Suurissa saappaissa
Minua tuijotti kymmenen uteliasta silmäparia; parikymppisiä, viehättäviä nuoria. En ollut saada sanaa suustani. Aloitin uusien lääkäriopiskelijoiden mentorina tänä syksynä.
Oli myönnettävä, että jännitti hirveästi. Osaisinko olla aito, oma itseni; osaisinko valita oikeat sanat. Mitä annettavaa minulla voi olla uransa alussa oleville nuorille lääkäreille?
Olen ehtinyt tavata ryhmääni vasta kerran, mutta pohtinut mentoroinnin tarkoitusta ja tavoitteita sitäkin enemmän. Olen tuntenut riittämättömyyttä ja epävarmuutta jo ennen hommaan ryhtymistä. Tarjotut saappaat tuntuvat valtavan isoilta; ollapa oikeanlainen tukija ja esimerkki alati muuttuvalla ja loputtomasti haastavalla lääkärin uralla!
Turun lääketieteellisessä tiedekunnassa mentorointi on kuulunut osaksi pakollisia opintoja vuodesta 2003. Mentorit ovat uran eri vaiheissa olevia lääkäreitä, jotka tekevät mentorointia vapaaehtoistyönä. Toiminta on teemallista ja tavoitteellista. Yksi ja sama aikuinen seuraa mukana ja tukee lääkäriksi ja asiantuntijaksi kasvamisessa koko opiskeluajan. Mentoroinnin tavoitteena on opiskelijan henkilökohtaisen ja ammatillisen kasvun tukeminen sekä integroiminen lääkäriyhteisöön. Pyrkimyksenä on luoda tasa-arvoista vuoropuhelua kahden ihmisen välille; tarjota aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Ohjauksen tärkeänä tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa toiveikkuutta opiskelussa ja työelämässä.
Mentoroitavani vastasivat ennakkotehtäviin ennen ensimmäistä tapaamista. Nuorten ajatuksia oli ilo lukea. Vahvuuksien, epävarmuuksien ja haasteiden listat olivat hyvin samankaltaisia taustoista riippumatta. Nuorten lääkärien tulevaisuutta varjostavat monenlaiset epävarmuustekijät, ja työn kuormittavuudesta osataan olla huolissaan. Koulutetaanko meitä liikaa, onko minulle töitä? Pääsenkö enää erikoistumaan alalle, jolle todella haluan? Täytyykö väitöskirjatyö aloittaa heti opiskelujen alkaessa? Viekö tekoäly työt? Kuinka erottaa työ ja vapaa-aika? Kuinka pitää riittävästi huolta itsestään ja jaksamisestaan? Miten sietää epävarmuutta, kuinka jaksaa työssä? Miten olla hyvä kollega, ja kuinka välttää kyynistyminen? Minkälaisin keinoin selvitä raskaista potilaskohtaloista eteenpäin uupumatta? Olihan siinä minullekin pohtimista.
Enhän minä osaa vastata yhteenkään kysymykseen! Uudenlaiset, raikkaat näkökulmat ovat kuitenkin aina virkistäviä ja tervetulleita. Useat mentorit ennen minua ovat kokeneet toiminnan palkitsevaksi ja merkitykselliseksi. Nuorten opiskelijoiden kasvua lääkäriksi on ilo seurata ja samalla palauttaa mieleen oman uran alkuvaiheita. Toivon itsekin kehittyväni sekä ammatillisesti että ihmisenä yhteisen matkamme varrella.
Innostuin puhumaan hieman liikaa ja rönsyillen. Yritin nostaa esille asioita, jotka minulle ovat olleet matkan varrella tärkeitä ja merkityksellisiä. Kerroin kollegiaalisuudesta, toinen toisemme arvostamisesta ja samalla puolella olemisesta. Muiden ammattiryhmien kunnioittamisesta. Epätäydellisyyden myöntämisestä ja avun pyytämisestä. Sosiaalisten taitojen välttämättömyydestä ja niiden harjoittelemisen tärkeydestä.
En osaa luoda toivon näköaloja tulevaan. Osaan vain kertoa, että tottahan se nuoren lääkärin elämä on liian raskasta ja mahdollisuuksia arjen keventämiseen on liian vähän. Kahden päivystävän lääkärin perheessä kalenterien yhteen sovittaminen on liki toivoton tehtävä, ja välillä kiroan uravalintani romukoppaan. Mutta haluaako sitä kukaan kuulla, ja onko arjen ahdingon jakaminen uransa ensiaskelien hurmiossa oleville edes tarkoituksenmukaista? Vähemmälläkin voi olla ilonpilaaja.
Kerroin myös, että pidän työstäni valtavasti. En vaihtaisi osaani, vaikka ajoittain vaatimukset tuntuvat musertavilta. Ei minua olisi vuosia sitten hetkauttanut kuulla kuvausta tulevaisuuden arjestani; olisin puskenut kohti samoja päämääriä varoituksista huolimatta. Oliko se oikeanlainen kertomus ylläpitää ja vahvistaa toiveikkuutta? Todennäköisesti, sillä kymmenet hymyilevät kasvot nyökkäilivät hyväksyvästi. Ja minä huokaisin helpotuksesta – selvisin ensimmäisestä kohtaamisesta, liian suurissa saappaissa.
Pauliina Paananen
Kirjoittaja on turkulainen anestesiologiaan erikoistuva lääkäri.
