Ammattilainen vai kokeneempi amanuenssi?
Otollisin aika oppia vastuunkantoa on silloin, kun on vielä pari vuotta suurimman osan lukuvuodesta opiskelijan roolissa. Lain kirjain ei tosin aina anna vastausta siihen, miten suurta vastuuta silloin voi odottaa.
Kun olin kesällä 2018 Fimsic-vaihdossa Saksassa, en saanut kuukaudessa sikäläisiä kollegoita uskomaan, että Suomessa neljännen vuoden opinnot suorittanut lääketieteen kandidaatti voi toimia lääkärin tehtävissä. Eteläsaksalaisessa sairaalassa oli aivan mahdoton ajatus, että niin lyhyellä lääketieteen oppimäärällä saisi yksin edes tavata potilasta.
Opiskeluaikana lääkärin sijaisena toimiminen on suomalainen erikoisuus, jota ulkomailla jaksetaan ihmetellä. Eikä suotta, sillä neljän vuoden opintojen jälkeen medisiinari on väistämättä monessa vastaan tulevassa asiassa jossain tiedon ja arvauksen välimaastossa. Viime kesänä terveyskeskuksen vuodeosastolla tuntui, että aina ei edes tiennyt, missä kohtaa sitä välimaastoa ollaan.
Toki suomalaisissa yliopistoissa lääketieteen opetus on järjestetty niin, että neljännen vuoden opintojen jälkeen lääkärin töissä selviäminen on mahdollista. Opettamatta on tuossa vaiheessa kuitenkin vielä paljon keskeisiä sisältöjä, ja paljon jätetään sen varaan, että työpaikoilla on järjestetty kesäsijaisille riittävä tuki. Toimiva seniorituki onkin nykyään työnantajalle keskeinen kilpailuvaltti kesäsijaisia haettaessa.
Järjestelmään liittyy silti myös ongelmia, joista työskentelyoikeuksien epämääräisyys lienee keskeisin. Medisiinarien keskuudessa elää edelleen runsaasti epävarmuutta siitä, miten ja monenko vuoden opinnoilla missäkin tehtävässä saa työskennellä.
Osasyy on suomalaisten terveydenhuollon toimipisteiden monimuotoisuus. On esh-päivystystä, vastuualueita, akuuttivastaanottoja ja erikoisalaosastoja. Sijaistettavan lääkärin rooliin saattaa sisältyä hyvin erilaisia ja ennakoimattomiakin potilaita. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon rajan lisäksi erikoisalojen rajat ovat hämärtyneet.
Eivätkä työnantajat tunnu aina olevan pykälistä sen paremmin perillä. Jopa Valviralla on ollut vaikeuksia päättää, saako esimerkiksi linjoihin jaetuissa yhteispäivystyksissä toimia neljännen vuoden opintojen jälkeen. Linja on pitkään ollut, että ei saa. Viime viikolla Valvira kuitenkin vaivihkaa muutti nettisivuillaan kantaansa päinvastaiseksi.
Lain kirjain ei myöskään anna käytännön työssä aina vastausta siihen, miten suurta vastuuta kesäsijaiselta voi odottaa. Liukuma hieman kokeneemmasta amanuenssista melko yksin potilaita hoitavaan ammattilaiseen on eri tilanteissa laaja. Ammattihenkilölakia uudistettaessa esille tulisikin nostaa ajatus siitä, voisiko opiskelijoiden vastuita edelleen selkiyttää.
On silti pidettävä huolta siitä, että opiskelijat pääsevät töihin jatkossakin. Nykyinen oikeus toimia lääkärin sijaisena jo neljän vuoden opintojen jälkeen on paras osa suomalaista lääkärien koulutusjärjestelmää. Lisäksi se tukee terveydenhuollon toimintaa lomakuukausien työvoimapulassa.
Ehdottomasti otollisin aika oppia vastuunkantoa on silloin, kun on vielä pari vuotta suurimman osan lukuvuodesta opiskelijan roolissa. Hoitovastuuta ei voi opettaa edes hienoimmalla flipped classroom -menetelmällä, vaan sen oppii vain potilaita hoitamalla. Olkoonkin, että itsereflektioon voisi ensimmäisen kesätyökesän jälkeen opetuksessa kiinnittää enemmänkin huomiota – työtä opetusvälineenä ei ole tiedekunnissa vielä täysimääräisesti hyödynnetty.
Fiksusti järjestettynä opiskelijoiden työskentelyoikeus jo neljännen vuoden opintojen jälkeen on mekanismi, josta hyötyy opiskelijan lisäksi koko terveydenhuolto.
Kirjoittaja on tamperelainen viidennen vuoden lääketieteen kandidaatti.
