Tiedon tulvivat virrat

Jos jotakin, koronaepidemia on paljastanut nykyisen tiedonvälityksen sekavan, haavoittuvan ja dis- ja misinformaatiota synnyttävän luonteen.

Sekavaa ja väärää tietoa voidaan levittää tahallisesti, jolloin ilmiötä kutsutaan disinformaatioksi. Tiedon levittämisellä voi olla esimerkiksi poliittiset tai taloudelliset tarkoitusperät, ja väärän tiedon julkaiseminen on tällöin selkeästi tarkoituksellista. New York Timesin analyysin mukaan disinformaation takana on usein valtiollisia toimijoita, ja tarkoituksena on luoda tahallisesti epävakautta ja sekavuutta kohdemaan keskusteluun.

Erilaiset salaliittoteoriat koronainfektion alkuperästä kuuluvat tähän kategoriaan. Yhdysvallat syyttävät Kiinaa ja Kiina puolestaan Yhdysvaltoja viruksen tahallisesta levittämisestä, ja osa teorioista selittää, että levittämisen takana olisivat ahneet lääketehtaat. Todennäköisesti virus on kuitenkin edelleen peräisin lepakoista, ja sen leviämisreittinä on todennäköisesti ollut eksoottisten eläinten myyminen torilla.

5G-mastoja koskevien pelkojen lietsominen on myös tyypillistä disinformaatiota. Tautia voi esiintyä enemmän 5G-mastojen liepeillä, mutta syynä on todennäköisesti se, että asukastiheys on näillä alueilla yleensä suurempi kuin muualla. Moni on kuitenkin ottanut tämänkin uutisen todesta, ja esimerkiksi Englannissa on jo ehditty sytyttää tuleen tukiasemia.

Disinformaatiota kiinnostavampi ja haasteellisempi ilmiö on ns. misinformaatio. Se viittaa puhtaimmillaan tahattomaan ja vilpittömään toimintaan, joka kuitenkin johtaa pureksimattoman tai ristiriitaisen ja joskus myös väärän tiedon leviämiseen ja siitä johtuvaan sekavaan ja ristiriitaiseen uutisointiin. Sen takana ei ole yhtä tekijää tai valtiollista toimijaa. Ilmiötä ruokkii valtaisa tiedon välittämisen tarve ja samanaikainen pidäkkeetön tiedonjano ja sitä seuraava someripuli.

Korona-misinformaatiota on vauhdittanut ennen näkemätön someasiantuntijoiden vyöry, ja vyöryä ovat olleet lapioimassa niin maallikot, toimittajat kuin eri alojen tutkijat ja tietäjät sekä emeritusprofessorit. Pahimmilla epidemia-alueilla kirjoitetut blogit ja facebook-päivitykset ovat nekin osa nykyajan tiedonvälitystä.

PubMed-tietokannan mukaan kuluneen kevään aikana on julkaistu kaikkiaan 7 000 SARS-CoV-2-virusta käsittelevää tieteellistä artikkelia, ja parina viime päivänä julkaisujen määrä lisääntyi peräti tuhannella. Merkittävä osa tiedelehtiin päätyneistä artikkeleista on luettavissa ennakkoon ennen vertaisarviointia. Lisäksi lukuisat muut sivustot julkaisevat tieteellisiä artikkeleita, joita ei ole vielä edes hyväksytty julkaistavaksi saati vertaisarvioitu.

Tästä kaikesta syntyy käsittämätön aarreaitta "tietoa", joka erinomaista polttoainetta uutis- ja somevyörylle, joka velloo tällä hetkellä bittivirtana ympäri maailmaa. Kotona työtä tekeville journalisteille tietovyöryn seuraaminen on varmasti innostavaa. Osa julkaisuista on kiireellä kyhätyn oloisia ja ne muistuttavat enemmän mielipidekirjoitusta kuin kovaan dataan perustuvaa tieteellistä tutkimusta.

Lopputulemana viruksesta tulee eri puroista vastaan ristiriitaista tietoa. Tartuttavuudesta, leviämisen logiikasta, ehkäisystrategioista ja ajoituksesta, viruksen vaarallisuudesta, suojautumiskeinoista (mm. maskien julkinen käyttö), viruksen elämisestä pinnoilla, riskitekijöistä ja mahdollisista lääkehoidoista voi lukea perättäisinä ja joskus samanakin päivänä toisiaan kumoavaa tietoa.

Esimerkiksi niinkin selkeä ja oletettu riskitekijä kuin tupakointi muuttui twitteriin paukahtaneen tiedon mukaan yhtäkkiä salaiseksi aseeksi koronavirusta vastaan. Uutisen taustalla on kiinalaistutkijoiden alustava havainto siitä, että tupakoijia oli oletettua vähemmän vakavasti sairastuneiden joukossa. Samoin tieto viruksen 720 kertaa vaarallisemmasta mutaatiosta löysi nopeasti tiensä erääseen suljettuun facebook-ryhmään. Kyseistä tutkimusta ei ole vielä hyväksytty julkaistavaksi, eikä sitä näin ollen ole myöskään vertaisarvioitu. Lisäksi tutkimus perustui laboratorio-oloissa tehtyyn in vitro -selvitykseen.

Selvää on, että elämme uudenlaisen informaation aikakautta, niin hyvässä kuin pahassa. Tietoja on runsaasti ja ne liikkuvat nopeasti, mikä on tavallaan hienoa asia. Toisaalta tieto jää suodattamattomaksi ja sekavaksi.

Kärjistäen ainoat asiat, joista on selkeä maailmanlaajuinen konsensus ovat, että käsiä kannattaa pestä ja että virus tarttuu lähikontaktissa ja että vanhukset ja monisairaat ovat riskiryhmää. Kaikki tämä oli oikeastaan selvää jo epidemian alkumetreillä ilman yhtäkään kliinistä tutkimusta tai raporttia, koska näinhän uudet vakavat, tarttuvat taudit käyttäytyvät.

Uutta suhteellisen varmaa tietoa on toki sitäkin kertynyt, mm. että tauti voi aiheuttaa vakavan sairauden myös nuoremmille ja terveille ja että miehet päätyvät tehohoitoon useammin kuin naiset; tosin Suomen data osittain kumoaa viime mainitun. Tehohoidon keinovalikoimaan on myös saatu kohennusta, vaikka hengittämisen helpottaminen ja tukeminen kaikin keinoin on edelleen päähoitokeino.

Lähikontaktien lisäksi on viisasta ottaa etäisyyttä myös villinä vellovaan koronauutisointiin ja siihen liittyvään someryöpytykseen. Lopulta uuden viruksen luonne, leviämisen tavat ja muut kummallisuudet selviävät, ja todelliset, oikeat asiantuntijat kertovat sen meille – heti kun tieto on varmaa. Siihen voi näillä näkymin kyllä mennä vielä jokunen tovi.