1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Tavoitteena laadukas endoskopiatoiminta
Tiede­pääkirjoitus 8/2020 vsk 75 s. 447

Tavoitteena laadukas endoskopiatoiminta

Kuvituskuva 1

Juha Saarnio

professori, ylilääkäri

Oulun yliopisto, OYS

Kuvituskuva 2

Perttu Arkkila

dosentti, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri

HUS Vatsakeskus, gastroenterologian klinikka

   

Suomessa tehdään vuosittain noin 100 000 kolonoskopiaa ja lähes sama määrä gastroskopioita. Endoskopioiden tarve kasvaa entisestään väestön vanhetessa ja tautikirjon muuttuessa. Paksusuolisyöpä ja tulehdukselliset suolistosairaudet yleistyvät, mutta ylemmän maha-suolikanavan sairaudet, kuten helikobakteeri-infektio ja mahasyöpä, muuttuvat harvinaisemmiksi. Ruokatorven syöpien määrä on hieman lisääntymässä (11 www.cancer.fi).

Endoskooppisesti pystytään nykyisin tekemään yhä vaativampia toimenpiteitä. Ne säästävät potilasta ja myös terveydenhuollon resursseja. Toimenpiteiden laadun edellytys on ennen kaikkea lääkärien ja koko hoitotiimin korkeatasoinen osaaminen ja riittävä toimenpiteiden määrä. Oppia suomalaiset kollegat ovat viime vuosina hakeneet sekä ulkomailta että ulkomaisten asiantuntijoiden Suomessa antamista koulutuksista. Tärkeä asia on myös opitun tiedon levittäminen, jotta voimme tarjota korkeatasoista endoskooppista osaamista koko maassa.

Tutkimusten aiheiden tulee olla selvät ja yhtenäiset.

Korkeatasoiseen ja laadukkaaseen endoskopiatoimintaan tarvitaan toimivat ja modernit välineet. Tähystyslaitteistoissa pystytään jo nyt hyvin hyödyntämään digitaalisen kuvaustekniikan moderneja ominaisuuksia, ja näin päästään tarkempaan diagnoosiin. Erilaiset endoskoopit mahdollistavat yhä vaativampien diagnostisten ja hoitotoimenpiteiden tekemisen maha-suolikanavan sisäpuolen kautta. Endoskopioissa käytettävät välineet ovat myös nopeasti kehittyneet vaativien toimenpiteiden tekemiseen. Vaativimpien endoskopiatoimenpiteiden tekeminen ja niihin ajoittain liittyvien komplikaatioiden hoito kannattaa keskittää riittävän ison volyymin sairaaloihin, jotta osaaminen karttuu.

Ulosteen veritestillä ja kolonoskopialla suoritettavalla suolistosyövän seulonnalla voidaan vaikuttaa paksusuolisyövän sairastavuuteen ja vähentää kuolleisuutta (22 Lauby-Secretan B, Vilahur N, Bianchini F ym. The IARC Perspective on Colorectal Cancer Screening. N Engl J Med 2018; 378:1734–40.). Seulonta on jo aloitettu useilla paikkakunnilla Suomessa, ja se todennäköisesti laajennetaan koko maahan. Tämä lisää kolonoskopioiden tarvetta, mutta resurssien kohdentaminen tähän on hyvin perusteltua. Tähystystutkimuksia tulisikin suunnata enemmän kolonoskopioihin kuin gastroskopioihin.

Endoskopiatoiminnan kannalta on oleellisen tärkeää, että endoskooppisia tutkimuksia ja toimenpiteitä tarjotaan oikea-aikaisesti, myös päivystysaikana niistä eniten hyötyville potilaille (44 Udd M, Saarnio J. Ruuansulatuskanavan yläosan verenvuodon hoito. Suom Lääkäril 2019;74:604–8.). Tämän vuoksi tarvitaan avoterveydenhuollon ja endoskopioita tekevien lääkärien saumatonta yhteistyötä. Tutkimusten aiheiden tulee olla selvät ja yhtenäiset ja laadun pitää olla korkeatasoista. Laadun seurantaan Suomeen tarvittaisiin yhteinen laaturekisteri.

Lue myös

Tässä teemanumerossa käydään läpi perusendoskopioihin liittyviä keskeisiä asioita (Heikkinen ym., s. 482–4) (55 Heikkinen M, Kiviniemi M. Milloin lähetän potilaan tähystykseen? Suom Lääkäril 2020;75:482–4.). Lisäksi kerrotaan tähystysteitse suoritettavista ruokatorven, mahalaukun ja sappiteiden toimenpiteistä (Tyrväinen ym. s. 471–5, Siiki ym., s. 476–81) (66 Tyrväinen T, Saarnio J, Arkkila P. Maha-suolikanavan yläosan tähystykset. Suom Lääkäril 2020;75:471–5.,77 Siiki A, Kylänpää L. Sappiteiden diagnostiset ja hoidolliset tähystykset. Suom Lääkäril 2020;75:476–81.). Patologin rooli tähystyksen yhteydessä otettujen koepalojen, solunäytteiden ja poistettujen limakalvomuutosten diagnostiikassa on keskeinen. Teemanumerossa on myös artikkeli kolorektaalipolyyppien histologiasta ja polyypin poiston jälkeisten tähystyskontrollien tarpeesta (Mäkinen ym., s. 485–91) (88 Mäkinen M, Koskela R. Paksusuolen adenoomien ja sahalaitamuutosten histologia ja kontrollitähystysten tarve. Suom Lääkäril 2020;75:485–91.). Teeman tavoitteena on osaltaan edistää kansallisesti korkeatasoista ja laadukasta endoskopiatoimintaa.

Kirjoittajat
Juha Saarnio
professori, ylilääkäri
Oulun yliopisto, OYSPerttu Arkkila
dosentti, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri
HUS Vatsakeskus, gastroenterologian klinikka
Sidonnaisuudet

Juha Saarnio: Luentopalkkiot (MSD).

Perttu Arkkila: Ei sidonnaisuuksia.

Kirjallisuutta
1
www.cancer.fi
2
Lauby-Secretan B, Vilahur N, Bianchini F ym. The IARC Perspective on Colorectal Cancer Screening. N Engl J Med 2018; 378:1734–40.
3
Pan J, Xin L, Ma YF, Hu LH, Li ZS. Colonoscopy reduces colorectal cancer incidence and mortality in patients with non-malignant findings: A meta-analysis. Am J Gastroenterol 2016;111:355–65.
4
Udd M, Saarnio J. Ruuansulatuskanavan yläosan verenvuodon hoito. Suom Lääkäril 2019;74:604–8.
5
Heikkinen M, Kiviniemi M. Milloin lähetän potilaan tähystykseen? Suom Lääkäril 2020;75:482–4.
6
Tyrväinen T, Saarnio J, Arkkila P. Maha-suolikanavan yläosan tähystykset. Suom Lääkäril 2020;75:471–5.
7
Siiki A, Kylänpää L. Sappiteiden diagnostiset ja hoidolliset tähystykset. Suom Lääkäril 2020;75:476–81.
8
Mäkinen M, Koskela R. Paksusuolen adenoomien ja sahalaitamuutosten histologia ja kontrollitähystysten tarve. Suom Lääkäril 2020;75:485–91.

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Hyvää kesää

Lääkärilehden uutistuotanto jää kesätauolle juhannuksena.

Tieteessä
Kotimittaus toimiva vaihtoehto verenpaineen vuorokausirekisteröinnille

Sen sijaan kajoamattomasti arvioidun sentraalisen verenkierron paineen mittaus ei näyttänyt tuovan lisähyötyä diagnosointiin.

Ajassa
Lääkekorvaukset ylittivät 1,5 miljardia euroa

Kelan maksamat lääkekorvaukset kasvoivat viime vuonna 91 miljoonaa euroa.

Ajassa
Biopankkien toimintaa yhtenäistetään

Biopankkilain uudistuksessa sovitettiin yhteen biopankkilainsäädännön ohjausryhmän tunnistamat muutostarpeet ja EU:n tietosuoja-asetuksen edellyttämät muutokset.

Ajassa
Klamydia, tippuri ja kuppa leviävät

Seksitautien määrä lisääntyi selvästi vuonna 2019.

Ajassa
Aloittaako HUS kohdunsiirrot?

HUS suunnittelee pilottitutkimuksen aloittamista ja kohdunsiirtoryhmän perustamista.