1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Ikivihreä valkoinen takki
Pääkirjoitus 9/2020 vsk 75 s. 517

Ikivihreä valkoinen takki

Kuvituskuva 1

Kuvituskuva 2

   

Mikä oli lääkäreillä muodissa 110 vuotta sitten, kun Lääkäriliitto perustettiin – ja on edelleen? Valkoinen lääkärintakki. Se on ammattikuntamme tunnistettavampia ulkoisia tunnusmerkkejä. Monille meistä se symboloi lääkäriyttä vahvimmin, eivät tutkimusvälineet tai instrumentit.

Valkoisen takin merkitys on tainnut hieman vaihdellakin vuosien saatossa ja etenkin tehtävän mukaan. Valkoisessa takissa on jotain hyvin ylevää ja aiemmin se ehkä edusti vahvaa hierarkiaakin. Ajatus siitä, että se on ensisijaisesti samanlainen suojavaate kuin esiliina tai työhaalari, ei varmasti tule potilaille ensimmäisenä mieleen. Puhtaan valkoinen on vaativa väri, siinä kaikki tahrat näkyvät niin helposti – ja etuna on tietysti, että eritteistä tahraisena se päätyy pesuun varmemmin.

Varsinkin nuorelle lääkärinalulle takki oli rooliasu ja suojahaarniska.

Muistan vielä hyvin, kuinka saimme ykköskurssilaisina ohjeet mennä vaatehuoltoon ja hakea itsellemme takit. Olimme menossa vastaanotoille seuraamaan lääkärin ja potilaan kohtaamista. Se oli ainakin itselleni hieno hetki muutaman vuoden sisäänpääsyponnistelujen jälkeen. Takki jotenkin konkretisoi tulevan lääkäriyden.

1990-luvun puolivälissä takit tuntuivat olevan isoja laatikkomallisia kolttuja. Muistan muutaman tyylitietoisen kurssilaisen korjailleenkin takkejaan ja pesseen niitä siitä syystä kotona. Itse muistan viihtyneeni liian suurissa takeissa. Taisin ajatella, että isompi takki jotenkin suurentaa osaamistanikin tai lääkäriyden auraani.

Myös taskut olivat valtavia. Niihin mahtui suojahanskoja, muistikirjoja, minioppaita ja ennen kaikkea stetoskooppi – jonka kaikki alan ihmiset tietävät olevan todella epäkäytännöllinen kaulalla roikkumassa, kuten televisiosarjojen lääkäreillä. Aina tuntui, että taskut olivat täynnä ja takki painoi harteilla siitäkin syystä. Toki sain sinne hyvin mahtumaan myös sairaalan kanttiinista haetun kofeiininlähteeni, puolen litran PepsiMaxin.

Toimenpiteitä opetellessani opin napakalta ihotautilääkäriltä, että hihat tulee aina kääriä riittävän ylös ja kädet pestään myös sitä myöten. Opiskelijoina liihoteltiin takki auki, ennen kuin paremmin ymmärrettiin suojavaateidea. Varsinkin nuorelle lääkärinalulle takki oli rooliasu ja suojahaarniska, joille haastavassa työssä tuntui olevan tarvetta.

Moni ammattikunnastamme tekee tänä päivänä työtään ilman valkoista takkia, etenkin tilanteissa, joissa halutaan poistaa hierarkiaa, turhaa auktoriteettia tai muuta takkiin liittyvää epäsuotuisaa lähtökohtaa. Se sopii hyvin ajatukseen tulla potilasta lähelle ihmisenä, ylimääräisestä roolista tai asemasta riisuttuna. Hyvässä potilaan kohtaamisessa pohjimmiltaan ihminen kohtaa ihmisen.

Lue myös

Valkoisen takin menestyskulku saa pohtimaan myös muutoksen vaikeutta. Meille ihmisille osa muutoksista tuntuu olevan helpompia kohdata ja hyppäys uuteen onnistuu. Mutta monet turvallisuudentunteeseen vaikuttavat muutokset ovat vaikeampia, ja mielemme tuntuu löytävän paljon perusteluja, miksi uutta ei kannata yrittää. Jos itse saisin valita lempivärini tai valkoisen välillä, niin tiedän jo nyt valitsevani valkoisen takin. Huomaan pitäväni ajatuksesta, että se kertoo, kuka olen ja mitä osaan tehdä. Turkoosissa takissa pitäisi jokaisessa uudessa kohtaamisessa ehkä eri tavalla saada osoitetuksi, että turkoosiinkin suojavaatteeseen pukeutunut lääkäri on yhtä luotettava ja osaava.

Onko valkoinen takki edelleen tärkeä statussymboli, rooliasu tai haarniska? Olisi mielenkiintoista tietää, mitä potilaat ajattelisivat, jos valkoinen takki jäisi pois käytöstä ja korvautuisi muilla väreillä. Ja mitä me ammattikuntana siitä ajattelisimme. Onko valkoinen edelleen ainoa vaihtoehto kymmenen, viidenkymmenen tai sadan vuoden kuluttua? Aika näyttää.

Hyvää syntymäpäivää 110-vuotiaalle Lääkäriliitolle. Liitossa pukukoodi ei ole valkoinen – tule mukaan sellaisena kuin olet!

Kirjoittajat
Anu Mustakari
johtaja, jäsenpalvelut
Suomen Lääkäriliitto

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
”Yksi tähti oli ansaittu”

Jyväskylän terveyskeskus otti opiksi erikoistuvien ­palautteesta.

Tiedepääkirjoitus
Elinikä pitenee, mutta kestääkö terveys?

Merkittävä uhkatekijä toimintakykyiselle vanhenemiselle on lihavuusepidemia, kirjoittaa Timo Strandberg.

Tieteessä
Lääkärijohtajat käyttävät tietojärjestelmiä johtamisen tukena päivittäin

Suurin osa koki joutui hakemaan tietoja monesta järjestelmästä.

Kolumni
Munasolumarkkinoilla

Luonto pelaa todennäköisyyksillä, kirjoittaa Anu Wartiovaara.

Ajassa
Vuoden 2020 keliakiatutkijaksi Teea Salmi

Keliakialiitto valitsi Vuoden 2020 keliakiatutkijaksi Tampereen yliopiston ihotautiopin professorin Teea Salmen.

Työssä
Kivijalka kuntoon case managerin avulla

Case manager -toimintamallilla on haettu ratkaisua hoidon koordinointiin. ­