1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Olispa oikea potilas…
Kommentti

Olispa oikea potilas…

Seminaarit ja luennot ovat monilta osin toimineet jopa pakollista läsnäoloa paremmin, mutta oikeaa potilasta ei opettajana korvaa mikään.

Olispa oikea potilas… Kuva 1 / 1 Kuva: Laura Vesa

Ennen koronaepidemiaa olisin voinut lyödä suurehkosta summasta vetoa siitä, että etäopetus ei sovellu laajamittaisesti lääketieteen opetuksessa käytettäväksi. Lähes viiden vuoden opiskelu läsnäolopakollisten seminaarien, paperille tehtävien tenttien ja paikallaoloon perustuvan klinikkaopetuksen kanssa oli urauttanut ainakin omat ajatukseni siinä määrin, että yliopistojen tilojen sulkeminen aiheutti pienehkön henkilökohtaisen kriisin – oliko tämän kevään opinnot tässä?

Näin kaksi kuukautta myöhemmin on helppo todeta, että opetus ei pakollisen etäopetukseen siirtymisen myötä pelkästään kääntynyt ylösalaisin. Se myös muuttui monelta osin paremmaksi.

Meneillään olevan kriisin oivallus on se, että opetuksessa keskeistä ei pitäisi olla opetustiloissa vietetty aika, vaan se mitä siellä tehdään.

Lääketieteelliset tiedekunnat ovat toteuttaneet sosiaalisen etäisyyden sääntöjä eri tavalla, mutta periaate lienee ollut suurin piirtein sama: ryhmätyöt, luennot ja seminaarit toteutetaan verkkokokouksina ja klinikkaopetusta pyritään jatkamaan mahdollisimman samaan tapaan kuin aikaisemminkin. Toki osa esimerkiksi käytännön taitoja käsittelevistä ryhmätöistä on suoraan jouduttu myös perumaan.

Seminaarit ja luennot ovat monilta osin toimineet jopa pakollista läsnäoloa paremmin, sillä videokokousten chat-keskustelu ja muut toiminnot ovat käden nostamista kätevämpi tapa luoda opetukseen vuorovaikutteisuutta. Jatkossa onkin hyvä pohtia, kannattaako yksittäisten luentojen vuoksi kymmeniä ihmisiä kuljettaa samaan tilaan kuuntelemaan asiaa, jonka voi yhtä hyvin kuunnella videon välityksellä vaikkapa kotisohvalta. Liikkumisella kun on aina kustannuksensa ja haittansa. Puhumattakaan siitä, että viimeistään nyt soisi kynällä paperille tehtävien tenttien jäävän historiaan – kuten ne monissa paikoissa ovat jääneet jo vuosia sitten.

Toki selvää on, että etäopetus ei olisi toiminut ilman opetushenkilökunnan valtavaa vaivannäköä. On ollut ihailtavaa seurata, mitä innovatiivisuudella ja motivaatiolla on saatu aikaan. Video-opetuksissa on nähty omaisia näytteleviä erikoislääkäreitä ja 3D-printattuja päämalleja, puhumattakaan lukuisista eri sovelluksista ja teknisitä ratkaisuista, jotka on valjastettu opetuksen tueksi. Jos jollekin tämän kevään jälkeen soisi palkkaan tuntuvan koronabonuksen, niin kliinisille opettajille.

Samalla koronakevät on kuitenkin paljastanut sen, että oikeaa potilasta ei opettajana korvaa mikään.

Vaikka sairaalan klinikoissa tapahtuva opetus on pääsääntöisesti pyritty järjestämään tavalliseen tapaan, on kiireettömiä vastaanottoja vähennetty rajusti ja lisäksi suuri osa jäljelle jääneistä potilaista on perunut aikansa. Ainakin Tampereella on oltu tilanteessa, jossa opetuspoliklinikoilla ei ole ollut juuri lainkaan potilaita.

Lue myös

Tilanne on hankala, sillä lääketieteen opiskelijat ovat pitäneet toimenpiteiden harjoittelua ja potilaiden kohtaamista aliresursoituna jo ennen koronaa. Erityisesti aloituspaikkojen lisäyksen jälkeen tilaisuudet kliinisten taitojen harjoittelulle ovat olleet kortilla. Koronakevät onkin ollut eräänlainen dystopia siitä, mihin jatkuva opetusresurssien ja -potilaiden niukkuus suhteessa opiskelijamäärään voi klinikkaopetuksessa johtaa.

Meneillään olevan kriisin oivallus on se, että opetuksessa keskeistä ei pitäisi olla opetustiloissa vietetty aika, vaan se mitä siellä tehdään. Video-opetukset ja teknologiset ratkaisut ovat erinomainen lisä lääketieteen opetukseen, ja uusien opetusratkaisujen ansiosta säästyviä resursseja voidaan toivottavasti kohdentaa jatkossa uusiin asioihin. Samalla selväksi on tullut se, että oikeiden potilaiden antamaa opetusta ei korvaa kehittyneinkään teknologia.

Kirjoittaja on tamperelainen viidennen vuoden lääketieteen kandidaatti.

Kirjoittajat
Joel Kontiainen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
”Yksi tähti oli ansaittu”

Jyväskylän terveyskeskus otti opiksi erikoistuvien ­palautteesta.

Tiedepääkirjoitus
Elinikä pitenee, mutta kestääkö terveys?

Merkittävä uhkatekijä toimintakykyiselle vanhenemiselle on lihavuusepidemia, kirjoittaa Timo Strandberg.

Ajassa
Korona-ajan etätyö sujunut pääsääntöisesti hyvin

Etätyötä voitaisiin tehdä vastedes paljon enemmän kuin ennen koronaa, toteavat Työterveyslaitoksen asiantuntijat.

Tieteessä
Lääkärijohtajat käyttävät tietojärjestelmiä johtamisen tukena päivittäin

Suurin osa koki joutui hakemaan tietoja monesta järjestelmästä.

Kolumni
Munasolumarkkinoilla

Luonto pelaa todennäköisyyksillä, kirjoittaa Anu Wartiovaara.

Pääkirjoitus
Kohti kestävää terveydenhuoltoa pienin ja suurin askelin

Pieniä tekoja ekologisen kestävyyden hyväksi voi meistä jokainen tehdä, kirjoittaa Mervi Kattelus.