vuosien tauon jälkeen Suomessa on ilmennyt kotoperäisiä tuhkarokkotartuntoja. Ajankohtaista 4.5.2011 Kommentteja
Hoivasairaala käyttökieltoon Laitilassa Nykyinen tilanne Hoivasairaala Elinassa vaarantaa Lounais-Suomen aluehallintoviraston mukaan asukas- ja potilasturvallisuuden. Siksi virasto on määrännyt toiminnan lopetettavaksi. Ajankohtaista 3.5.2011 Kommentteja
Pneumokokki suojautuu elimistössä kapselinsa avulla Pneumokokkibakteerin kapselin rakenne vaikuttaa ratkaisevasti bakteerin kykyyn vastustaa elimistön puolustuskeinoja. Ajankohtaista 3.5.2011 Kommentteja
Tyroksiinilääkitys lisää vanhusten murtumariskiä Yli 70-vuotiaan potilaan levotyroksiiniannostusta voi olla syytä tarkistaa alaspäin. Ajankohtaista 3.5.2011 Kommentteja
Tunteet kuohuvat Raahessa Kipupoliklinikkaa ei olla lakkauttamassa, vakuuttaa kuntayhtymän johtaja. Ajankohtaista 3.5.2011 Kommentteja
Lääkärien palkankorotukset ratkesivat Lääkärisopimuksen vuoden 2011 palkankorotukset ovat lopultakin ratkenneet. Lääkärien palkkoja korotetaan 1,38 %:n yleiskorotuksella toukokuun alussa. Ajankohtaista 3.5.2011 Kommentteja
Ylipaino keski-iässä voi lisätä dementian riskiä Karoliinisen instituutin tutkimuksessa selvisi, että ylipaino tai lihavuus keski-iässä voi lisätä dementian riskiä. Tutkimus julkaistiin Neurology-lehdessä. Ajankohtaista 3.5.2011 Kommentteja
Samat perintötekijät päihdehäiriöiden ja heikon kielellisen kyvykkyyden taustalla Väitöstutkimuksen mukaan heikko kielellinen kognitiivinen kehitys saattaa olla merkki suurentuneesta päihdeongelmien riskistä. Ajankohtaista 2.5.2011 Kommentteja
Terveysväittämien käyttöä rajoitetaan Euroopan unionin asetus karsii yliampuvien väittämien ja terveysmarkkinoinnin mannekiinien käyttämistä ruoan markkinoinnissa, kertoo Turun Sanomat. Ajankohtaista 2.5.2011 Kommentteja
Persoonallisuus vaikuttaa masennukseen Persoonallisuuspiirteillä on väitöstutkimuksen mukaan vaikutusta sekä masennusalttiuteen että masennuksen kulkuun. Persoonallisuuspiirteiden arviointi ja huomioon ottaminen saattavat auttaa parantamaan masennuksen hoitotuloksia. Ajankohtaista 2.5.2011 Kommentteja
Honkasalo terveys- ja hyvinvointitutkimuksen professoriksi Turun yliopiston kulttuurisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen professoriksi on nimitetty Marja-Liisa Honkasalo. Ajankohtaista 2.5.2011 Kommentteja
Kuumuus koettelee päivystyksiä Terveydenhuolto Kuumuus koettelee päivystyksiä Pitkään jatkunut helteinen sää on kasvattanut potilasmääriä eri puolella Suomea. Avoin artikkeli
Syövänhoidon uudesta vastuuyksiköstä merkittäviä hyötyjä Terveydenhuolto Syövänhoidon uudesta vastuuyksiköstä merkittäviä hyötyjä 75-vuotiaat saavat kokonaisvaltaisen geriatrinen arvioinnin Päijät-Hämeessä. Avoin artikkeli
Kuntouttava työtoiminta kasvoi merkittävästi Keski-Suomessa Terveydenhuolto Kuntouttava työtoiminta kasvoi merkittävästi Keski-Suomessa Se on aiempaa vahvemmin hyvinvointialueen omaa toimintaa. Avoin artikkeli
Sosiaalityöntekijä osallistuu 1-vuotisneuvolaan Etelä-Savossa Terveydenhuolto Sosiaalityöntekijä osallistuu 1-vuotisneuvolaan Etelä-Savossa Tarkoitus on tuoda varhaisen tuen palveluja tutuiksi perheille. Avoin artikkeli
Uusi digitaalinen hoitopolku keuhkoahtaumatautia sairastaville Terveydenhuolto Uusi digitaalinen hoitopolku keuhkoahtaumatautia sairastaville Kymenlaakson hyvinvointialueen hoitopolut ovat potilaille keino ylläpitää terveyttä ja saada henkilökohtaista ohjausta. Avoin artikkeli
Säännöllinen aerobinen harjoittelu alentaa verenpainetta Terveydenhuolto Säännöllinen aerobinen harjoittelu alentaa verenpainetta Tutkittavat osallistuivat kahdeksan kuukauden maratonkoulun. Avoin artikkeli