Amerikkalaislääkäri James Friesin vuonna 1980 esittämän sairauksien pakkautumisteorian ydin on ollut se, että eliniän piteneminen voi olla nimenomaan terveen ja toimintakykyisen eliniän pitenemistä (11 Fries JF. Aging, natural death, and the compression of morbidity. N Engl J Med 1980;303:208–32.). Friesin mukaan on mahdollista puristaa sairaudet ja erilaiset toiminnanvajeet aivan yksilön elinkaaren lopulle, noin 85 vuoden ikään.
Teorian paikkansapitävyydestä käytännössä on väitelty, ja tutkimuksissa on saatu sekä teoriaa tukevia että vastustavia tuloksia. Myös sosiaaliluokan vaikutuksiin on kiinnitetty huomiota (22 Lantz PM. Revisiting compression of morbidity and health disparities in the 21st century. Milbank Q 2020;98:664–7.).
Merkittävä uhkatekijä toimintakykyiselle vanhenemiselle on lihavuusepidemia.
Teoriaa arvioitaessa on huomattava, että Fries esitti sen 40 vuotta sitten, aikana jolloin 85 vuotta ylitti odotettavissa olevan eliniän useissa yhteiskunnissa. Odotettavissa oleva elinikä on (toistaiseksi) pidentynyt naisilla keskimäärin 2,4 vuotta ja miehillä 2,2 vuotta vuosikymmentä kohden. Monet elävät nykyään 90–100-vuotiaiksi, jolloin elimistön kiihtyvät vanhenemismuutokset muodostavat jo otollisen maaperän terveysongelmille.
Pitkän elämänsä perusteella vanhenemisessa "onnistuneiden" satavuotiaiden keskuudessakaan täydellinen terveys ja toimintakyky eivät ole yleisiä. Poikkeuksia, kuten satavuotiaita maratoonareita, on olemassa, mutta he asettavat onnistuneelle vanhenemiselle epärealistisen tavoitteen.
Friesin teoriaa pitäneekin muokata: Vaikka olisi mahdollista lykätä ongelmat korkeaan ikään, se ei tarkoita sitä, etteikö hyvin vanhana ongelmia ilmaantuisi. Tätä tukevat 90-vuotiaiden ja sitä vanhempien terveydentilasta tehdyt tutkimukset (mm. Tervaskannot 90+) (33 Jylhä M, Enroth L, Halonen P. Vanhoista vanhimpien terveys ja toimintakyky. Duodecim 2019;135:1085–91.).
Terveiden elinvuosien lisääntyminen ei siis sulje pois sairaiden ja toiminnanvajeisten elinvuosien lisääntymistä, mutta nämä ovat elinkaaren ääripäässä. Sekä terveet että raihnaiset elinvuodet lisääntyvät. Ei niin hyvää ettei pahaakin.
Sairauksien pakkautumisteorian toteutumiseen vaikuttaa myös ns. kohorttiefekti: tulevaisuuden vanhat ihmiset tuskin ovat samanlaisia kuin nykypäivän vanhukset, joiden terveyttä, toimintakykyä ja aktiivisuutta tutkimme. Merkittäviä uhkatekijöitä toimintakykyiselle vanhenemiselle ovat lihavuusepidemia ja sen mukana yleistynyt diabetes. Molemmat altistavat sekä kroonisille sairauksille että toiminnanvajeille.
Johtajatutkimuksen vuosina 1919–1934 syntyneillä miehillä todettiin keski-ikään mennessä kertyneen ylipainon lisäävän kuolemanvaaraa, mutta myös heikentävän suoraan ja monella tavalla vanhuusikään päässeiden terveyteen liittyvää elämänlaatua ja toimintakykyä (44 Strandberg T, Strandberg A, Salomaa VV, Pitkälä K, Miettinen TA. Impact of midlife weight change on mortality and quality of life in old age. Prospective cohort study. Int J Obes Relat Metab Disord 2003;27:950–4.). Näistä miehistä oli 25-vuotiaina ylipainoisia 12 % ja lihavia vain alle 1 %. Nykyisin samanikäisillä miehillä tilanne on aivan toinen: vähintään ylipainoisia on THL:n väestötutkimusten mukaan 18–29-vuotiaista naisista 35 % ja miehistä 47 % ja lihavia naisista 19 % ja miehistä 17 %. Sen jälkeen painot vain lisääntyvät (thl.fi).
On siis pelättävissä, että toimintakyvyn heikentyminen tulee nykynuorten ikääntyessä selvästi aikaistumaan Johtajatutkimuksen miehiin verrattuna. Uhkakuvaa tukevat sekä Mini-Suomi-tutkimuksen 22 vuoden seuranta (55 Stenholm S, Strandberg TE, Pitkälä K, Sainio P, Heliövaara M, Koskinen S. Midlife obesity and risk of frailty in old age during a 22-year follow-up in men and women: the Mini-Finland Follow-up Survey. J Gerontol A Biol Sci Med Sci 2014;69:73–8.) että miljoonan 16–19-vuotiaan ruotsalaisnuorukaisen 30 vuoden seuranta (66 Henriksson P, Henriksson H, Tynelius P ym. Fitness and body mass index during adolescence and disability later in life: a cohort study. Ann Intern Med 2019;170:230–9.). Ennen keski-ikää kehittyvä lihavuus ja huono fyysinen suorituskyky ennustivat ja varhensivat kroonisia sairauksia ja erilaisten toiminnanvajeiden syntyä.
Uhkana siis on, että jo 50–60-vuotiaat ovat "vanhusten" kaltaisia – sähköpotkulauta vaihtuu sähköpyörätuoliin. Tätä lihavuuden aiheuttamaa näköalaa vanhenemisen kannalta on tuotu esiin vähän. Yhteiskunnalle koituvaa taakkaa lisää se, että elämää ylläpitävän lääketieteellisen hoidon kehityksen ansiosta eliniän pituus ei heilläkään välttämättä ole lyhyempi.
