Erikoistumisuudistuksen ihanuus ja kurjuus
Pian erikoisalan valinta ei enää ole sattuman ohjaaman yhden puhelinsoiton varassa.
En ole koskaan varmuudella tiennyt, mikä minusta tulee isona. On niitä, jotka elävät lapsuuden haavetta todeksi ryhtyessään kirurgiksi tai lastenlääkäriksi, ja sitten on meitä ajautujia. Anestesiologiksi päädyin onnellisen sattuman kaupalla; tartuin rekrytoinnin osaavan ylilääkärin syöttiin. Pian erikoisalan valinta ei enää ole sattuman ohjaaman yhden puhelinsoiton varassa.
Olen seurannut mielenkiinnolla kirjoittelua erikoistumiskoulutukseen lähivuosina tulevista muutoksista. Uskon, että uudistus tuo tullessaan paljon hyvää. Muutos on kuitenkin perinteisesti aina ollut kirosana, joten epäluuloltakin on vaikea välttyä.
Tulevaisuudessa erikoistumispaikkojen määrä pyritään suhteuttamaan tarpeeseen, ja näin ollen omavalintaisuus vähenee tai poistuu kokonaan. Aiemmin jokainen on voinut itsenäisesti valita, mitä ryhtyy tekemään. Olen nähnyt matkan varrella muutamia alalleen täysin soveltumattomia henkilöitä, joille kukaan ei ole rohjennut ehdottaa alan vaihtoa. Ei ole kenenkään etu, jos väärä ihminen päätyy väärälle erikoisalalle. Mikäli tulevaisuudessa erikoistumisvalinta tehdään pääasiassa haastattelun ja motivaatiokirjeen perusteella, väärät alavalinnat tulevat varmasti vähenemään. Toivottavasti kukaan ei koskaan joudu vastentahtoisesti erikoistumaan täysin vääräksi kokemalleen erikoisalalle. Rääväsuisin ortopedi olisi epäilemättä katastrofaalinen psykiatri.
On pidetty todennäköisenä, että pääsykokeella erikoistumiskoulutukseen valintaa ei tulla suorittamaan. Hyvä niin, sillä kokeessa menestyminen on kokonaan toinen asia kuin kouluttautuminen työssään taitavaksi ammattilaiseksi. Jos tieteelliset meriitit vaikuttavat erikoistumisvalintaan, ilman väitöskirjaa ei jatkossa pääse suosituimmille erikoisaloille. Tutkimuksen tekijöiden määrän voi olettaa lisääntyvän yhä useamman kunniahimoisesti tietylle alalle pyrkijän valmistellessa kirjansa jo peruskoulutusvaiheessa.
Kilpailun lisääntyminen erikoistuvien välillä tuntuu huolestuttavalta kehitykseltä. Erikoistuva lääkäri on usein toiselle susi lampaan vaatteissa. Harvaa erikoistuvaa voi kehua erityisen kollegiaaliseksi, vaikka mukavaa työtoveruutta jaetaankin. Kilpailu kokemuksen kartuttamisesta on kovaa erityisesti operatiivisilla aloilla, joilla kehittyminen perustuu paljolti temppujen oppimiseen. Urani alkuvaiheesta muistan alituisen kilpailun sentraalisten kanyylien laitossa. Kyynärpäätaktiikka tuli kaikille tutuksi. Lojaalitkin muuttuivat nopeasti oman edun tavoittelijoiksi jäätyään riittävän monta kertaa nuolemaan näppejään. Kuinka joutavaa! Vuosien kuluessa kanyyleita saa laittaa kyllästymiseen asti eikä loppua näy erikoistumisen päätyttyäkään.
Loikkaaminen koulunpenkiltä ennalta valmiiksi pedattuun erikoislääkärikoulutusputkeen kuulostaa toden totta tehokkaalta. Se on myös tuttu ja turvallinen jatkumo lääketieteellisen peruskoulutukseen; valmiin lukujärjestyksen mukaan tallataan sielläkin vuodesta toiseen. Varmasti uudistus helpottaa työllistymistä ja nopeuttaa koulutusta. Tehokkuuden lisääminen ei kuitenkaan paranna valmistuvien erikoislääkärien ammattitaitoa.
Perinteisesti alavalinnastaan epävarmat ovat kokeilleet useita eri erikoisaloja. Niin tein minäkin. Olkoonkin kyse resurssien haaskaamisesta, väitän, että haahuiluvuoteni "väärillä aloilla" ovat muovanneet minusta ammattitaitoisemman omalla alallani. Ne ovat myös helpottaneet omimman alan löytymistä. Kokonaisuuksien hahmottaminen on helpompaa, kun tietää, mitä sairaalan vieraiden seinien sisällä tapahtuu.
Peruskoulutus tarjoaa eri erikoisaloista niin pintapuolisen katsauksen, että yksinomaan sen perusteella kukaan ei ole kykenevä omaa alaansa valitsemaan. Erikoisalavalintaa ohjaaviksi merkittäviksi tekijöiksi tulevat nousemaan hyvin järjestetty peruskoulutus ja mukava henkilökunta; toissijaiseksi jää se, mitä todellisuudessa ollaan tekemässä.
Sattuman oikkua en ole joutunut katumaan, päinvastoin. Koen löytäneeni oman paikkani minulle sopivalta erikoisalalta. Mutta olisinko valinnut niin kuin valitsin, jos olisin joutunut tekemään päätöksen alavalinnasta ennen kuin pääsin kokeilemaan monia muita vaihtoehtoja? Entäpä olisiko minut arvioitu alalle soveltuvaksi, olisinko tullut valituksi ilman väitöskirjaa? Kukaties. Tokkopa.
Pauliina Paananen
Kirjoittaja on turkulainen anestesiologiaan erikoistuva lääkäri.
