1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Jokainen aika ikävöi kauniimpaa maailmaa
Kommentti

Jokainen aika ikävöi kauniimpaa maailmaa

Olisiko mahdollista, että kulttuurimme voisi jälleen uudistua?

Jokainen aika ikävöi kauniimpaa maailmaa Kuva 1 / 1 Kuva: Alexander Uggla

Kun maailmanmeno tuntuu aivan kummalliselta pakenen usein historian pariin. Erityisesti olen innostunut keskiajasta, joka alkoi noin 1 600 vuotta sitten kansainvaellusten ja mahtavan Rooman lopullisen hiipumisen myötä. Kun 1300-luvun alun nälkävuodet, sodat ja rutto sammuttivat sydänkeskiajan kukoistuksen, koitti vähitellen renessanssi ja uusi aika.

Kirjoitukseni otsikko on peräisin Johan Huizingan hengästyttävästä yrityksestä ymmärtää myöhäiskeskiajan eurooppalaisen ihmisen mielenmaisemaa, teoksesta Keskiajan syksy (kuunneltavissa Yle Areenassa https://areena.yle.fi/audio/1-3529001). Eräässä luvussa piirtyy kuva tapahtumasta vuosisatoja sitten. Siinä hautajaissaattue etenee kaupungin halki.

Keskiaika kiehtoo erityisesti vastakohtana nykyiselle hyvinvointivaltioiden yltäkylläisyydelle.

Koko suuri saattojoukko ja jopa kadunvarsille kerääntynyt väki on pukeutunut mustaan. Ruumisvaunut ja niitä vetävät hevoset ovat mustia. Elämänmeno on hetkeksi pysähtynyt ja keskiajalle tyypillinen monenkirjavuus on vaihtunut vakavaan, juhlalliseen mustaan samettiin ja hiljaisuuteen.

Joukosta erottuu yksi arvokas henkilö. Ranskan kuningas on pukeutunut täyspunaiseen asuun. Miksi tuollainen asu, mistä tuo kuva kertoo? Ehkä siitä, että ihminen on samanlainen tänään kuin satoja vuosia sitten. Draaman taju on säilynyt.

Keskiaika kiehtoo erityisesti vastakohtana nykyiselle hyvinvointivaltioiden yltäkylläisyydelle. Ajatellaan vaikkapa hyvässä asemassa ollutta miestä, jonka kuoltua hänen koko jäämistönsä saattoi olla pieni arkullinen tavaraa ja yksi vaatekerta. Entä sitten tavallinen, köyhä väki, joihin minäkin olisin sukupuuni puolesta kuulunut? He olivat suuri, meidän näkökulmastamme nimetön joukko, jonka yksilöistä emme tiedä juuri mitään.

Se tiedetään, että myöhäiskeskiajan elämää ankaroitti kamala sairaus, musta surma, joka 1300-luvulla levisi Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa. Se tappoi esiintymisalueillaan ainakin kolmanneksen, paikoin ehkä jopa 90 % väestöstä. Sitä ennenkin ja sen jälkeen samaksi oletettu sairaus, paiserutto, on aika ajoin lehahtanut pandemiana aina 1900-luvulle saakka.

Mitä tämä hirvittävä sairaus aiheutti, paitsi kärsimystä? Ainakin melkoisen resurssien uusjaon, kun vaikkapa kokonainen kylällinen ihmisiä saattoi sairastua ja kuolla pois. Epidemia tietenkin vaikutti kaikilla ihmisen toimeliaisuuden alueilla. Koska syyllinen pitää löytyä, syntyi juutalaisvainoja. Feodalismin loppu alkoi häämöttää ja siihen sisältyvä maaorjuus hiipui ilmeisestä syystä: ihmishenget olivat nyt arvokkaita ja eloon jääneet saattoivat sanella ehtoja työpanokselleen. Työvoiman vähäisyys sai aikaan paineen uuden teknologian syntymiselle ja lääketiede edistyi, mm karanteenin hyöty opittiin.

Mitä me voimme oppia niistä tiedonmurusista, joita on säilynyt tuosta kaukaisesta todellisuudesta? Ainakin sen, että elämä löytää keinonsa. Kuoleman ja hävityksen mustiin jalanjälkiin kasvaa uudenlaisia kukkia. On surumielistä mutta myös lohdullista ajatella, että kun musta surma vei mukanaan vaikkapa kylän sepän perheineen, nuori sepänoppilas sai nyt mahdollisuutensa.

Lue myös

Monta auringonlaskua on nykyhetken ja noiden päivien välillä, mutta nytkin elämme aikaa jona ihmiskunnan olemassaolo tuntuu olevan vaakalaudalla. Ei yhtä välittömästi kuin 1300-luvulla, mutta kuitenkin. Myöhäiskeskiajalla syntyi puistattava taideaihe, kuolemantanssi, joka esittää ihmiskunnan loistossaan ja surkeudessaan marssimassa haudan unohdukseen matojen ruoaksi. Tuo kuvaus tuntuu taas ajankohtaiselta, kun luonto tuhoutuu ympärillämme ja kamppailemme resurssien riittävyyden kanssa. Täällä hyvinvoinnin ytimessäkin pandemia ja todellisuuskäsitysten vastakkainasettelu synkistävät tulevaisuuden näkymiä.

Keskiajan jälkeen syntyi toiveikkaita ajatuksia ihmisen mahtavuudesta ja siitä, kuinka tieteet ja taiteet voivat siivittää meidät moraaliseen ja aineelliseen loistoon. Näin ei aivan käynyt, mutta paljon hyvää, josta vieläkin nautimme, syntyi.

Sydänkeskiajan kukoistuksen päättäneiden mustan surman, sotien ja katovuosien jälkeen elämä löysi uudet uomat. Olisiko mahdollista, että kulttuurimme voisi jälleen uudistua? Tuolloin kauan sitten muutos oli todella kivulias ja se tapahtui kärsimyksen ja kuoleman kautta. Nyt vähempikin ehkä riittäisi. Jos pystyisimme voittamaan kohtuuttomuuden ja vihan kuolemansynnit, selviäisimme.

Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.

Kuva: Alexander Uggla

Kirjoittajat
Heidi Wikström

Etusivulla juuri nyt

Pääkirjoitus
Lääkärin etiikka -kirja uudistui

Kirja julkistetaan lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoille suunnatussa webinaarissa, sanovat Kati Myllymäki ja Mervi Kattelus.

Tieteessä
Kaksi reumalääkettä kortisonihoidon lisänä vähensivät koronakuolleisuutta

Tosilitsumabi ja sarilumabi vähentävät kortisonihoidon kanssa käytettyinä tehohoidossa olevien koronapotilaiden kuolleisuutta.

Näkökulma
Kaksosraskauden osakeskeytys synnyttää eettisiä pulmia

Jos kaksossikiöt ovat terveitä ja lapsia halutaan vain yksi, onko toisen abortointi oikein?

Kolumni
Olisiko teillä hetki aikaa puhua rakkaudesta?

Aivomme nauttivat yllätyksellisyydestä, kirjoittaa Anu Wartiovaara.

Ajassa
THL:n koronaseurannan avointa dataa ladattu yli 16 miljoonaa kertaa

Avoin data mahdollistaa uudet tietoon pohjautuvat ideat ja sovellukset.

Tiedepääkirjoitus
Laboratoriotutkimusten käyttö vaatii harkintaa

Tutkimuksia punnitaan niiden tuottaman lisäarvon perusteella, kirjoittavat Helena Liira ja Maija Lappalainen.