Depressiotutkijat ovat Suomessa toistuvasti tuoneet esille, että masennuksen määrä ei väestössä ole lisääntynyt. Samaan aikaan kuitenkin depression takia työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrä on parissakymmenessä vuodessa lisääntynyt räjähdysmäisesti ja masennuslääkkeiden käyttö on moninkertaistunut. Selitykseksi on esitetty masennuksen tunnistamisen ja hoidon tehostumista, avun hakemisen lisääntymistä, työelämän muutoksia ja masennuslääkkeiden käyttöaiheiden laajenemista.
Voisi luulla, että masennuksen esiintymisen tutkiminen olisi suoraviivainen ja yksinkertainen asia. Näin ei kuitenkaan ole. Esiintyvyysluvut vaihtelevat suomalaisissakin tutkimuksissa välillä 4,6 ja 9,3% (11 Lehtinen V, Joukamaa M, Lahtela K ym. Prevalence of mental
disorders among adults in Finland: basic results from the Mini
Finland Health Survey. Acta Psychiatr Scand 1990;81:418-25.,22 Pirkola SP, Isometsä E, Suvisaari J ym. DSM-IV mood-, anxiety- and
alcohol use disorders and their comorbidity in the Finnish general
population. Soc Psychiatry Psychiatr Epidemiol 2006;40:1-10.,33 Lindeman S, Hämäläinen J, Isometsä E ym. The 12-month prevalence
and risk factors for major depressive episode I Finland:
representative sample of 5993 adults. Acta Psychiatr Scand
2000;102:178-84.,44 Isometsä E, Aro S, Aro H. Depression in Finland: a computer
assisted telephone interview study. Acta Psychiatr Scand
1997;96:122-8). Keskeiset kysymykset tässä ovat, mitä mittaamme ja millä menetelmillä? Suomessa tehdyissä depression esiintyvyyttä väestössä koskevissa tutkimuksissa on käytetty erilaisia seulonta- ja haastattelumenetelmiä ja sovellettu eri diagnoosikriteerejä. Esimerkiksi Mini-Suomi-tutkimuksessa (1978-80) käytettiin PSE-haastattelua ja ICD-8-diagnostiikkaa (11 Lehtinen V, Joukamaa M, Lahtela K ym. Prevalence of mental
disorders among adults in Finland: basic results from the Mini
Finland Health Survey. Acta Psychiatr Scand 1990;81:418-25.) ja Terveys 2000 -tutkimuksessa CIDI-haastattelua ja DSM IV -diagnostiikkaa (22 Pirkola SP, Isometsä E, Suvisaari J ym. DSM-IV mood-, anxiety- and
alcohol use disorders and their comorbidity in the Finnish general
population. Soc Psychiatry Psychiatr Epidemiol 2006;40:1-10.). Näissä diagnoosiluokituksissa depression kriteerit ovat kovin erilaiset. Lisäksi tutkittujen otosten ikäjakaumat ovat erilaiset: Mini-Suomi- ja Terveys 2000 -tutkimuksissa tutkittiin yli 30-vuotiaita, FINHCS-tutkimuksessa 15-75-vuotiaita (33 Lindeman S, Hämäläinen J, Isometsä E ym. The 12-month prevalence
and risk factors for major depressive episode I Finland:
representative sample of 5993 adults. Acta Psychiatr Scand
2000;102:178-84.) ja Isometsän ym. (44 Isometsä E, Aro S, Aro H. Depression in Finland: a computer
assisted telephone interview study. Acta Psychiatr Scand
1997;96:122-8) tutkimuksessa 25-79-vuotiaita. Myös ajanjakso, jonka aikaista masentuneisuutta mitataan, vaihtelee.
Haastattelumenetelmät ovat hyvin herkkiä pienillekin oirekriteerien muutoksille. Kun diagnostisessa haastattelussa muutetaan yhden ainoan kysymyksen kynnystä, tuottaa kynnys "masentunut mieliala koko päivän" masennuksen esiintyvyydeksi 4,67 %, "masentunut mieliala suurimman osan päivästä" 9,23 % ja "masentunut mieliala vähintään puolet päivästä" 11,9 % (55 Karlsson L, Marttunen M, Karlsson H, Kaprio J, Aro H. Minor change
in the diagnostic threshold leads into major alteration in the
prevalence estimate of depression. J Affect Disord 2009 Jul 15. Epub
ahead of print). Depressiosairaus sijoittuukin jatkumolle, ja diagnoosiraja on sopimuksenvarainen.
Näin ollen ainoa tapa varmuudella vastata kysymykseen, onko masennuksen määrä väestössä lisääntynyt, on käyttää täysin identtisiä mittauksia kahtena eri ajanjaksona. Mini-Suomi- ja Terveys 2000 -tutkimuksissa käytettiin kyllä samaa seulontamenetelmää (General Health Questionnaire, GHQ) ja väestön stressioireilua kuvaavat käyrät olivat kummassakin tutkimuksessa hyvin samanlaiset. Tällaisen oirekyselyn tulosten perusteella ei kuitenkaan voi päätellä, että masennuksen esiintyvyys ei ole muuttunut - se olisi verrattavissa siihen, että mitattaisiin vaikkapa päänsäryn esiintyvyyttä väestössä, ja jos se ei olisi lisääntynyt, pääteltäisiin, että aivokasvainten määrä on pysynyt muuttumattomana.
Tiedossani on ainoastaan yksi tutkimus, jossa on käytetty täysin identtisiä diagnoosikriteerejä kahdessa aikapisteessä. Tässä Comptonin ym. (66 Compton WM, Conway KP, Stinson FS, Grant BF. Changes in the
prevalence of major depression and comorbid substance use disorders
in the United States between 1991-1992 and 2001-2002. Am J Psychiatry
2006;163:2141-7.) tutkimuksessa mitattiin depression esiintyvyyttä Yhdysvalloissa vuosina 1991-92 ja 2001-2002. Tutkimuksen mukaan masennuksen esiintyvyys yli kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa. Kirjoittajien päätelmä oli, että mikäli masennuksen esiintyvyys kasvaa nykyiseen tahtiin, tulee palvelujen tarve jatkossa lisääntymään dramaattisesti.
Kun tämän metodisesti pitävän tutkimustuloksen lisäksi ottaa huomioon Suomessa tapahtuneet muutokset työkyvyttömyyseläkkeissä ja masennuslääkkeiden käytössä, ei minusta ole uskottava väite, että depression määrä Suomessa ei ole lisääntynyt. Tätä tukevat myös erilaiset epäsuorat signaalit, kuten alkoholinkäytön ja lasten huostaanottojen lisääntyminen, psykiatristen palvelujen kysynnän voimakas lisääntyminen, yhteiskunnan muutokset erityisesti kahden laman aikana sekä eriarvoisuuden ja syrjäytymisen lisääntyminen.
Ammattilaisina meidän tulisikin kantaa masennuksen lisääntymisestä huolta ja viestittää tilanteen vaikeutumisesta päättäjille nykyistä voimakkaammin.
Lue myös artikkeli s. 3647-53.
