1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Tom Pettyn testamentti
Kommentti

Tom Pettyn testamentti

Leikkauksenjälkeisen kivun hoito opioideilla kotona voi avata portin opioidiriippuvuudelle.

Tom Pettyn testamentti Kuva 1 / 1

Tom Petty oli the Heartbreakers-yhtyeen sanoittaja, säveltäjä ja muusikko. Hänen oli tarkoitus päättää uransa 40-vuotisjuhlakiertueeseen. Tämä suunnitelma ei toteutunut, koska muusikko kuoli opioidien yliannokseen viime syksynä. Omaiset julkaisivat viime viikolla lausuman, jossa he kertoivat Tom Pettyn kuolleen reisiluun murtuman jälkeisen kovan kivun lievitykseen määrättyjen opioidien yliannokseen. Tom Pettyllä oli aiempi huumeriippuvuustausta ja hän oli kärsinyt masennusjaksoista.

Tämä on yksi surullinen tapaus lisää Yhdysvaltojen opioidikatastrofissa. Tom Pettyn sairauskertomus nostaa esiin muutaman tärkeän opioidiongelmaan liittyvän asian. Uusi stressi voi aktivoida jo kerran jonkinlaiseen hallintaan saadun opioidiriippuvuuden. Pitkäaikainen opioidien käyttö veltostuttaa elimistön endogeenisen opioidijärjestelmän, mikä on yksi syy opioidiriippuvaisten lisääntyneeseen kipuherkkyyteen. Leikkauksenjälkeisen kivun hoito opioideilla kotiinpääsyn jälkeen voi avata portin opioidiriippuvuudelle.

Osa potilaista jää opioidikoukkuun, jos hoitoketju pettää ja kukaan ei ota vastuuta opioidin lopettamisesta.

Lyhytjälkihoitoinen kirurgia on mahdollistanut potilaiden kotiuttamisen aikaisempaa nopeammin, jopa samana päivänä. Osalla potilaista on kuitenkin voimakkaita kipuja kotiutumisen jälkeen. Suun kautta otettavien vahvojen opioidien käyttö on yleistynyt sairaaloissa ja kynnys niiden määräämiselle kotilääkitykseksi on vähitellen laskenut. Osa potilaista jää opioidikoukkuun, jos hoitoketju pettää ja kukaan ei ota vastuuta opioidin lopettamisesta.

Lue myös

HYKS perusti muutama vuosi sitten Kipuklinikan yhteyteen akuutin kivun vastaanoton, jotta postoperatiivisen kivun riskiryhmän potilaat saisivat asianmukaisen seurannan ja hoidon. Riskiryhmään kuuluvat mm. potilaat, joilla on paljon kroonisia kiputiloja, jotka ovat käyttäneet opioidilääkitystä jo ennen leikkausta ja potilaat, jotka ovat poikkeuksellisen kivuliaita leikkauksen jälkeen. Akuutin kivunhoidon tiimin lääkärit tapaavat nämä potilaat Kipuklinikalla. Iso osa kontakteista tapahtuu puhelimitse, osa potilaista tulee fyysisesti Kipuklinikalle ja näistä osa jatkaa Kipuklinikan moniammatillisen tiimin hoidossa. Oleellista on, että potilaisiin ollaan yhteydessä mahdollisimman lyhyellä viiveellä. HYKS:n Kipuklinikka oli ensimmäisten joukossa maailmassa kehittämässä tätä konseptia. Sittemmin mallia on kehitetty myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Riippuvuusongelmien lisääntyminen liittyy yhteiskunnan ja arvojen muutoksiin. Lääkäreinä meillä on erityinen vastuu iatrogeenisten opioidiongelmien estossa. Kaikki uudet toimintamallit ovat tervetulleita. Tässä on yksi esimerkki. Vanhoista hyvistä malleista kannattaisi elvyttää omalääkärijärjestelmä, niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin.

Eija Kalso

LKT, professori Eija Kalso on HUS:n kipuklinikan ylilääkäri.

Kirjoittajat
Eija Kalso

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Räväkkä mainoskampanja tuotti tulosta

Eksote sai lisää lääkäreitä.

Tieteessä
Verestä löydetyt merkkiaineet ensiaskel räätälöityyn terveydenhuoltoon

Veren aineenvaihdunnan merkkiaineet liittyvät riskiin menehtyä seuraavien 5–10 vuoden aikana.

Kommentti
Yhteisöllistä pöhinää etsimässä

– Parista scifikirjailijasta ei olisi uuden suunnittelussa haittaa, kirjoittaa Jari Turunen.

Blogi
Työtä vuorotta?

Pääsin testaamaan toisenlaista työaikaa ja huomasin nopeasti eron, kirjoittaa Terhi Savolainen.

Tieteessä
Väitös: Sote-uudistus ei onnistu ilman yhteisiä tavoitteita

Väitöstutkija ehdottaa luovan hallinnan mallia, jonka avulla voidaan johtaa ja kehittää alueellisia sote-palvelutuotannon arvoverkkoja.