Rokotteet päättyvät Berliiniin – pitäisikö maamme huoltovarmuutta vahvistaa?

Olisiko aika pohtia eurooppalaisen, pohjoismaisen ja suomalaisen huoltovarmuuden tasoa niin lääkehuollon kuin tulevien pandemioiden varalta?

COVID-19-pandemia on kyseenalaistanut monia toimintamalleja. Esille on noussut huoli tutkitun tiedon käyttämisestä väärin päätöksenteossa, maamme huoltovarmuuden tilasta ja ennakoivan kriisinhallinnan puutteesta.

Kun kevään hämmentävän kasvomaskikatsauskeskustelun jälkeen syyskesällä päätettiin vihdoin suositella maskien käyttöä, oli epäselvyyttä siitä missä tilanteissa ja keiden tulisi käyttää maskeja, miten niitä käytetään ja kuka maksaa ne. Moni pohti, miksi näitä asioita ei selvitetty infektion suhteen rauhallisen kesän aikana. Vai oliko suhtautumisessa maskeihin vielä epäselvyyttä? Saksassa määrättiin kasvomaskipakko julkisiin kulkuneuvoihin ja kauppoihin heti keväällä 2020. Määräykset tulivat eri ajankohtina eri alueille, mikä mahdollisti tutkimuksen maskipakon vaikutuksesta COVID-infektioiden määrään. Huhtikuun alussa määrätty Jenan kaupunkiin maskipakko pudotti uusien infektioiden määrän lähes nollaan. Koko tutkimuksen lopputulos oli, että kasvomaskit vähensivät päivittäisten COVID-infektioiden määrää noin 47 %:lla. (Mitze ym 2020).

Kasvomaskien tehokkuudesta on riittävästi näyttöä, mutta niitä täytyy myös käyttää. Kasvomaskien käyttö on maassamme vapaaehtoista. Niiden käyttö on lisääntynyt, mutta edelleen osa kansalaisista ei käytä maskeja julkisissa kulkuvälineissä, kaupoissa tai edes sairaaloissa. Katrin Schmelz pohti tuoreessa artikkelissaan pakkoon ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa maskien käyttöä (Schmelz 2021). Hän totesi, että määräyksiinkin suhtaudutaan myönteisemmin, jossa kansa luottaa päättäjiinsä ja jos määräykset perustellaan hyvin. Kasvomaskien käytön tärkeyttä ja oikeata tapaa käyttää niitä olisi pitänyt ja pitäisi edelleen toistaa jatkuvasti tiedotusvälineissä.

COVID-19-pandemian aikana on selvinnyt, että huoltovarmuutemme on heikentynyt viime vuosien aikana. Maassamme valmistettiin aiemmin kasvomaskeja ja muita suojavälineitä. Näiden tuotanto lopetettiin muutama vuosi sitten, mutta nostettiin pystyyn varsin tehokkaasti keväällä 2020, kun ulkomaiset suojavarusteet menivät ensin suuriin maihin tai olivat käyttökelvottomia. Suomessa oli myös omaa rokotetuotantoa, joka lopetettiin säästösyistä. Nyt kotimaista rokotetuotantoa tarvittaisiin paitsi viranomaisten hyväksymien rokotteiden tuotantoon myös suomalaisen rokotteen valmistukseen.

STM piti Suomen kannalta erinomaisena ratkaisuna mennä mukaan EU:n yhteiseen rokotehankintaan, mikä oli varmasti perusteltua. Ehkä EU:n mahdollisuuksiin turvata kaikkien eurooppalaisten, myös etäisen pienen Suomen rokotetarve, luotettiin kuitenkin liikaa. Rokotteiden saantiongelmat ovat verrattavissa lääkkeiden saatavuushäiriöihin. FIMEA arvioi vastikään, että lääkkeiden saatavuushäiriöilmoitusten määrät kasvavat jatkuvasti. Vuonna 2018 näitä oli 1 213, seuraavana vuonna 1 694 ja 17.12.2020 mennessä jo 2 039 (Mediuutiset 8.1.2021). Lääkkeiden valmistus on vahvasti keskitetty ja jos tuotanto- ja logistiikkalinjassa on ongelmia, kärsivät tästä eniten pienet maat "lääkkeiden päättyessä Berliiniin", erästä asiatuntijaa siteeraten. Lääketeollisuuden määrä on Euroopassa vähentynyt dramaattisesti viimeisten vuosikymmenten aikana, erityisesti näin on tapahtunut Suomessa ja Ruotsissa. Brexitin jälkeen Euroopan oma lääkevarmuus on entistä heikompi. Saksan Marburgissa aletaan helmikuun lopussa tuottaa Pfizer-Biontechin rokotetta 750 miljoonaa annosta vuodessa. Olisiko aika pohtia eurooppalaisen, pohjoismaisen ja suomalaisen huoltovarmuuden tasoa niin lääkehuollon kuin tulevien pandemioiden varalta? Myös zoonoosien määrän ennustetaan lisääntyvän tulevaisuudessa.

Huoltovarmuuteen täytyy myös sisällyttää kansalaisten ja päättäjien kriisitietoisuus. Tutkijat ovat varoittaneet uusista vakavista pandemioista jo usean vuoden ajan, mutta asialle on tehty hyvin vähän. Esimerkiksi Britannian kriisihallintaryhmä oli tehnyt tästä raportin maansa hallitukselle, joka kuitenkaan ei tätä huomioinut millään lailla.

Kriisien hallinta lähtee ennakoinnista ja valmistautumisesta. Kriisin johtaminen edellyttää koulutusta ja kokemusta. Eri alan asiantuntijoista koostuva ryhmä ilmaisi huolensa Suomen COVID-19-pandemian hoidosta alkukesästä ja otti kantaa muun muassa kasvomaskikysymykseen. Mutatoituneiden koronavirus muotojen levitessä vauhdilla ympäri maailmaa ja rokotteiden saannin ja rokotusten toteutuksen takkuillessa, on asiantuntijaryhmä jälleen astunut esiin. Eikö näin isojen kriisien johtamista kannattaisi antaa kokeneille ja kriisien hoitoon koulutusta sekä kokemusta saaneille? Eikö heidät kannattaisi ottaa ainakin mukaan päätösten valmisteluun, kuten presidenttimme ehdotti?

Lopulta kriisin hoidon onnistuminen riippuu kansalaisista eli miten hyvin he luottavat päättäjiin ja ovat valmiita tekemään kompromisseja yhteisen edun hyväksi. Rokotuskielteisyys on vaarallinen ilmiö, joka liittyy yksilökeskeisyyteen ja erilaisiin uskomuksiin ja salaliittoteorioihin. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan muiden terveydestä välittäminen lisää rokotemyönteisyyttä enemmän harvaan kuin tiheään asutuilla seuduilla (Jung ja Albarracin, 2021). Lieneekö tämä yksi syy Suomen hyvään sijoittumiseen rokotemyönteisenä maana, toisena Euroopassa Tanskan jälkeen. Tätä positiivista asennetta tulee vahvistaa yhtenä kriisivalmiuden osana.

LKT, professori Eija Kalso on HUS:n kipuklinikan ylilääkäri.