Kommentti

Työ ei tekijäänsä kiitä

Yleislääkärin vastaanotto on harvoin potilaan elämää järisyttävä kokemus.

Petja Orre
Kuvituskuva 1
Mikko Käkelä

Potilaan ja lääkärin kohtaamista vastaanottohuoneessa pidetään lääketieteen peruskivenä. Yleislääkärin työn arvo syntyy kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa, mutta puolen tunnin kaksinpuhelu kliinisen tylsässä työhuoneessa ei välttämättä ole kummankaan parhaaksi.

Vaan vaikea on lääkärin omaa onnistumistaan arvioida, kun potilaan lähdettyä ei kuulu aplodeja eikä buuauksia. Jos vielä palkkanauha näyttää kuukaudesta toiseen samalta ja onnistumisen mittarina ovat vain käyntimäärien keskiarvot, voi lääkäri perustellusti miettiä, onko tästä työstä mitään hyötyä.

Joillain aloilla kättensä jäljen sentään voi nähdä, kun potilaan vointi parantuu dramaattisesti esimerkiksi nopean hoidon ansiosta. Toimenpidealoilla elämän ja kuoleman kysymykset irrottavat jurommiltakin suomalaisilta yleensä jonkinlaisen hyväksyvän murahduksen.

Yleislääkärin vastaanotto taas harvoin on potilaan elämää järisyttävä kokemus. Tehtyjen linjausten hyödyt voivat konkretisoitua potilaalle vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä, jos edes silloin.

Lääkärin työstä saakin palautetta vain harvoin, eikä se silloinkaan yleensä ole kovin rakentavaa.

Negatiivinen palaute tulee viranomaisten selvityspyyntökirjeissä, positiivinen taas satunnaisen palautelapun tai konjakkipullon muodossa. Palautekanavista ajoittain saapuvat kansalaiskommentit ovat usein painokelvottomia pahan mielen purskeita. Useimmiten paras palaute on, ettei palautetta tule.

Myös muilta kollegoilta saa omaa kehittymistä tukevaa palautetta valitettavan harvoin, sillä autonomiaa painottavassa työkulttuurissa olemme arkoja antamaan vertaispalautetta. Palautteen – myös kehujen – vastaanottamisen taidoissakin on osalla hiottavaa.

Esimiesten valmiudet palautteen antamiseen eivät ole juuri sen parempia.

Suoritemäärät toki tuovat palautteen pohjaksi määrällisen onnistumisen, mutta ilman laatumittareita niiden merkitys jää ohueksi. Lääkäriesimiesten johtamiskoulutus painottuu tuotantotaloudelliseen johtamiseen ja päivittäisjohtamisen työkalut on rakennettu seuraamaan saranoiden kulumista terveyshyödyn tuottamisen sijaan.

Lääkäreiden kuormitustekijöistä kiire ja tekemättömien töiden paine korostuvat niin tutkimuksissa kuin arjessa. Suoriutumista koskeva vähäinen palaute ei ainakaan helpota ahdistusta meillä kutsumusammatissa työskentelevillä.

Myös epäselvät tavoitteet voivat aiheuttaa stressiä, kun työnkuva painottuu vastaanottojen pitämiseen. Koska nykyinen järjestelmä ei juuri palkitse tavoitteiden saavuttamisesta, tätäkään kautta kehuja onnistumisesta ei ole luvassa.

Lue myös

Tulostavoitteissa ei ole mitään pelättävää, jos ne on asetettu realistisesti, niiden seuranta on yksiselitteistä ja niiden saavuttamisen merkityksellisyyden huomioi myös työnantaja.

Kannustava palkkausmalli voi olla osa palautejärjestelmää. Toimiva tulospalkkausjärjestelmä vapauttaisi esimiesten aikaa osaamisen johtamiseen, kun numeroiden kyttäämisen sijasta olisi mahdollisuus keskittyä tukemaan lääkäreiden vahvuuksia ja kehittymistä. Palkka on konkreettinen korvaus työpanoksesta, mutta työn merkityksellisyys syntyy muistakin tekijöistä.

Pelkkä työ ei tekijäänsä kiitä, vaan tarvitaan niin kehuja kuin rakentavaa palautettakin.

Avoin keskustelukulttuuri parantaa työilmapiiriä, joten kehittymisehdotuksista ei kannata loukkaantua. Jokaisella meistä riittää opeteltavaa palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa. Siksi niitä kannattaa harjoitella mahdollisimman usein.

Kirjoittaja on Keravan kaupungin johtava ylilääkäri.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030