1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Lääkärin äänen on kuuluttava järjestelmähankinnoissa
Pääkirjoitus 34/2021 vsk 76 s. 1693

Lääkärin äänen on kuuluttava järjestelmähankinnoissa

Kuvituskuva 1

Pekka Nykänen

Millainen on hyvä potilastietojärjestelmä?

Helppo käyttää. Kattaa perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon. Kohtuuhintainen. Antaa tiedot ulos käyttökelpoisessa muodossa ja mukautuu Suomen erikoisuuksiin.

Tehtävä olisi helpompi, jos välit lääkäreihin eivät olisi valmiiksi tulehtuneet.

Tämän enempää ei vaadita, mikä on ollut vuosikausia ostajien ja järjestelmätoimittajien tiedossa.

Julkisen keskustelun perusteella yhtälö on kuitenkin ollut ylivoimainen. Esimerkiksi Uudenmaan Apotin tulokset eivät mairittele, vaikka käyttöönotto on jatkunut kohta kolme vuotta.

Uusinta vääntöä käydään keskisessä Suomessa.

Neljän sairaanhoitopiirin potilastietojärjestelmähankinta Aster on edennyt ratkaisuvaiheisiin. Etelä-Savon Essote päätti viime viikolla ensimmäisenä lähteä hankkeeseen mukaan. Pohjois-Karjalan Siun sote sekä Vaasan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirit tekevät päätöksensä alkusyksystä.

Jokainen päätös on ratkaiseva. Jos yksikin putoaa kelkasta, tarjouskierros on aloitettava alusta.

Aster-liittymä on valinnut järjestelmätoimittajakseen yhdysvaltalaisen Cerner-yhtiön. Apotin toimittaja Epic on myös Yhdysvalloista.

Valinta on aiheuttanut kuohuntaa varsinkin lääkäreissä. Asterista on pelkokuvissa tulossa uusi Apotti.

Lääkäriliitto selvitti keväällä käyttäjien näkemyksiä potilastietojärjestelmistä. Apotti sai kouluarvosanan 5,2. Parhaaksi nousi kotimainen Esko arvosanalla 8,7. Ero on lievästikin ilmaistuna suuri. Cerner ei ole Suomessa käytössä, joten se puuttui vertailusta.

Jos Aster toteutuu, Cernerille pitää toki antaa mahdollisuus näyttää kykynsä. Amerikkalaiseen terveydenhuoltoon istutettu järjestelmä vaatii kuitenkin säätöä sopiakseen Suomeen, joten ennusmerkit ovat heikot.

Asterin vastustajat ovat vaatineet hankkeesta irtautumista ja puolueetonta selvitystä vaihtoehdoista. Suuri joukko lääkäreitä on epäillyt kustannusten karkaavan käsistä. Riskiarviot on todettu puutteellisiksi ja järjestelmän rakenne kankeaksi.

Vaihtoehdoiksi nostetaan kotimaisia järjestelmiä. Ne eivät kata vielä koko sosiaali- ja terveydenhuoltoa mutta kehittyvät nopeasti.

Lue myös

Kotimaisuus on arvo. Tiedon ei tarvitse pelätä karkaavan ulkomaille. Suomeen jo alun perin rakennettu järjestelmä ja kotimainen toimittaja joustavat maan vaatimuksiin, ja yhteenliittymillä kokonaisuudet ovat hallittavissa.

On selvää, että potilastietojärjestelmän valinnassa tulee kuunnella muitakin kuin käyttäjiä. Esimerkiksi rakenteinen kirjaaminen vaikeuttaa jokapäiväistä naputtelua, mutta antaa hyötyjä.

Aster ja Apotti näyttävät osoittaneen, että lääkäreitä on kohdeltu järjestelmähankkeissa liikaa pelkästään käyttäjinä. Heidän äänensä on syytä saada kuuluvammaksi jo projektin varhaisissa vaiheissa.

Lääkäri hallitsee terveydenhuollon kokonaisuuksia ja osaa arvioida hyötyjä sekä kustannusvaikutuksia toisesta kulmasta kuin it-ammattilainen tai ammattijohto. Poliitikoista puhumattakaan.

Jos Asterin sairaanhoitopiirit päätyvät Cerneriin, paine on kova. Uutta Apottia ei halua kukaan.

Tehtävä olisi helpompi, jos välit lääkäreihin eivät olisi valmiiksi tulehtuneet.

Kirjoittajat
Pekka Nykänen
vastaava päätoimittaja

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Lääkärilehti Forum: Lihavuus on yhteiskunnallinen ongelma, mutta vastaanotolla lääkäri kohtaa yksilön

Pertti Mustajoki (oikealla) oli yksi Lääkärilehti Forumin puhujista tiistaina.

Ajassa
Pitkien sairauspäiväkausien tarkistamista tehostetaan työterveyshuollossa

Työkyvyn tarkistuspisteitä tulee lisää työterveyshuoltoon.

Ajassa
Nyt on pakko kysyä: Mitä jos Suomeen iskee suuronnettomuus, kun teho-osastot ovat täynnä koronapotilaita?

Tiedossa olisi ongelmia, jos suur­onnettomuus vaatisi useampia teho­hoidon potilaspaikkoja.

Tieteessä
Vaikean atooppisen ekseeman nykyhoito

Hoidossa ei pidä tyytyä riittämättömään vasteeseen.

Podcast
Lääkärilehti Podcast: Lasten astma

KeuhkoPodcastin tämänkertainen jakso jatkaa astman parissa, mutta nyt pureudutaan lasten ja nuorten astmaan.

Kommentti
Sirkutusta ja lomakkeita - tieto vaikuttavaksi ja hyötykäyttöön

Mitä enemmän tietoa saamme potilaasta, sitä paremmin pystymme hänen tarpeisiinsa vastaamaan, kirjoittaa Eija Kalso.