Kommentti

Tähänhän alkaa jo tottua

Johtopäätös äsken auditoriossa kuulemastani ja puolueiden päivittäin esille tuomasta sekamelskasta on se, että Suomessa ei pystytä enää viemään läpi suuria uudistuksia.

Heikki Laine
Kuvituskuva 1

Sote kaatui edellisen hallituksen aikana siihen, että suunnitelmaa ei edes saatu kasaan. Nyt sentään saatiin suunnitelma, mutta sitä ei saatu toteutetuksi, vaikka valtava joukko sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä oli revitty sitä suunnittelemaan. Rahaa on sanottu poltetun parin sadan miljoonan edestä – mikä tietenkin on pikkusumma verrattuna vaikka julkisten hankkeiden kustannusten ylittymiseen. Länsimetrolla sentään pääsee töihin, syntymättä jääneellä sotella ei pääse edes lääkäriin.

Tuskin edes seppeleet soten haudalle on laskettu, niiden kuihtumisesta puhumattakaan, kun kaikki neljätoista vuotta hankkeesta keskenään tapelleet puolueet ovat kahdessa viikossa esittäneet omat sote-mallinsa. Hyvää on kannattanutkin odottaa ja voi vain pyyhkäistä hikeä otsaltaan siitä helpotuksen tunteesta, että mikään hallitus ei onnistunut aiemmin väsäämään mitään keskentekoista sote-tekelettä ennen tätä kahden viikon jumalallisen kirkastumisen vaihetta.

Olin pari päivää sitten sairaalamme auditoriossa tilaisuudessa, jossa eri puolueiden kansanedustajaehdokkaat saivat tuoda esiin oman näkemyksensä sotesta. Näkemykset eivät tietenkään ole sama kuin puolueiden virallinen kanta asiaan. Näkemysten kirjavuus kuitenkin kertoo paljon siitä, että hatustaan saa pitää kiinni vielä pitkään, että tuuli ei sitä vie.

Keskustan edustajat pitivät tietysti kiinni tehdyistä suunnitelmista, mikä on ymmärrettävää, koska kaatunut malli oli monelta osin keskustan käsialaa. Kokoomuksen kanta perustui kunnalliseen malliin eli suurin piirtein siihen, missä on aina eletty. Kokoomukselta on siis vienyt aikaa neljätoista vuotta havaita, että mitään muutoksia ei oikeastaan tarvitakaan, vaan mennään entisellään. Demarien ehdokkaan mielestä ei tarvitse kuin palkata tuhat lääkäriä perusterveydenhuoltoon ja poistaa terveydenhuollon asiakasmaksut niin koko sote on sillä paketissa. Tosin sitä edustaja ei kertonut, että miten tuo palkkaus onnistuu, kun alueelle ei saada palkattua perusterveydenhuoltoon edes viittätoista lääkäriä. Vihreiden ehdokas painotti, että ei tarvitse korjata sellaista mikä ei ole rikki, jonka tulkitsin vähän samanlaiseksi linjaksi kuin kokoomuksella oli. Tosin vihreätkin tarvitsivat yhden hallituskauden huomatakseen asian. Edustaja sentään muista poiketen nosti ongelmaksi monikanavaisen rahoituksen. Muut puolueet eivät tehneet edellisistä poiketen mitään suuria avauksia. Vasemmistoliitto ja demarit linjasivat, että yksityiset hoivayritykset eivät saa tuottaa voittoa ja sitä varten pitäisi olla laki. Lähin vastaava yritystoiminnan malli taitaa löytyä nykyisin Pohjois-Koreasta.

Puolueet toistivat sitä samaa, että perusterveydenhuoltoa on vahvistettava, mikä muistutti sitä jankutusta, jolla senaattori Gato Roomassa halusi hävittää Kartagon. Gato sentään onnistui, mutta Suomessa puolueet eivät vieläkään ole onnistuneet vahvistamaan perusterveydenhuoltoa jankutuksestaan huolimatta.

Lue myös

Kaikki puolueet vakuuttivat parantavansa vanhusten hoitoa ja satsaavansa sinne lisää rahaa. Rahoitus tosin ei ollut tuon tilaisuuden agendana, mutta eipä rahoitusta syvällisesti ole valtakunnan tasollakaan pohdittu. Tai jos on, vastauksena on lisätä kaiken mahdollisen verotusta tai korvata hävittäjähankinnat vuoden 1917 mallisilla Sopwith Camel -koneilla – niillä jolla Tenavien kuuluisa Ressu-koira taisteli Punaista Paronia vastaan. Yksikään puolue ei sen sijaan nähnyt terveydenhuollon uudistamisessa mitään, millä voitaisiin säästää.

Johtopäätös edellisestä ja puolueiden päivittäin esille tuomasta sekamelskasta on se, että Suomessa ei pystytä enää viemään läpi suuria uudistuksia. Ennen maassa oli myös valtiomiehiä eikä pelkkiä poliitikkoja. Näiden kahden ero on ratkaiseva. Valtiomies ajaa maan etua jopa oman ja puolueen edusta välittämättä. Poliitikko ajaa omaa ja puolueen etua maan edusta välittämättä.

Pelkään, että ehdin saavuttaa vanhuuden raihnauden ja uurnapaikan ennen kuin tämä sote saadaan tässä maassa valmiiksi.

Heikki Laine

Kirjoittaja on anestesiaylilääkäri Mikkelin keskussairaalassa ja Lääkäriliiton valtuuskunnan jäsen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030