1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Immunologisten kudosvaurioiden luokittelu uusiksi?
Tiede­pääkirjoitus 47/2019 vsk 74 s. 2703

Immunologisten kudosvaurioiden luokittelu uusiksi?

Kuvituskuva 1

Tuomas Virtanen

dosentti, erikoislääkäri

Itä-Suomen yliopisto, lääketieteen laitos, kliinisen lääketieteen yksikkö, kliininen mikrobiologia

Robin Coombsin ja Philip Gellin ehdottama immunologisten kudosvaurioiden luokittelu syntyi 1960-luvun alussa, kun aiemmin vallalla ollut vasta-aineoppi oli murtumassa. Samaan aikaan immunologeilla oli suuria vaikeuksia hyväksyä ajatusta, että immuunipuolustus itse voisi aiheuttaa organismille vahinkoa (1). Luokitus edusti siis uudentyyppistä immunologista orientaatiota.

Coombsin ja Gellin luokituksen I tyypin reaktiossa, IgE-välitteisessä välittömässä yliherkkyydessä, keskiössä on akuutti allerginen reaktio (2). II tyypin reaktiossa, sytotoksisten vasta-aineiden aiheuttamassa kudosvauriossa, vasta-aineet kohdistuvat solujen pintarakenteisiin tai sidekudosmatriksiin aiheuttaen mm. hemolyyttistä anemiaa tai Goodpasturen oireyhtymän (2). III tyypin reaktiossa, immuunikompleksien aiheuttamassa kudosvauriossa, antigeeni-vasta-ainekompleksit saavat aikaan esimerkiksi vaskuliitteja ja glomerulonefriittejä (2). IV tyypin reaktiossa, soluvälitteisessä kudosvauriomekanismissa eli viivästyneessä yliherkkyydessä, keskeistä on T-lymfosyyttien kertyminen paikallisesti kudokseen 2–3 vrk:n kuluttua altistuksesta (2); mm. Mantoux’n koe ja kosketusyliherkkyys perustuvat siihen.

On käynyt ilmeiseksi, että normaalien ja patologisten immuunivasteiden mekanismit ovat samoja.

Nykykäsityksen mukaan Coombsin ja Gellin luokitus kuvaa kudosvaurioiden mekanismeja rajallisesti ja eriyttää ne keinotekoisesti normaaleista immuunivasteista (2,3). Nykyään immuunivasteen katsotaan kehittyvän patogeenin ominaisuuksien mukaan kokonaisuuksina, efektori- tai immuunivastemoduuleina, joissa luontainen ja opittu immuniteetti toimivat yhdessä patogeenin eliminoimiseksi (4,5). Epätarkoituksenmukaisesti tai virheellisesti toimiessaan immuunivaste voi kuitenkin johtaa kudostuhoon (6).

Tyypin 1 efektorivasteessa solupopulaatio muodostuu luonnollisista tappajasoluista (NK), tyypin 1 luontaisista lymfoideista soluista (ILC1), sytotoksisista T-soluista (CD8), tyypin 1 auttaja-T-soluista (Th1) sekä makrofageista. B-lymfosyytit tuottavat patogeeneja opsonisoivia IgG-vasta-aineita. Gammainterferoni on vasteen tyyppisytokiini. Tyypin 1 efektorivaste kohdistuu intrasellulaarisiin patogeeneihin, muun muassa viruksiin. Virheellisesti toimiessaan se aiheuttaa esimerkiksi elinspesifisiä autoimmuunitauteja, kuten tyypin 1 diabetesta (7,8) ja multippeliskleroosia (9,10).

Lue myös

Tyypin 2 efektorivasteessa keskeisiä soluja ovat ILC2- ja Th2-solut, B-lymfosyytit, jotka tuottavat IgE:tä, eosinofiilit, basofiilit ja syöttösolut (4,5). ILC2-solut tuottavat muun muassa interleukiineja IL-5 ja IL-13 ja Th2-solut lisäksi IL-4:ää. Tyypin 2 vaste aktivoituu erityisesti matoinfektioissa. Perinnöllistä taipumusta muodostaa IgE-vasta-aineita kutsutaan atopiaksi. Pohjimmiltaan on edelleen epäselvää, miksi tyypin 2 efektorivaste käynnistyy ja johtaa herkistymiseen, Th2-lymfosyyttien ja IgE-vasta-aineiden muodostumiseen ympäristön tavallisia aineita (allergeeneja) kohtaan akuutteine ja kroonisine seuraamuksineen (3,11).

Tyypin 3 (so. tyypin 17) efektorivaste kohdistuu solunulkoisiin bakteereihin ja sieniin (4,5). ILC3-solut ja Th17-lymfosyytit erittävät vasteen tyyppisytokiineja, IL-17:ta ja IL-22:ta. IL-17 on proinflammatorinen sytokiini, joka stimuloi ja houkuttelee useita solutyyppejä, erityisesti neutrofiilejä. IL-22 edistää epiteelisolujen toimintoja. B-lymfosyytit tuottavat opsonisoivia IgG-vasta-aineita. Tyypin 3 vaste vaikuttaa useiden autoimmuunisairauksien patogeneesissä, mm. systeemisessä lupus erythematosuksessa (12) ja psoriaasissa (13). Efektorivasteissa esiintyy toiminnallista joustavuutta ja limittäisyyttä (4,14).

Kun tietämys immunologiasta on lisääntynyt räjähdysmäisesti, on käynyt ilmeiseksi, että normaalien ja patologisten immuunivasteiden mekanismit ovat samoja. Efektorivastemoduulit tarjoavat toimivan viitekehyksen niiden ymmärtämiseksi.

Kirjoittajat
Tuomas Virtanen
dosentti, erikoislääkäri
Itä-Suomen yliopisto, lääketieteen laitos, kliinisen lääketieteen yksikkö, kliininen mikrobiologia
Sidonnaisuudet

Tuomas Virtanen: Ei sidonnaisuuksia.

Etusivulla juuri nyt

Tieteessä
Aivot mukana säätelemässä insuliiniherkkyyttä

Aivojen kyky vastata insuliiniin voi heikentyä yhtä varhain kuin lihasten.

Ajassa
Koronavirustartunnoissa selvä kasvu

Tapausten määrä arvioidaan silti valtakunnallisesti melko pieneksi.

Ajassa
Tutkimusprofessori Timo Partoselle Psykiatrian Tutkimussäätiön Mielenterveyspalkinto

Palkinnon perusteluissa korostetaan Partosen pitkää ja johdonmukaista työtä luotettavan mielenterveystiedon levittäjänä.

Ajassa
Sydäninfarktipotilaille hyötyä tavallista korkeammasta verenpaineesta

Sydäninfarktin aiheuttaman sydämenpysähdyksen jälkeen potilaille pitäisi ehkä tavoitella tavallista korkeampaa verenpainetta, osoittaa HUSissa tehty tutkimus.

Tieteessä
Tytöillä on suurempi riski loukkaantua jalkapallossa

40 prosenttia lasten saamista vammoista oli lieviä.

Tieteessä
Oksikodoni sopii synnytyskivun lievitykseen

Avautumisvaiheen alkuvaiheessa ihonalaisesti annettu oksikodoni lievitti supistusten aikaisia kipuja tehokkaasti.