Tekoäly vie työt – toivottavasti
Kone on aina oikeassa, mutta inhimillistä harkintaa tekoälyltä on turha odottaa.
Tekoälyn kehityksen on peloteltu uhkaavan perinteisiä ammatteja juristista lääkäriin. Sopiikin kysyä, mihin tarvitaan ihmistä, kun IBM:n Watson lukaisee sekunneissa miljoonia tiedeartikkeleita ja chatbotti neuvoo potilasta hoidon tarpeen arviossa ilman ammattilaisen valvontaa? Huoli lääkärin työn tulevaisuudesta on silti turha: kaikilla meillä on työtehtäviä, joista voisimme ilomielin luopua.
Tekoälyyn liittyy paljon hypeä, ylisanoja ja teknologiauskovaisuutta. Toisaalta pelätään koneiden saavuttavan tietoisuuden ja ottavan vallan. Tekoälyssä on useimmiten kyse ihmisten rakentamista algoritmeista, joiden perusteella koneet keräävät ja prosessoivat dataa. Kone tekee saman työn kuin ihminen, mutta kone vain tekee sen nopeammin. Näin saadaan ehdotuksia ja suosituksia ammattilaiselle käytettäväksi. Opetettuihin päättelyketjuihin perustuva tekoäly – kuten sähköinen päätöksenteon tuki – on lääkärille arvokas apu, mutta se on vain juuri niin älykäs kuin sen takana oleva algoritmi.
Tieteiskirjallisuus lupaili vuosikymmenten ajan meille tulevaisuutta, jossa koneet ja teknologia helpottaisivat elämäämme merkittävästi. Tällä hetkellä lopputulos näyttää lääketieteessä toteutuneen vain puoliksi. Työvälineiden osalta kehitys on ollut nopeaa, mutta terveydenhuollon järjestelmät ovat jääneet kehityksen nurjalle puolelle. Kansainvälisesti ainutlaatuinen Kanta-palvelukin on – ikävä kyllä – vain sekaisin olevan paperikasan sähköinen ilmentymä. Edelleen epikriisejä ja lausuntoja laadittaessa lääkärit sanelevat proosallisia yhteenvetoja sadoista aiemmista merkinnöistä, vaikka juuri tällaisessa datan jäsentelyssä kone päihittää ihmisen mennen tullen.
Tekoälyn korkeampi taso on koneoppiminen. Riippuvuus ihmisen antamista algoritmeista vähenee ja kone osaa oppia itse uusia sääntöjä ja toimintatapoja. Mallioppiminen kokeneemman toimintaa seuraamalla sopii lääketieteeseen hyvin, sillä se on myös uusien lääkäreiden käytännön opetuksen kulmakivi. Jo nyt koneen voisi laittaa lausumaan natiiviröntgenkuvia, opettamaan tekemään B-lausuntoja tai uusimaan kroonisten sairauksien reseptit, kunhan kaikki seuranta-arvot ovat kunnossa. Esteenä tälle on kaksi inhimillistä tekijää: pitäisi sopia, kuka vastaa virheistä ja mitä tapahtuu automatisoitumisen myötä tarpeettomaksi jääneille työntekijöille?
Tekniset ratkaisut ovat vielä kaukana siitä, että leikkausrobotti pystyisi toimimaan itsenäisesti tai potilaan diagnosointi sujuisi automaattisesti ilman lääkäriä. Suuri henkinen muutos on oppia luottamaan koneen tekemiin päätelmiin, varsinkin jos ne ovat ristiriidassa oman käsityksen kanssa. Todennäköistä on, että kone on aina oikeassa. Inhimillistä harkintaa tekoälyltä on kuitenkin turha odottaa. Lääkäri tarvitaan edelleen potilaan ja koneen väliin. Parantumisestakin jopa kolmasosa on placebo-vaikutusta. Koneen kanssa kaksistaan asioivalta potilaalta tämä vaikutus saattaisi jäädä saamatta.
On järkevää edistää tekoälyn käyttöönottoa kaikilla niillä lääketieteen aloilla, joilla siihen nojautuvia sovelluksia on saatavilla. Halusimme tai emme, koneet ovat ihmistä luotettavampia. Niiden päätökset eivät nojaudu tunteisiin, ne eivät häiriinny huonoista yöunista eivätkä ne toimi asenteellisesti. Ilmailualalla tästä on näyttöä: autopilotit ovat vähentäneet tapaturmia ja ilmailuonnettomuuksissa neljä viidestä tapauksesta johtuu ihmisen tekemästä virheestä. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö terveydenhuollossa väistämättä tapahtuvissa virheissä inhimillisen tekijän osuus olisi yhtä suuri.
Huolista huolimatta tekoäly tuskin korvaa lääkäriä, mutta osan töistämme se vie. Tämä on enemmän kuin tervetullutta. Kun annamme koneiden hoitaa ne työmme, joka ovat hitaita, tuottamattomia tai joissa ihmisen tärkein erityistaito – kyky inhimillisyyteen ja empatiaan – ei ole välttämätöntä, vapautamme aikaa ja resursseja niille potilaille jotka tarvitsevat ihmisen heitä hoitamaan.
Petja Orre
Kirjoittaja on Keravan kaupungin johtava ylilääkäri.
