Kommentti

Johtamisen sietämätön keveys

Johtajan ainoa tehtävä on varmistaa työntekijän onnistuminen. Ainoa tapa tehdä se, on kuunnella ja ymmärtää mitä työntekijä siihen tarvitsee.

Sally Järvelä
Kuvituskuva 1
Laura Vesa

Aivan hiljattain valmistelin esitystä tulevaisuuden sairaalajohtamisesta kotimaiseen kongressiin. Luentopyynnön saatuani olin innoissani – johtaminen ja sen kehittäminen itsessäni ja työssäni on ollut intohimoni jo pitkään. Alkuun kiinnostusta johtamista kohtaan piti vähän häpeilläkin, lääkärijohtaminen kun on perinteisesti ollut pitkän kliinisen uran huipentuma ja ylilääkäriys oikeastaan ainoa urakehitysmalli ansioituneelle kollegalle sairaalassa. Asiantuntijajohtajuus vaatii uskottavuutta substanssissaan, mutta joskus seurauksena on ollut loistavan kliinikon menettäminen ja huono johtaja. Parhaimmillaan tällainen asiantuntijajohtaja omaa luontaisesti ominaisuuksia, joita hyvällä johtajalla on ja edistyneissä organisaatioissa johtamiskoulutusta on osattu käyttää johtajuuteen kasvamisen tueksi. Pahimmillaan huonosta johtajasta ei päästä eroon ennen eläköitymistä ja paradigman muutos laahaa mahdollisuuksiensa perässä työhyvinvoinnin koristessa tuskissaan.

Johtaminen on organisaation kallein investointi. Sairaalassa, kuten kaikkialla missä joukon ihmisiä on tarkoitus työskennellä yhteisen päämäärän eteen, pätee yksinkertaiset lainalaisuudet. Ihmiset toimivat parhaimmillaan kokiessaan tulevansa arvostetuksi, voidessaan luottaa esimieheensä ja tiimiinsä, löytäessään merkityksellisyyttä työstään ja voidessaan itse vaikuttaa siihen. Hyvä johtaja voi vahvistaa tätä, huono estää. Se on investointi, joka maksaa esimiehen palkan lisäksi leijonaosan tiimin tai yksikön toiminnasta kerrannaisvaikutuksineen.

Johtamisen tulevaisuutta pohtiessani päädyin kolmeen teesiin. Johtamiseen aktiivisena valintana, johtajan merkityksestä tulokseen (juonipaljastus, se on 0) ja johtajan tavoitetilasta rakentaa luottamusta ja valmentaa osaamista. Eräs edellisistä esimiehistäni, kutsuttakoon vaikkapa karismaattiseksi konkariksi, antoi minulle neuvon harjoittaa harkittua laiskuutta tuskastellessani suurta työmäärääni. Tuolloin pidin neuvoa huonona – alaisenihan odottivat minun ottavan kantaa, linjaavan ja päättävän asioista. Muutaman vuoden aikana olen huomannut, että Konkarin neuvo on ollut yksi parhaista. Johtajan pitää kyetä valitsemaan, mitä johtaa ja mitä olla johtamatta. Aivan yhtä tärkeää, kuin linjata, päättää tai ohjata, on valita milloin niin ei pidä tehdä ja siten mahdollistaa alaisten usein parempikin ratkaisu. Sen sijaan tiedostamaton johtaminen tai johtamattomuus jättää jälkeensä epätietoisia alaisia, loukattuja tunteita ja kohtaamattomuutta.

Toisen teesini ajatus on yksinkertainen. Johtajan ainoa tehtävä on varmistaa työntekijän onnistuminen. Ainoa tapa tehdä se, on kuunnella ja ymmärtää mitä työntekijä siihen tarvitsee. Työntekijä tekee tuloksen. Johtaja vain raportoi tuloksen ja voi nähdä oman onnistumisensa – tai epäonnistumisen - luvuissaan. Asiantuntijajohtajan roolin vaikeus piilee yleensä viimeistään tässä, kun kliinisen työn ilosta pitäisi pystyä luopumaan muiden onnistumisen edessä. Siksi tulevaisuuden sairaaloissa parhaimmista kliinikoista pitäisi urakehityksen myötä tulla valmentajia ja mentoreita, ei joukkueenjohtajaa.

Lue myös

Kolmas teesini on mielenkiintoisin, monitahoisin ja vaikein. Peter Drucker sanoi aikoinaan, että sitä mitä ei voi mitata, ei voi johtaa (manage). Suorituskyky on mitattava asia myös lääketieteessä, mutta väitän, että mikä tahansa organisaatio hyötyy suorituskyvystä vain, jos siihen on liitettävissä luottamus. Luottamusta tiimiin, yhteiseen päämäärään ja visioon. Luottamusta olla erehtyväinen, nöyrä ja oppiva – siis haavoittuva. Luottamusta kaverin tekevän kaikkensa minun onnistumisen eteen ja päinvastoin. Moni tulee kompastumaan mitatessaan suorituksia ja seuratessaan työaikaa – vielä kun mukaan liitetään näihin sidotut insentiivit, on kallis investointi muuttumassa katastrofikulttuuriksi, jossa liekki ei roihua kuin epäluottamuksen roviolla. Luottamus vaatii autonomiaa, harkittua laiskuutta johtajalta ja hierarkian hajottamista. Se vaatii vaikeita keskusteluja ja valmentamista, epäasiallisen käytöksen kitkemistä ja sooloilijoiden suitsemista – ja se vaatii hyvän esimiehen.

Valmistautuessani luentoon kävin mielessäni läpi kaikki uralleni sattuneet esimiehet ja tunsin lämpimän läikähdyksen rinnassani. Muistin sen suoraselkäisen herrasmiesortopedin, joka istui oikeudessa alaisensa rinnalla ja ansaitsi meidän kaikkien vankkumattoman kunnioituksen, tai sen, joka kärsivällisesti varmisti leikkaussalissa kädestä pitäen, että oppi menee nuorilla perille. Muistan sen yhden keltaisen innostujan, joka sai yksikkömme kehittämään aina uutta tai sen monilahjakkaan sisätautilääkärin, jonka osaaminen ylitti kaikki erikoisalat ja rajat. Minulla on ollut onni olla alaisena monelle huikealle esimiehelle, joiden parhaista ominaisuuksista ottaa oppia. Nykyinen taitaa silti olla paras. Hänen johdollaan "teemme vain vaikeita asioita, sillä vain ne ovat tarpeeksi tärkeitä tehdä".

John Maxwell:n sanoin: "Ihmiset eivät halua johtajaa, joka on aina oikeassa. Ihmiset haluavat johtajan, joka on aina aito."

Sellainen minulla on – onko sinulla?

Kirjoittaja on palveleva johtajaylilääkäri Kanta-Hämeestä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030