Ennakkoluulojen ala
Lääkärin työ on vastaanottotapahtuman yksityisyydestä huolimatta yllättävän julkista.
"Tuttava kehui, että teillä on täällä joku lapsilääkäri, joka osaa hoitaa olkapääkipua. Voisinko saada ajan hänelle?" kuului potilaan ääni terveyskeskuksen ajanvarausluukulta.
Ai että voi periaatteessa kehun sisältävä pyyntö kiehuttaa. Tiesin, että puhe koskee allekirjoittanutta, sillä kommentteja nuoresta iästä tai ulkonäöstä tulee terveyskeskuksessa potilailta lähes viikoittain. Lähes aina iän kommentointiin liitetään usein toteamus tai ennakko-odotus siitä, onko työjälki potilaan mielestä ollut kelvollista vai toivoisiko hän lääkäriä, joka osaa jotain.
Lääkärin työ on vastaanottotapahtuman yksityisyydestä huolimatta yllättävän julkista. Potilaat arvioivat saamaansa hoitoa tuttaville ja kylänmiehille laajasti, parhaimmillaan paikallislehden sivuilla asti. Ilmiö korostuu pienillä paikkakunnilla, joissa puskaradio viestii lääkärien vastaanotoista tehokkaasti. Yleensä palaute kulkeutuu lääkärin korviin odotushuoneesta kuultujen kommenttien tai paikkakunnalla asuvan henkilökunnan kautta.
Koska potilailla ei ole asiantuntemusta arvioida saamansa hoidon lääketieteellistä tasoa, perustuu lääkärin hyvyyden tai huonouden arvostelu pitkälti potilaan mielikuvaan lääkäristä. On ärsyttävää, kun onnistunutta vastaanottoa pitää lähteä tavoittelemaan takamatkalta siksi, että potilaan mielestä esimerkiksi ikä tekee lääkäristä automaattisesti osaamattoman.
Harmillisen usein mielikuviin ja ennakkoasenteisiin vaikuttavat hoidon kannalta täysin epäolennaiset tekijät, joista lääkärin ikä on neutraaleimmasta päästä. Potilaille ennakkoluuloja luovat esimerkiksi sukupuoli, etnisyys tai ulkonäkö. Kun puhuu suomea äidinkielenään ja sukunimi päättyy nen-tavuun, saa vastaanotolla toisinaan kuulla potilaan olevan tyytyväinen siihen, että tämä on saanut nimenomaan suomalaisen lääkärin. Kovin harvinaista ei ole sekään, että potilasta aikaisemmin hoitaneen lääkärin todetaan esimerkiksi olleen ihan pätevä, vaikka tämä potilaan arvion mukaan olisikin muuta kuin syntyperäinen suomalainen.
Erityisesti uraansa aloittavalle lääkärille kyläkomitean palaute omasta olemuksesta voi olla kuormittavaa. Ensimmäisenä kandikesänä monen puhelinnumero ja osoite vaihtuvat salaiseksi samalla, kun sosiaalisen median palveluissa lakataan käyttämästä koko nimeä. Itsestään ei halua antaa julkiseen keskusteluun enempää materiaalia kuin välttämättä työn kautta on pakko.
Jossain määrin omaan henkilöön menevää arviointia ja arvostelua joutuu tässä ammatissa väistämättä sietämään, sillä työtä tehdään aina omalla persoonalla ja nimellä. Toisaalta lääkärillä ei ole mahdollisuutta osallistua värikkääseenkään julkiseen keskusteluun niin kauan, kun kyseessä on yksittäisen potilaan hoitotilanne. Joskus potilaiden epäasiallisuuksia on siedettävä myös potilassuhteen ja hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi. Pitää valita taistelunsa, jotta asia saadaan hoidetuksi pois päiväjärjestyksestä. Siksi suurimmassa osassa tilanteita käytetyin menettelytapa on asian ohittaminen.
Samalla terveydenhuollon työpisteissä tulee kiinnittää huomiota siihen, että organisaatio itse ei tue epäasiallista kommentointia ja mielikuvia. Ammattilaisilla pitää olla oikeus ja rohkeus asettaa ennakkoluuloille rajoja silloin, kun kommentointi perustuu epäasiallisuuksiin.
Kirjoittaja on tamperelainen kuudennen vuoden lääketieteen kandidaatti.
