Keisarilla on maski mutta ei vaatteita

Terveydenhuoltohenkilökuntakaan ei usein noudata maskisuosituksen marssijärjestystä.

Lääkärinammatti on yksi vanhimmista ja se on ollut olemassa jo ennen tuntemaamme lääketiedettä. Vaikka nykylääkärit mielletään ennemmin lääketieteilijöiksi kuin shamaaneiksi, monet toimintatapamme perustuvat edelleen eminenssipohjaisiin suosituksiin, perinteisiin ja tilannetajuun. Tuhansia vuosia sitten muinainen ajattelija, mahdollisesti kuningas Salomo, totesi: "Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla". Korona-ajan menettelytavoissakin on kuultavissa vahva kaiku menneestä. Kun ihmisiä pelottaa ja katastrofin ainekset vaikuttavat olevan koossa, on pakko tehdä jotakin, nopeasti. Ihmisluonto on sellainen, että tuntuu paremmalta ryntäillä hätääntyneesti ympäriinsä kuin istua tyynesti paikallaan ja todeta: en tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Oma aiempi kokemukseni maskeista ja niiden yhteyteen kuuluvasta käsien desinfektiosta liittyy sairaala- ja erityisesti leikkaussalimaailmaan. Tältä pohjalta mieleen hiipii kysymyksiä: miten tämä kankaan/paperin pala kasvojen edessä, joka pakottaa hengittämään suun kautta ja korjaamaan sen asentoa vähän väliä, voisi estää minua saamasta tai levittämästä korona-tartuntaa vaikkapa junassa? Junaolosuhteissa on niin monia arvaamattomia tekijöitä verrattuna minulle tuttuun maskin käyttöön sairaalassa, että olen hyvin epäileväinen. En ole myöskään kuullut vakuuttavasta tieteellisestä näytöstä, joka puoltaisi väestön laajaa maskien käyttöä Suomen olosuhteissa. Miten tällainen näyttö olisikaan voitu polkaista esille näin nopeasti, kun asia on monipolvinen ja sitä voidaan tieteen keinoin lähestyä vain enemmän tai vähemmän epäsuorasti?

Valitettavasti THL:n kasvomaskien käyttöohjeet ovat sellaiset, että kriittisen kansalaisen epäusko syvenee niitä lukiessa. Yhteenvetona voisi todeta, että jotta maskia voisi käyttää suositusten mukaisesti, niitä pitäisi olla mukana aina yli 10 kappaletta. Lisäksi tarvitaan muovipusseja, pullo desinfiointiainetta ja kertakäyttöhanskoja, jotta vaikka kaupungilla liikkuessa pystyisi reagoimaan kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin sillä tavalla, että maskin käyttö pysyisi suositusten raameissa. Näin siis niiden kohdalla, joilla ei ole silmälaseja. Silmälaseja käyttävien on turha yrittääkään. Ohjeet ovat kaiken lisäksi sisäisesti ristiriitaiset: jos joutuu poistamaan maskin vaikkapa joukkoliikennevälineessä henkilöllisyyden tarkistamisen vuoksi, ohjeessa sanotaan että maski pitää riisua ja laittaa takaisin "varoen koskettamasta kasvojasi". No, tämähän edellyttää sellaista näppäryyttä, että vain harva siihen kykenee.

Itse olen korona-aikana ollut terveydenhuollon toimintayksiköissä sekä omaisena että lääkärinä, ja tietysti olen ollut myös kansalaisena monenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Huvittavaa on ollut nähdä, miten hurskailta kuulostavia suosituksia sovelletaan. Monet kyllä liikkuvat yleisillä paikoilla vakuuttavan näköisinä maskit kasvoillaan, mutta jos jää sivusta seuraamaan tietyn henkilön edesottamuksia, huomaa saman ilmiön kuin keon yksittäistä muurahaista tarkkaillessaan. Yksilö haahuilee edestakaisin päämäärättömän oloisesti: käsidesiä laitetaan liian vähän ja se levitetään puutteellisesti tai samaa taskunpohjalle rutattua maskia käytetään yhä uudelleen. Kävin tässä eräänä päivänä taidemuseossa, ja huomioni kiinnitti rouva, jonka kasvoilla oli helmin koristeltu, tyylikäs maski. Satanen vetoa: hän ei varmasti vaihda sitä toiseen jos joutuu poistamaan sen tai se kostuu. Peseeköhän hän sen vähintään 60 asteessa käyttökertojen välillä?

Terveydenhuoltohenkilökuntakaan ei usein noudata maskisuosituksen marssijärjestystä: maskin asentoa joudutaan korjailemaan ja sitä ei vaihdeta silloin kuin pitäisi. On myös paljon tilanteita, joissa potilas joutuu ottamaan maskin pois tutkimuksen ajaksi. Silloin on tavallista, että maski lasketaan jollekin tutkimushuoneen tasolle josta se otetaan takaisin kasvoille. Tasoja ei tietenkään pyyhitä potilaiden välillä.

Kun täytyy multitaskata maski-käsidesi-etäisyys -viidakossa, helposti turhautuu ja lopulta tekee kaiken yllä kuvattujen esimerkkien tyyliin eli sinne päin tai näön vuoksi. Minulle ainakin käy niin.

Ehdotus: eikö voitaisi jo myöntää, että keisari on alasti ja lakata hellimästä ajatusta, että pitämällä maskia kasvoilla ikään kuin kunnon kansalaisen merkkinä, on tehnyt osansa ja kaikki kääntyy hyväksi. Miksi ei otettaisi käyttöön kylmää kansalaislogiikkaa: vältetään lähikontakteja kun mahdollista, ei mennä ahtaisiin paikkoihin sairaana, noudatetaan hyvää yskimishygieniaa ja tietysti harvinaisissa, harkituissa tilanteissa voi sitten käyttää sitä maskiakin. Kansalaisille voisi monipolvisen maskitrokeen sijaan antaa helposti toteutettavat, tarpeeksi vähän itsenäisyyttä rajoittavat toimintaohjeet tälle ajalle, jona odotamme rokotetta pelastajaksemme. Säästyisi turhiin ja, kukapa tietää, haitallisiin maskeihin menevät rahat vaikkapa uuden leikkausrobotin ostoon tai jopa johonkin kansanterveydellisesti kannattavaan, kuten ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön.

Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.