Kommentti

Massiiviset rusinat pullasta

Ihan vilpittömästi haluan olla väärässä ja pyydän teitä korjaamaan esittämäni skenaarion siitä, että vakuutusyhtiöiden sairaalat on oikeastaan rakennettu eräänlaisiksi valloitusasemiksi.

Heikki Laine
Kuvituskuva 1

Sote-väännön kuuma peruna on valinnanvapauden sekä siihen liittyvän palvelusetelin ymppääminen erikoissairaanhoidon elektiiviseen toimintaan. Päivystävien sairaaloiden huoli elektiivisen toiminnan karkaamisesta on aiheellinen.

Koko valinnanvapauskeskustelussa ei kuitenkaan ole lainkaan puhuttu siitä, että valinnanvapaus koskee vain julkisesti rahoitettua toimintaa. Vakuutusrahoitteista toimintaa valinnanvapaus ei koske, vaikka luulisi laadun ja kilpailun siinäkin toiminnassa parantuvan valinnanvapauden myötä. Valinnanvapauttahan perustellaan potilaan nopealla hoitoon pääsyllä ja valinnanvapauden mukanaan tuomalla kilpailulla ja laadun parantamisella.

Kannattaa muistaa, että vakuutusrahoitteinen toiminta on muutakin kuin vakavaraisten ihmisten omat ja lasten terveysvakuutukset. Vakuutusten piiriin kuuluvat käytännössä kaikki ne työssä käyvät, joilla on joko fyysinen tai virtuaalinen työnantaja. Vakuutusten piiriin kuuluvat myös liikenteessä päivittäin kulkevat pari miljoonaa autoa kuljettajineen, matkustajineen ja sivullisineen. Potin suuruus on siis jotain muuta kuin influenssakauden räkäiset vakuutetut lapset privaatissa. Kyseessä on iso potti, jonka vakuutusyhtiöt hyvin ovat ymmärtäneet ja onkin sitä kummallisempaa, että tästä ei ole puhuttu julkisuudessa lainkaan.

Koska vakuutusyhtiöt voivat määrätä potilaan hoitopaikan, niiden todellakin kannattaa pystyttää omia sairaaloita ja hoitolaitoksia. Näiden vakuutussairaaloiden elektiivinen bulkkitoiminta on turvattu maailman tappiin saakka potilailla, joilla ei ole samaa valinnanvapautta kuin jos hoidon maksaisi kunta tai myöhemmin maakunta. Eikä tässä vielä kaikki. Tulevassa erikoisairaanhoidon palvelusetelijärjestelmässä nämä vakuutussairaalat voivat tarjota palveluitaan myös julkisen puolen potilaille – mutta julkinen puoli ei voi vakuutuspotilaille. Pisteenä iin päälle näiltä laitoksilta ei edellytetä ainakaan lähivuosina päivystysvelvoitetta, eikä niiden myöskään tarvitse noudattaa pelkästään sairaaloiden tappajiksi suunniteltua keskittämisasetusta.

Lue myös

Arvoisat lukijat: jos tuo edellä mainittu ei vääristä kilpailua ja mahdollista massiivista rusinoiden pullasta poimimista niin mikä sitten? Ihan vilpittömästi haluan olla väärässä ja pyydän teitä korjaamaan esittämäni skenaarion siitä, että vakuutusyhtiöiden sairaalat on oikeastaan rakennettu eräänlaisiksi valloitusasemiksi, joilla osaltaan ajetaan Suomen laadukkaiden sairaaloiden toiminta jos ei nyt ihan alas, niin ainakin entistä ahtaammalle.

Mikään puolue tai poliitikko ei tähän puutu, turha pelätä. Paljon tärkeämpää on toki puuhastella kaljojen alkoholiprosentin 0,8 %:n muutoksen tai meille valoisat syksyn illat tuoneen kesäajan lopettamisen puolesta. Kyllä kansanedustajatkin ymmärtävät asioiden tärkeysjärjestestyksen.

Heikki Laine

Kirjoittaja on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Mikkelin keskussairaalassa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030