Loputkin mehut irti nuorista?

Ratkaisu nuorten ahdistukseen ja stressiin ei ehkä olekaan sopeutuminen vallitseviin olosuhteisiin.

Ahdistuksesta ja stressistä on tullut nuorille uusi normaali. Me aikuiset olemme omassa tuottavuuden tuskassamme päästäneet kilpailun vapaaksi karsinastaan.

Kilpailu on tuiki tarpeellinen osa kapitalistista talouskasvua, mutta nyt se on täyttä päätä jättämässä historiaan lukion yleissivistyksen, hitaan pohdiskelun, jota tarvitaan ymmärryksen kehittymiseen, ja aivojen kypsymiseen vaadittavan kasvurauhan. Pian emme enää voi päivitellä amerikkalaisten olemattomia maantiedon taitoja tai ranskalaisten heikkoa kielitaitoa, koska olemme samassa jamassa.

Talouskasvun nimissä yhteiskuntamme on valmis pusertamaan nuorisosta mehut yhä aikaisemmin ja yhä tehokkaammin.

Vauhdista putoavien määrä kyllä huolettaa, samoin nuorisopsykiatrian lähetemäärien kasvu, uhkaavathan molemmat tulevaisuuden tuottavaa työvoimaa ja huoltosuhdetta. Lääkkeeksi tarjotaan terapiaa, mielenterveystaitojen opetusta ja psykiatrisia sairaanhoitajia kouluihin.

Filosofi Leila Haaparanta sanoi hiljattain Helsingin Sanomien haastattelussa, että jos tunnetaan epämukavuutta jostain asiantilasta maailmassa, se on usein merkki siitä, että maailmassa on jotain vialla. Haaparannan mukaan on paljon tapauksia, joissa olisi parempi yrittää muuttaa maailmaa kuin omaa kokemusta maailmasta.

Olisiko sittenkin niin, ettei ratkaisu nuorten ahdistukseen ja stressiin olekaan sopeutuminen vallitseviin olosuhteisiin? Olisiko jopa niin, että tulevaisuuden luovuus ja innovaatiot hyötyisivät siitä, että nuoria ei altistettaisi kohtuuttomille paineille aivojen kehityksen ollessa vielä kesken? Olisiko nyt aika muuttaa maailmaa – tai ainakin suomalaista yhteiskuntaa?

Alusta asti ihminen on ollut laumaeläin. Siksi itsenäistyvät nuoret hylkäävät vanhempansa ja vaeltavat kavereidensa kanssa ostareilla, ja siksi yksinäisyys on edelleen suuri uhka nuorten mielenterveydelle.

Laumaeläinten joukossa esiintyy toki kilpailua, varsinkin kiima-aikaan, mutta yhteistyöllä on laumaeläinten selviytymisessä paljon kilpailua merkittävämpi rooli. Pikkukalat uivat kehässä hämätäkseen saalistavaa haita, biisonit muodostavat jyhkeän sarvikehän suojatakseen vasojaan susilta ja muurahaisyhteisöt rakentavat metsään komeita kekoja.

Entä jos kilpailun korostamisen sijasta opettaisimme nuorille yhteistyön tärkeyttä? Entä jos yhteiskuntamme toimisi kuin kansallislintumme laulujoutsenet, jotka lentävät aurassa ja vaihtavat vetäjää jaksaakseen pidemmälle? Yhdessä.

Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoisi näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja tasa-arvossa.