Immunologian palomiehet työssään
Laumasuojaa ei synny, mutta COVID-19-pandemian huippu lienee ohitettu. Miksi?
Maailmanlaajuinen COVID-19-pandemia ei vielä hiivu, mutta lujin ote näyttää herpaantuvan. Kun huhtikuun puolivälissä tuli tietoon yli 8 000 kuolemantapausta päivässä, yli neljä kuukautta on oskilloitu 5 000:n molemmin puolin (1). Miksi pandemia ei jatka hurjana, kunnes on infektoinut lähes kaikki Maan asukkaat? Mikä virusta hillitsee; onhan se ihmiselle "uusi" patogeeni?
Vielä huhtikuun lopulla pandemian väestöpeittävyydeksi ennusteltiin Suomessa 20, 40, jopa 60 prosenttia (Valtioneuvosto 25.4.2020). Vasta jokin tällainen infektoitumisaste johtaisi laumasuojaan. Sittemmin mahdollistuneiden vasta-ainetutkimusten mukaan yksikään maa ole yltänyt edes lähelle noita lukuja; enintään muutama prosentti väestöstä on kokenut tartunnan. Toisaalta tämä tulkinta ei välttämättä pidä paikkaansa (2), sillä tähän saakka on mittailtu enimmäkseen "vain" kiertäviä B-soluvasta-aineita.
Massiiviset rajoitustoimet ja tauottomat loitontautumis- ja hygieniakehotukset ovat varmasti vähentäneet sairastumisia, mutta oireettomista tartunnoista on koitunut erityisen suuri haaste. Ryöpsähdyksiä on nähty. Meillä tartuntamäärät odotetusti suurenevat, kun yhteiskuntaa avataan, väki kokoontuu rientoihinsa, koulut ovat alkaneet, ja talvi ja sen myötä sisätilojen tihentyvät lähikontaktit ovat tulossa. On määrittelykysymys, koemmeko tätä nykyä ensimmäisen aallon jälkimaininkeja vai jo toista aaltoa; rajahan on häilyvä. Niin tai näin, vastatoimet yksin eivät pahaa henkeä takaisin pulloonsa paina.
COVID-19 kertaa pandemioiden ikiaikaista kaavaa: ne päättyvät ennemmin tai myöhemmin – tai muuntuvat osaksi viruskiertoa. Paloa ovat näet sammuttamassa muutkin tekijät kuin ihmisen toimet.
Etsiskelläänpä noita palomiehiä immunologiasta. SARS-CoV-2 on seitsemäs ihmisen patogeeniksi tunnistettu koronavirus. Ne kuusi aiempaa ovat SARS- ja MERS-virukset – pelottavia nekin – sekä neljä nuhakuumeen kaltaisen ylähengitystieinfektion aiheuttavaa "pikkupatogeenia" HCoV-OC43, HCoV-HKU1, HCoV-NL63 ja HCoV-229. Nekin aiheuttavat immuunivasteen siten, että infektion alun nopeahkojen IgM-, IgA- ja IgG-vasteiden jälkeen jää hiljainen, mutta tarvittaessa kiivasluontoinen immunologinen muisti, jota mitataan erilaisten T-solupitoisuuksien avulla.
Oleellinen havainto on, että SARS-CoV-2:n vastaista T-soluimmuniteettia on löytynyt 40–60 prosentista vuosina 2015–2018, siis vuosia ennen pandemiaa, kerätyistä verinäytteistä (3). COVID-19-tartunnan saaneet, ilmaantuupa oireita tai ei, synnyttävät kiertävien vasta-aineiden ohella laajan muisti-T-soluvasteen SARS-CoV-2:n piikkiproteiineja (spike) ja muita epitooppeja kohtaan. Mutta niin olivat tehneet myös "neitseelliset" henkilöt, jotka eivät olleet tavanneet SARS-CoV2-virusta vaan sen sukulaisia. Näiden henkilöiden CD4+-T-vasteet ovat hieman suurempia muita kuin piikkiproteiineja kohtaan (3), mutta yhtä kaikki – ja kiitos "pikkupatogeenien" – osalla ihmiskuntaa näyttää olleen jonkinasteista COVID-19-pandemiasuojaa jo entuudestaan. Sama havainto on tehty muissakin tutkimuksissa (4,5).
Kaikki me emme siis ole olleet immunologisesti naiiveja SARS-CoV-2:n suhteen (6). Rikkumaton tuo suoja ei tietysti ole; onhan muutamia COVID-19-reinfektioitakin jo kuvattu. Emmekä me tiedä, ketkä ovat osasuojassa, ketkä eivät. Piakkoin saapunevia rokotteita olisi periaatteessa tarjottava kaikille – jos rahkeet riittävät. Aiempien ristireaktioiden voimasta kertoo kokemus, ettei H1N1-epidemia ("sikainfluenssa") 2009 ollutkaan niin paha kuin oli ennustettu (7). Heterologinen T-soluimmuniteetti taisi tuolloinkin puolustaa meitä paremmin kuin aktiiviset vastatoimemme.
Useimmat kehitteillä olevat rokotteet tähtäävät SARS-CoV-2-viruksen piikkiproteiiniin kohdistuvien neutralisoivien vasta-aineiden muodostukseen (3). Liian yksisilmäinen ei saisi olla, sillä muutkin kuin juuri nuo epitoopit, esimerkiksi nukleokapsidin N-proteiini, ovat varmaan tärkeitä nekin. SARS-CoV-2-rokotteiden (ja infektion) indusoimasta suojasta on paras olla ennustelematta liikoja. Teho ei välttämättä ole lyhytaikainen, sillä muisti-T-soluissa väijyy potentiaalia rivakkaan toimintaan, jos elimistö kohtaa SARS-CoV-2:n uudestaan (8). Lähes kaikki tähänastiset ennusteet ovat synkistelleet sen olettamuksen varassa, että koska kiertävät vasta-aineet kaikkoavat muutamissa kuukausissa (2), immuniteettikin häipyy sen tien. Asia ei luultavasti ole niin.
Meidän terveytemme on, taas kerran, uinuvien muistisolujemme varassa. Toivotaan niille pitkää ikää ja ärhäkkää toimintavalmiutta.
Kirjoittaja on infektiotautiopin professori emeritus, DTM& H.
Ei sidonnaisuuksia.
Kirjallisuutta
1 Verkkosivu www.worldometers.info. Coronavirus update 22.9.2020
2 Patel MM, Thornburg NJ, Stubblefield WB ym. Change in antibodies to SARS-CoV-2 over 60 days among health care personnel in Nashville, Tennessee. JAMA, verkossa 17.9.2020. doi:10.1001/jama.2020.18796
3 Grifoni A, Weiskopf D, Ramirez SI ym. Targets of T cell responses to SARS-CoV-2 coronavirus in humans with COVID-19 disease and unexposed individuals. Cell 2020;181:1489–501.
4 Le Bert N, Tan AT, Kunasegaran K ym. SARS-CoV-2-specific T cell immunity in cases of COVID-19 and SARS, and uninfected controls. Nature 2020;584:457–62.
5 Braun J, Loyal L, Frentsch M ym. SARS-CoV-2-reactive T cells in healthy donors and patients with COVID-19. Nature, verkossa 29.7.2020.
6 Welsh RM, Selin LK. No one is naive: the significance of heterologous T-cell immunity. Nat Rev Immunol 2002;2;417–26.
7 Veguilla V, Lu X, Zhong W ym. Cross-reactive antibody responses to the 2009 pandemic H1N1 influenza virus. N Engl J Med 2009;361:1945–52.
8 Stephens D, McElrath MJ. COVID-19 and the path to immunity. JAMA, verkossa 11.9.2020.
