Vapaus valita
Naapuriin on turha verrata itseään, sillä on mieluummin suuri rikkaus haluta eri asioita.
Nykyään puhutaan valtavasti työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta ja tasapainosta. Olin hiljakkoin kuuntelemassa pitkän uran Yhdysvalloissa tehneen italialaisen kirurgin Marco Pattin esitystä mentoroinnin merkityksestä lääkärin ammattiin kasvamisessa. Eräs ajatus monien joukossa jäi erityisesti mieleeni. Professori sanoi osuvasti, ettei työn ja vapaa-ajan välillä ole kyse mistään tasapainosta, vaan jokaisen henkilökohtaisesta valinnasta.
Nuoria lääkäreitä syytetään usein itsekkäistä valinnoista. Sanotaan, että sitoudumme työhömme aiempia sukupolvia löyhemmin, emmekä suhtaudu työhön samalla nöyryydellä kuin aikaisemmin.
Keikkafirmojen tarjoama rajaton valinnanvapaus työmäärän ja työn laadun suhteen on työmarkkinakilpailussa oiva väline. On helppoa kokea oikeudekseen valita toimenkuvansa ihan itse. Onneksi olemme siinä määrin erilaisia, että kunnianhimoisiin, valtavaa sitoutumista vaativiin työtehtäviin yhä riittää halukkaita jonoksi asti. Siksi on mielestäni ihan hyväksyttävää, että joku saa haluta vähemmänkin.
Olemme kuitenkin ajautuneet hakoteille ajatellessamme, että kaikki asiat ovat itsemme päätettävissä ja valittavissa. Työmme tuo meille väistämättä myös velvollisuuksia. Jonkun on päivystettävä joulunpyhinä, halusi tai ei, ja jonkun on vastattava päivystyspuhelimeen aamuyön väsyneinä tunteina. Joku joutuu myös tekemään mitä tylsimmät perushommat; niitä jokaisessa työssä väistämättä on.
Arjen puurtaminen ei ole kenellekään pelkästään toinen toistaan kiinnostavampia, eksoottisia potilastapauksia. Sellaista työtä ei ole olemassakaan, jossa voisi valita tekevänsä vain itselle mieluisia hommia. On myös itsestään selvä totuus, että erikoistuvan lääkärin arki ei ole pelkkää nousukiidossa olevaa oppimiskäyrää. Se voi olla tylsää toistoa toisensa perään; myös niitä työtehtäviä, joita kukaan ei haluaisi tehdä. Aamuviiden tipan laitto on enemmän minun työni kuin urallaan pidemmälle ehtineen erikoislääkärin; se on sanomattakin selvää. Molempia se taitaa kiinnostaa yhtä vähän. Aina ei voi valita. Tai kyllä voi, mutta siinä tapauksessa valinta pitää tehdä jo erikoisalaa valitessa.
Minä olen halunnut olla lasteni kanssa kotona verraten pitkään. Se on ollut minun valintani. Onhan sitä hämmästelty ja välillä paheksuttukin. "Eivät erikoistuvat lääkärit aikaisemminkaan ole mitään perhevapaita pitäneet!" Olen tietysti potenut huonoa omatuntoa kokiessani töiden kaatuvan minun poissaollessani jonkun toisen niskaan. Asiat eivät ole yksinkertaisia eivätkä mustavalkoisia. Kuinka paljon itsekkäitä valintoja on liikaa? Siihen tuskin kukaan osaa vastata.
Kaikkea ei voi tässä elämässä täysimääräisenä saada, ja siksi on valittava itselle tärkein. Toiselle se tarkoittaa enemmän työtä ja uranäkymiä, toiselle enemmän vapaa-aikaa. Mahdollisuudet lähtökohtaisesti ovat kaikille suurin piirtein samat; kysymys on enemmän siinä, mitä kukin yksilönä elämältään haluaa. Onneksi nykyisin on enemmän varaa valita, eikä kenenkään tarvitse kahliutua työhönsä ellei sitä halua. Naapuriin on turha verrata itseään, sillä on mieluummin suuri rikkaus haluta eri asioita. On meidän kaikkien eduksi, että meitä on moneksi. On meidän kaikkien eduksi, että meillä on vapaus valita.
Pauliina Paananen
Kirjoittaja on turkulainen anestesiologiaan erikoistuva lääkäri.
