Hoivakodista hotelliin
Tuhansia euroja kuukaudessa maksavan tuetun asumisen tavoitteena tulee olla ensiluokkainen palvelukokemus.
Saisinpa viettää vanhuutensa paikassa, jossa minua tervehdittäisiin ilolla, kunnioitettaisiin asiakkaana ja tyytyväisyyteni palveluun olisi koko bisneksen ydin. Monipuolinen aamupala odottaisi päivän lehden kanssa aulatiloissa tai jos aulaan siirtyminen ei sujuisi, se tarjoiltaisiin suoraan kodikkaaseen huoneeseeni.
Tämä kuulostaa hotellilta, mutta miksei hoivakodissa asuminen voisi olla yhtä auvoisaa?
Palvelutalot ja hoivakodit voivat olla laadukkaita elämän ehtoopuolen retriittejä, mutta viimeaikaisten uutisten valossa totuus on monesti toinen. Ärhäkkä julkinen keskustelu on ymmärrettävää, sillä aihe on omakohtainen. Voimme kuvitella oman läheisemme, tai itsemme, makaamaan tunteja virtsaisessa sängyssä tai odottamaan suihkuun pääsyä päivien ajan.
On erinomaista, että epäselvyydet, huono kohtelu ja mahdollisesti suoranaiset laittomuudet tuodaan julkisuuteen. Vanhusten palveluasumisen hankinnoissa, tuottamisessa ja valvonnassa on varmasti kaikissa ollut vikaa. Syyllisten etsimisen sijaan olisi aika etsiä juurisyitä, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen.
Jaan tässä oman juurisyyanalyysini tulokset: Ongelmapaikoissa ala-arvoinen kohtelu on johtunut liian niukasta henkilöstömäärästä. Sen taustalla taas on vaikeudet työvoiman saatavuudessa, joka puolestaan johtuu työn raskaudesta ja palkan pienuudesta. Tämä puolestaan johtuu siitä, että palvelut on pyrittävä tuottamaan mahdollisimman halvalla, koska kilpailutuksen voittaa halvimmalla hinnalla. Hankintakriteeri on euro, koska palvelujen tarve on suurempi kuin budjetti.
Lopulta päästään siis juurisyyhyn: Rahaan.
Rahaa ei ole koskaan riittävästi ja niukkuuden jakamisen arvovalinnat ovat sietämättömän vaikeita. Näitä päätöksiä ei voi ulkoistaa firmoille, virkamiehille eikä tutkijoille. Demokraattisesti valittujen poliitikkojen vastuulla on tehdä nämä vaikeat päätökset eduskunnassa, kaupungeissa ja kunnissa.
Vanhustenhuoltoa ei saada kuntoon vain prosesseja parantamalla tai seniorien digiloikalla. Ratkaisuihin vaaditaan rahaa ja vaalien alla vanhuksilla politikoivien ehdokkaiden tulisikin kertoa, mistä rahat otetaan ja mistä ne ovat pois. Höttöisiä juhlapuheita ja nykytilan taivastelua on nyt kuultu jo riittävästi.
Hoitajamitoituksen nostaminen 0,7 hoitajaan tuskin on mikään autuaaksi tekevä ratkaisu, mutta se lienee ainut konkreettinen keino, josta sopu voidaan saavuttaa.
Hotellimaailmaan verraten on merkille pantavaa, että neljän ja viiden tähden hotelleissa henkilökuntaa on tilastojen mukaan 1–2 työntekijää per huone. Hotelli saattaisi ollakin kelpo vaihtoehto osalle vanhuksista. Siistimmässä hotellissa saa reilun sadan euron vuorokausihintaan päivittäisen aamupalan ja siivouksen, yöportieerin valvomaan unta ja kaiken päälle vielä lobbyn kansainvälisen tunnelman. Kuljetuspalvelusta tilattu tukeva lounas tarjoaa maailman makuja oman mielen mukaan, ja rahaa jää vielä maksaa muutaman tunnin päivittäisestä hoitajapalveluistakin.
Tehostettu palveluasuminen maksaa suurissa kaupungeissa yritysten tuottamana noin 120–130 euroa vuorokaudessa ja kaupungin omana tuotantona liki 1,4 kertaa enemmän. Ehkä osa ongelmista olisi vältetty, jos ostopalveluiden tuottamiseen olisi käytetty sama summa kuin omaan palveluun.
Lähtökohta siitä, että hoivakodissa vanhuksille tulee taata ihmisarvoiset olosuhteet, on kaunis mutta riittämätön. Tuhansia euroja kuukaudessa maksavan tuetun asumisen tavoitteena tulee olla ihmisarvon lisäksi ensiluokkainen palvelukokemus.
Petja Orre
Kirjoittaja on Keravan kaupungin johtava ylilääkäri.
