Kommentti

Olemme surkeita (oman) työnjohtajia

Parantajan rooli on jo aika päiviä sitten murskattu ja tilalle on tullut asiantuntijan, terveysvalmentajan, työjuhdan ja toimistosihteerin hybridi.

Petja Orre
Kuvituskuva 1

Me lääkärit olemme aivan toivottoman huonoja suunnittelemaan töitämme. Velvollisuudentunto, taipumus perfektionismiin ja halu hoitaa potilaita parhaalla mahdollisella tavalla johtavat usein siihen, että työpäivämme alkavat sovittua aiemmin, päättyvät myöhemmin ja koostuvat loputtomien keskeytysten, puhelinsoittojen ja katkeavien ajatusten suosta. Konsultoimme, olemme konsultoitavana, lähdemme katsomaan sitä yhtä mummoa huoneessa kuusi ja siinä matkalla juttelemme "pari sanaa" – eli oikeasti vartin – kasihuoneen omaisen kanssa.

Mielenhallinan jonglöörausta tarvitaan, kun taskusta tursuavat aamukierron muistiinpanot, puhelin piippaa lähtemään jo leikkuriin tai meetingiin ja sihteeri kiikuttaa hälytysleimallisia labroja. Ruokalassa makaronimössöä vartissa puputtaessa seniori pyytää hoitamaan sen yhden kiireellisen lausunnon tänään ja illaksi napsahtaa kakkospäivystäjän ylimääräinen nakki sairaspoissaolon takia.

Enkä edes yritä puhua samaan hengenvetoon omasta elämästä, harrastuksista ja lapsista.

Tilanne ei ole sen parempi, vaikka pääsisimme itse suunnittelemaan ohjelmamme. Säännöllisen työajan terveyskeskustyö itse laadituilla työohjelmilla muuttuu herkästi venyneiden päivien ja lausuntokaaoksen täyttämäksi kierteeksi, jota emme osaa itse katkaista. Suunnittelemamme työohjelmat kuvastavat usein tätä omnipotentiuden harhaa. Ja ihmekö tuo, eihän meitä missään vaiheessa ole opetettu suunnittelemaan ja johtamaan omaa työtämme. Lääkäreiden perinteinen kunnioitetun parantajan rooli on jo aika päiviä sitten murskattu ja tilalle on tullut asiantuntijan, terveysvalmentajan, työjuhdan ja toimistosihteerin hybridi. Jos emme itse kunnioita rajojamme ja pidä niistä kiinni, niin ei sitä tee kukaan muukaan. Lääkäri 2.0 ei monestikaan ole potilaansa yksilöllisesti kohtaava ja häntä elämän vaikeissa tilanteissa luotsaava mentori, vaan työtehtävästä toiseen sinkoileva ja kroonisesti kiireinen multitaskaaja.

Ja siitä pitikin muistuttaa. Kaikkihan me tiedämme, että koko modernin multitaskingin myytti on murrettu jo aikapäiviä sitten. Multitaskaus tarkoitti alun perin sitä, että pystymme tekemään kahta asiaa yhtäaikaisesti, mikäli ainakin toinen niistä tapahtuu täysin refleksinomaisella automaatilla ja mikäli nämä kaksi tehtävää vaativat primaaristi eri aivojen alueiden prosessointitehoa. Osaamme kävellä ja syödä purkkaa yhtäaikaisesti, ja ehkä vielä näprätä kännykkää samalla (tosin jo se moninkertaistaa jalankulkijan loukkaantumisriskin).

Lue myös

Se mihin aivomme eivät kuitenkaan taivu, on useamman korkeampaa kognitiota vaativan tehtävän suorittaminen yhtäaikaisesti. Lääkärin rutiininomainen arkityö on yleensä lähempänä käsityöläisen kuin asiantuntijan roolia. Keskittymistä vaaditaan juuri siinä paikassa ja sillä hetkellä kun potilasta hoidetaan. Asiaa voi harvoin lykätä tai teoretisoiden pohtia puolta tuntia. Miettikääpä vaikka timpuria, joka joutuisi kesken talon rungon rakentamisen säntäilemään viiden minuutin välein auttamaan muuraria, vastaamaan puhelimessa naapurityömaan rakennusmiehen kysymyksiin ja laatimaan seuraavan projektin rakennussuunnitelmia. Ei tulisi valmista taloa siitä.

Aina emme pääse vaikuttamaan työskentelyolosuhteisiimme. Joskus päivystyspoliklinikka on tukossa huimaavista mummeleista ja suihkuavista suonenpätkistä. Totumme kiireeseen ja kuvittelemme hallitsevamme sitä, emmekä osaa rauhoittua ja suunnitella työtämme järkevämmin silloinkaan kun se olisi mahdollista. Työnjohdon pitäisi tukea työnhallintaa, mutta läheskään aina näin ei tapahdu. Syinä voivat olla niin resurssipula, oma turtuneisuus kiireeseen kuin "vanhojen aikojen" muistelukin. Tämä ei tarkoita, etteikö lääkäreiden tulisi vaatia parempia työskentelyolosuhteita: Rauhallisia työhuoneita, hiljaisia tunteja paperityölle, oikeutta olla tulematta keskeytetyksi ja mahdollisuutta keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Kyse ei ole laiskuudesta vaan velvollisuudestamme potilaita ja heidän turvallisuuttaan kohtaan.

Petja Orre

Kirjoittaja on ylilääkäri, joka opettelee kalenteroinnin alkeita.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030