1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Virtsatieinfektioidenkin hoito kuuluu lääkäreille
Pääkirjoitus 45/2007 vsk 62 s. 4199

Virtsatieinfektioidenkin hoito kuuluu lääkäreille

Parin vuosikymmenen aikana virtsatieinfektioiden hoitokäytännöt ovat muuttuneet rajusti, voisi sanoa äärimmäisyydestä toiseen. Vielä 1980-luvun lopulla akuutin virtsatieinfektion hoito kesti ainakin kaksi viikkoa. Potilaita moitittiin, jos he eivät syöneet koko määrättyä kuuria loppuun - moni "kaukaa viisas" potilas nimittäin jätti muutaman sulfatabletin pahan päivän varalle ja otti ne oireiden uusiutuessa. Uhkaavalla munuaistaudilla peloteltiin. Toistuvissa infektioissa suositeltiin pitkiä, jopa elinikäisiä estohoitoja. Pitkäaikainen estolääkitys oli myös erityiskorvattava.

Nykyään virtsatieinfektioiden hoito on lyhentynyt 3-5-päiväiseksi ja jopa yksi annos antibioottia näyttää riittävän. Estolääkityksen korvattavuus on poistunut. Myös diagnostiikka on yksinkertaistunut: hoitosuosituksen mukaan hoito voidaan aloittaa komplisoitumattomissa tapauksissa ilman laboratoriotutkimuksiakin eikä kontrollejakaan tarvita hoidon jälkeen. Yksittäinen komplisoitumaton infektio varmasti näin talttuukin, mutta kaikki virtsainfektiot eivät ole tällaisia.

Yleisoireinen pyelonefriitti tai urosepsis on vakava tauti jopa nuorelle ihmiselle. Toisaalta varsinkin nuorilla naisilla kystiitti voi uusia hyvinkin tiheästi ja aiheuttaa sosiaalista haittaa, poissaoloja töistä, pelkoa ja ahdistusta. Primaarivaiheessa lääkärin pitääkin tehdä arvio, onko tulehdus rakossa vai ylempänä vai onko kysymyksessä sittenkin ehkä klamydia tai tippuri. Lääkäri myös arvioi ja päättää, tarvitaanko tutkimuksia, kontrolleja, jatkotutkimuksia ja estohoitoja. Lääkäri siis antaa potilaalle tietoa esimerkiksi kystiitin merkityksestä - sen hyvänlaatuisuudesta. Tähän ei monta minuuttia mene, kokemattomammaltakaan kliinikolta.

Valitettavasti monissa kiireisissä päivystyspisteissä virtsainfektioiden hoitosuositusta tulkitaan varsin vapaasti, ja diagnostiikka ja hoito ovat lipsahtaneet lähes lääkärin ulottumattomiin. Kaikki potilaat tuskin saavat asiallista hoitoa ja varsinkaan ohjeistusta, miten toimitaan, jos tauti ei normaalisti parane tai uusiutuu tiheästi. Kun infektiot aina hoidetaan vain yksittäisinä ja "komplisoitumattomina", ei nähdä kokonaisuutta. Jotain on pahasti vialla, jos toistuvia virtsateiden infektioita sairastavan nuoren naisen, pitää tulla nefrologin yksityisvastaanotolle saadakseen asianmukaiset ohjeet ja tarvittaessa estolääkityksen toistuvien kystiittien preventioon.

Lääkärin ja potilaan kohtaamisessa täytyy aina muistaa, että aina kaikki ei välttämättä ole sitä miltä näyttää. Hoitojen määräämistä pitää aina edeltää perehtyminen asiaan, päivystystilanteessa useimmiten hyvä anamnesi ja status riittää. Diagnostiikan rinnalla kulkee aina erotusdiagnostiikka. Tähän me lääkärit olemme saaneet pitkän, mutta myös varsin hyvän koulutuksen. Mielestäni lääkärin ei pitäisi määrätä lääkettä potilaalle tätä näkemättä. Väestövastuulääkäri ehkä näin voisi joskus tehdä terveydenhoitajan suosituksesta, jos entuudestaan tuntee potilaansa hyvin. Päivystystilanteessa ei kuitenkaan koskaan saa määrätä lääkettä potilasta näkemättä. Lääkäri kuitenkin aina vastaa määräämästään hoidosta.

Lue myös

Kesän aikana jopa ministeritasolta ehdotettiin, että lääkäripulan vuoksi yksinkertaisten tautien hoito voitaisiin siirtää lääkäreiltä terveydenhoitajille. Tällaisina tauteina mainittiin mm. otiitti ja angiina. Ajatus on pelottava, koska näiden tautien diagnostiikka voi olla hyvinkin vaikeaa, ja jos jotain menee pieleen, seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

Virtsainfektioiden Käypä hoito -suositus antoi entistä vapaammat kädet taudin diagnosointiin, mutta missään ei silti sanota, että diagnostiikka ja hoito siirtyvät pois lääkäriltä. Suositusta on siis käytännössä tulkittu väärin. Nyt pitäisi pysähtyä ja miettiä, kuka tekee ja mitä. ATK-pohjaisen sairauskertomuksen myötä lääkärille on siunaantunut töitä, jotka aiemmin kuuluivat hoitajille ja sihteereille. Tästä huolimatta ei minusta ole loogista, että perinteisiä lääkärin töitä siirretään muille ammattiryhmille. Kukin tehköön sitä työtä, mihin on saanut koulutuksen ja minkä parhaiten osaa - ja jokainen vastatkoon tekemisestään. Virtsatieinfektioiden hoitokäytäntö on menossa suuntaan, joka ei ole terve eikä potilaan edun mukainen. Muiden infektioiden hoidossa ei pidä tehdä samaa virhettä. Sairauksien diagnostiikka, erotusdiagnostiikka ja näihin pohjautuva hoito kuuluvat lääkärille, joka myös itse vastaa tekemistään ratkaisuista.

Kirjoittajat
Heikki Saha
dosentti, osastonylilääkäri
TAYS, nefrologia
heikki.saha@uta.fi

Etusivulla juuri nyt

Pääkirjoitus
Huoltovarmuus – mitä korona paljasti?

Suojavarusteitakin piti pandemiassa hankkia huutokaupalla ympäri maailmaa, kirjoittaa Kati Myllymäki.

Tiedepääkirjoitus
Voiko kliininen ravintovalmiste jarruttaa muistisairauden etenemistä?

Ravitsemuksella on merkitystä Alzheimerin taudin ehkäisyssä ­ja hoidossa, sanoo Hilkka Soininen.

Ajassa
Koronarokotusjärjestystä täsmennetään

Rokotuksia voidaan väliaikaisesti kohdentaa alueellisesti.

Kolumni
Älkää peljätkö

Valtaosa skitsofreniaa sairastavista on arkaa väkeä, kirjoittaa Hannu Lauerma.

Työssä
Herkkyys ja tarkkuus – kliinikon epäkäytännölliset työkalut

Herkkyys ja tarkkuus perustuvat ns. käänteisiin todennäköisyyksiin.

Tiedepääkirjoitus
Räätälöidyt rajoitustoimenpiteet hidastavat koronaviruksen leviämistä

COVID-19-epidemian leviämistä voi hidastaa näyttöön perustuva terveyspolitiikka, kirjoittavat Marjukka Mäkelä, Emmi Sarvikivi ja Tuija Leino.