Keskittymiskyvyttömät keski-ikäiset
Näen lähes viikoittain ihmisiä, jotka tulevat vastaanotolle vakuuttavan kuuloisen ADHD-narratiivin kanssa.
Helsingin Sanomat kirjoitti äskettäin ylidiagnostiikasta ja sairauksien kaupustelusta (engl. disease mongering). Kun sairauden ja terveyden rajaa muutetaan keinotekoisesti, saadaan lisää sairaita ja sitä kautta uusia markkinoita hoidoille ja terapioille. Esimerkkeinä tästä artikkelissa mainittiin levottomat jalat, esidiabetes, virtsainkontinenssi ja erilaiset seksuaalitoiminnan häiriöt – sekä ADHD.
Artikkeli vei ajatukset suhteellisen tuoreeseen ilmiöön, keski-ikäisten keskittymiskyvyttömyyteen.
Näen lähes viikoittain ihmisiä, jotka tulevat vastaanotolle vakuuttavan kuuloisen ADHD-narratiivin kanssa. Oireet ovat kuin oppikirjasta ja keskittymishuolet kuulostavat todellisilta.
Yksi järkeenkäypä, mutta hieman laiskan ajattelumallin selitys olisi, että näiden henkilöiden nuoruudessa ADHD:ta ei diagnosoitu sillä pieteetillä kuin nykyisin. Usein nykyiset keski-ikäiset ovatkin havahtuneet oirekuvaansa vasta, kun omalla lapsella tai muulla läheisellä on diagnosoitu ADHD. Sinänsä selitys aikoinaan diagnosoimatta jääneestä sairaudesta kuulostaa loogiselta ja on varmasti osittain myös totta.
Kuitenkin jokin haraa tätä selitysmallia vastaan. Monilla näistä potilaista on kymmenen tai jopa kahdenkymmenenkin vuoden hoitosuhde mielenterveyspalveluissa, ja tuntuu oudolta, ettei keskittymishuolta olisi aiemmin havaittu. Vanhoja sairauskertomuksia lukiessa ei löydy juurikaan mainintoja keskittymisen vaikeudesta, ja kuitenkin ADHD:n pitäisi olla sairaus, joka puhkeaa jo lapsuudessa, ei vasta keski-iässä.
American Journal of Psychiatryssa äskettäin julkaistussa uusi-seelantilaisesssa kohorttitutkimuksessa tehtiin mielenkiintoinen havainto. Tutkimuksessa potilaita oli seurattu neljän vuosikymmenen ajan. Niillä joilla aikuisena täyttyivät ADHD:n oirekriteerit, ei yllättäen nähty lapsuudessa tehdyissä neuropsykologisissa tutkimuksissa mitään AHDH-diagnoosiin viittaavaa. Tulos oli tutkijoillekin yllätys.
Monesti keski-ikäisten keskittymiskyvyttömyydestä kärsivien potilaiden elämää kuvaavat laaja-alaiset elämänhallinnan ongelmat, taloushuolet, työttömyysjaksot ja erilaiset ahdistus- ja mielialahuolet. Nukuttua ei tule tarpeeksi tai unen laatu on muista syistä huonoa – uni jää muutamaan tuntiin. Keholliset sairaudet ja oireet muistuttavat itsestään ja laaja-alaiset kivut ovat yleisiä. Moni on sortunut myös päihteiden käyttöön. Ajankohtainen lääkitys voi olla runsas, joukossa myös keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä ja kolmiolääkkeitä.
Maailma ympärillämme on muuttunut.
Työelämässä olevat ja sinne yrittävät kohtaavat jatkuvan muutoksen tuomat paineet. Työ on usein häiriöistä ja katkonaista, eikä työtä enää saa tai ehdi tehdä niin hyvin kuin haluaisi ja pystyisi. Työn ja vapaa-ajan rajat alkavat nekin olla mennyttä maailmaa.
Kännykän ja tietokoneen erilaiset hälytykset, muistutukset ja ilmoitukset rikkovat arkea, ja näitä voi tulla satoja päivässä. Jos jokaiseen niihin reagoisi pieteetillä, pedantisti ja reaaliaikaisesti, aikaa ei jäisi mihinkään muuhun.
Perhe-elämä on myös tutkimusten mukaan kiireistä, almanakka täyttyy omista ja lasten menoista, ja omat vanhemmatkin saattavat jo tarvita huomiota. Kotityöt jakautuvat miesten ja naisten välillä edelleen epätasaisesti, ja niitä kertyy lapsiperheissä vuoden aikana useamman kuukauden työssä oloa vastaava tuntimäärä.
Myös entiset arkea rytmittäneet rakenteet ovat murtuneet. Viikoittaisia saunavuoroja ei enää ole ja televisio-ohjelmatkin katsotaan stream-palveluista silloin kun pystytään ja ehditään. Uutisia tulee joka tuutista eikä entisaikojen yhtä ja yhteistä totuutta ole enää olemassa.
Elämme jonkinlaista murroskautta. Keski-ikäisten keskittymiskyvyttömyys alkaa kuulostaa jopa ihan normaalilta reaktiolta ja vääjäämättömältä tosiasialta.
Keskusteluun onkin noussut kokonaan uusi oirekuva, aivojen ylivireystila. Sitä verrataan huippu-urheilijan ylikuntoon. Tällöin aivot ja keho ovat jatkuvassa hälytystilassa eikä elimistö ehdi palautua rasituksesta. On puhuttu myös stressijärjestelmän säätelyn häiriöstä.
Keski-ikäisten keskittymiskyvyttömyys vaikuttaa olevan huomattavasti moniulotteisempi ilmiö kuin miltä se ADHD-suodattimen ja muiden diagnostisten mallien kautta katsottuna kuulostaa. Ilmiön setviminen vaatisi moniulotteista ja monitieteellistä tutkimusta.
Aikuisten ADHD ei nyt vain kuitenkaan ole voinut puhjeta yhtäkkiä kaikilla keski-ikäisillä vastaanotolle tulevilla keskittymiskyvyttömillä, se lienee sanomattakin selvää. Apua ja tukea he kuitenkin tarvitsisivat.
Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.
