• Pertti Saloheimo

Hyvä lääkäri ei tee liikaa

Kuvituskuva 1

Pertti Saloheimo

lääketieteellinen päätoimittaja

Moni aikaisemmin mahdoton on nykylääketieteessä mahdollista, ja mahdollisuuksien rajat työntyvät koko ajan tuonnemmaksi. Diagnostiikkateknologia löytää yhä pienempiä poikkeavuuksia, ja genomitutkimus tuo tietoa geneettisistä riskitekijöistä, joita ennen voitiin vain aavistella.

Lisääkö tieto tuskaa?

Taudin määritelmien laajentaminen lisää ”sairaiden” määrää.

Ennen lääkäri saattoi tehdä "kaiken mahdollisen", koska mahdollista oli paljon vähemmän kuin nykyään. Nyt kaiken mahdollisen tutkimisesta ja hoitamisesta voi olla haittaa. Medikalisaation, ylidiagnostiikan ja ylihoidon haitat on tunnistettu (11 Mustajoki P. Lääkäri ja medikalisaatio. Duodecim 2003;119:1869–73.,22 Tikkinen KAO. Ylidiagnostiikka tekee terveistä sairaita. Suom Lääkäril 2017;72:2945.).

Tyyppiesimerkki on "kiltin" eturauhassyövän löytäminen ja hoito kaikkine haittoineen, vaikka tällainen syöpä ei vaikuta miehen elinikään. Kaikukuvausseulonta kolminkertaisti Yhdysvalloissa havaittujen kilpirauhassyöpien määrän mutta kuolleisuus pysyi ennallaan (33 Esserman LJ, Thompson IM, Reid B ym. Addressing overdiagnosis and overtreatment in cancer: a prescription for change. Lancet Oncol 2014;15:e234-42. doi: 10.1016/S1470-2045(13)70598-9.). Onko statiineista ja masennuslääkkeistä enemmän haittaa vai hyötyä? Lääketeollisuus tehtailee tauteja (44 Mustajoki P. Sairauksien markkinointi. Duodecim 2008;124:1065–6.), mutta tuottaako se terveyttä? Ovatko tautitietoisuuskampanjat sairauksien ja lääkkeiden piilomainontaa?

Taudin määritelmien laajentaminen, esimerkiksi hoitoa vaativan verenpaineen rajan madaltaminen, lisää "sairaiden" määrää (55 Korhonen P. Verenpainesuositukset taas myllerryksessä. Suom Lääkäril 2018;73:545.). Tautiepäilyjä lisäävät myös väestöseulonnat, ja siksi niiden hyötyjä ja haittoja tulee arvioida tarkasti (66 Hakama M, Malila N. Millainen on hyvä seulonta? Duodecim 2008;124:2193–9.). Ehkä epävarmuuden sietokyky on heikentynyt: sekä lääkärit että potilaat toivovat oireille ja vaivoille diagnoosia. Lisäksi lääkärit usein yliarvioivat hoitojen hyötyjä ja aliarvioivat riskejä (77 Kale MS, Korenstein D. Overdiagnosis in primary care: framing the problem and finding solutions. BMJ 2018;362:k2820. doi: 10.1136/bmj.k2820). Harvemmin lääkäriä moititaan liikaa tekemisestä; tekemättä jättäminen sen sijaan voi johtaa hoitovirhesyytteeseen (33 Esserman LJ, Thompson IM, Reid B ym. Addressing overdiagnosis and overtreatment in cancer: a prescription for change. Lancet Oncol 2014;15:e234-42. doi: 10.1016/S1470-2045(13)70598-9.).

Ylidiagnostiikka johtaa tarpeettomaan hoitoon, josta ei ole terveyshyötyä. Hoidon haitat kuitenkin voivat toteutua, ja kustannuksetkin kasvavat (22 Tikkinen KAO. Ylidiagnostiikka tekee terveistä sairaita. Suom Lääkäril 2017;72:2945.). Jos "prediabetes"-diagnoosin saanut alkaa laihduttaa ja liikkua, kaikki voittavat. Pelkkää haittaa sen sijaan on sydämen harmittoman sivuäänen havaitsemisesta, jos vanhemmat siksi rajoittavat lapsen urheilua – vaikkei lääkäri olisi näin neuvonutkaan (77 Kale MS, Korenstein D. Overdiagnosis in primary care: framing the problem and finding solutions. BMJ 2018;362:k2820. doi: 10.1136/bmj.k2820).

Murentaako kritiikki yleisön luottamusta lääketieteeseen, jos puolta toimistamme sanotaan turhiksi (88 Kallionpää K. ”Puolet lääketieteen toimista on turhia”. Helsingin Sanomat 1.8.2018.)?

Vaikka statiinien hyödystä primaaripreventiossa on erimielisyyttä – NNT-luvut kertovat, että monilla menisi hyvin ilman lääkettäkin – näyttö niiden hyödystä sydän- tai aivoinfarktin jälkeen on vankkaa (99 Collins R, Reith C, Emberson J ym. Interpretation of the evidence for the efficacy and safety of statin therapy. Lancet 2016;388:2532–61. doi: 10.1016/S0140-6736(16)31357-5.). Pre-tautitilat voivat laajentaa hoidon rajoja haitallisesti, mutta ilman pre-dementian käsitettä ei Alzheimerin taudin syntyvaiheita voi tutkia eikä kehittymistä pysäyttävää lääkettä löytää. Lievä masennus ei välttämättä tarvitse lääkehoitoa, mutta vakava masennus voi tappaa. Tosi tarpeeseen käytetyt verenpainelääkkeet pelastavat ihmisiä halvaantumiselta ja kuolemalta. Joidenkin lääkeyritysten vilpillinen toiminta ei tee kaikkia lääkkeitä tehottomiksi.

Viime kädessä on kyse hyvästä lääketieteen harjoittamisesta. Toimitaan harkiten, tutkimusten ja hoitojen hyötyjä ja haittoja kullekin potilaalle tarkasti punniten, tietoisena siitä, että lääketieteellinen tieto on aina epätäydellistä. Tehottomiksi havaituista hoidoista luovutaan, kuten aina on tehty.

Vältä viisaasti -suosituksia on jo 88 (6.8.2018). Jos liian lääketieteen kritiikistä tulee lääketiedeyhteisölle yhteinen eikä jakava asia, kykymme itsekritiikkiin voi päinvastoin parantaa yleisön luottamusta meihin.

Lisää aiheesta

Milloin potilasta ylihoidetaan?
Sairastuin lääkärissä
Ylidiagnostiikka suurin syy hoitokulujen nousuun?

Kirjoittajat
Pertti Saloheimo
lääketieteellinen päätoimittaja
Sidonnaisuudet

Pertti Saloheimo: Osakkeet (Orion).

Kirjallisuutta
1
Mustajoki P. Lääkäri ja medikalisaatio. Duodecim 2003;119:1869–73.
2
Tikkinen KAO. Ylidiagnostiikka tekee terveistä sairaita. Suom Lääkäril 2017;72:2945.
3
Esserman LJ, Thompson IM, Reid B ym. Addressing overdiagnosis and overtreatment in cancer: a prescription for change. Lancet Oncol 2014;15:e234-42. doi: 10.1016/S1470-2045(13)70598-9.
4
Mustajoki P. Sairauksien markkinointi. Duodecim 2008;124:1065–6.
5
Korhonen P. Verenpainesuositukset taas myllerryksessä. Suom Lääkäril 2018;73:545.
6
Hakama M, Malila N. Millainen on hyvä seulonta? Duodecim 2008;124:2193–9.
7
Kale MS, Korenstein D. Overdiagnosis in primary care: framing the problem and finding solutions. BMJ 2018;362:k2820. doi: 10.1136/bmj.k2820
8
Kallionpää K. ”Puolet lääketieteen toimista on turhia”. Helsingin Sanomat 1.8.2018.
9
Collins R, Reith C, Emberson J ym. Interpretation of the evidence for the efficacy and safety of statin therapy. Lancet 2016;388:2532–61. doi: 10.1016/S0140-6736(16)31357-5.

Lisää aiheesta

Luetuimmat

Uusimmat | potilaanlaakarilehti.fi

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Vanhemmuustaito-ohjaus tuloksellisin keino lasten käytöshäiriöiden hoidossa

Uusi Käypä hoito –suositus korostaa psykososiaalisia keinoja käytöshäiriöiden hoidossa.

Ajassa
Kliiniset laaturekisterit tekevät toiminnan näkyväksi

Selkäkirurgian rekisteri on yksi ensimmäisistä käyttöönotetuista kliinisistä laaturekistereistä.

Ajassa
Vanhemmuustaito-ohjaus tuloksellisin keino lasten käytöshäiriöiden hoidossa

Uusi Käypä hoito –suositus korostaa psykososiaalisia keinoja käytöshäiriöiden hoidossa.

Ajassa
Palvelusetelikokeilut kirittäneet kunnallista ja yksityistä palveluntuotantoa

Valinnanvapaus ja palvelusetelikokeilut ovat saaneet positiivista palautetta asiakkailta ja myös kokeiluun lähteneiltä yksityisiltä palveluntuottajilta.

Kommentti
Sanoilla on väliä

– On ironista, että ihmisoikeuskeskustelujen keskeisin termi pakenee määrittely-yrityksiä.

Ajassa
Lääkkeiden ympäristövaikutuksista kaivataan lisää tietoa

Suurin osa lääkepäästöistä tulee normaalin lääkkeiden käytön kautta, mikä tekee ongelmasta hankalan ratkaista.

Ajassa
Neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon palvelut ovat kohentuneet

THL:n tutkimus toi esille eroja palvelujen järjestämisessä sekä maakuntien sisällä että niiden välillä.

Tieteessä
Laser tulee iholle – hoidot kehittyvät vauhdilla

Laser on elegantti työväline iho-ongelmissa.