Mitä ajatella pörssiin listautumisesta?

Suomen Terveystalo listautui pörssiin ensimmäisenä terveydenhuollon palveluja tuottavana yrityksenä Suomessa. Asian eettisestä puolesta käynnistyi julkinen keskustelu arkkiatrin haastattelusta sanomalehti Keskisuomalaiselle. Arkkiatri ei näe listautumisessa potilaan näkökulmasta katsoen mitään erityistä hyötyä ja kantaa huolta listautumisesta aiheutuvista yrityksen tuottopaineista, jotka voivat murentaa perinteisen lääkärintoiminnan eettistä pohjaa.

Taito Pekkarinen

Potilaiden itsediagnostiikka - askel lääkärin reviirille?

Potilaat diagnosoivat oireitansa ja vaivojansa itse monissa tilanteissa - ja joissakin tapauksissa heitä jopa ohjataan siihen. Ajatellaanpa esimerkiksi vilustumissairauksia: kuumetta ja nuhaisuutta neuvotaan pitämään vaarattomana ylähengitysteiden tulehduksena ja hoitamaan kotona itsediagnoosin mukaisesti levolla ja runsaalla juomisella. Jos potilaat tulevat tällaisten oireiden takia lääkärin vastaanotolle, sitä voidaan pitää turhana käyntinä. Lapsen näppyläinen ihottuma on vesirokkoa, jos naapurissa on samanlaista. Toimistotyöntekijän päänsärky on jännittyneiden hartialihasten aiheuttamaa ja paranee voimistelulla ja tarvittavalla itsehoitolääkkeellä.

Marja Aira

Koksibien vaikuttavuutta arvioitu arjen olosuhteisiin perustuvassa tutkimuksessa

nKliinisten lääketutkimusten valikoiduissa potilasryhmissä parhaissa mahdollisissa olosuhteissa saadut tulokset kertovat lääkkeen vaikutuksista ja haitoista suhteessa vertailulääkkeeseen. Yleensä nämä vaikutukset "laimenevat", kun lääkettä käytetään normaalielämässä ja käyttäjinä on myös potilaita, jotka oli suljettu pois kliinisistä lääkekokeista. Tämä näyttää pätevän myös koksibeihin.

Arja Helin-Salmivaara

Energiankulutusjuhlat ovat ohi

Maapallon lämpötilan havaittu nousu on 90 %:n varmuudella ihmisen ilmakehään tuottamien kasvihuonekaasujen syytä. Ilmastonmuutoksen terveysvaikutukset tulevat olemaan valtavia: aliravitsemusta, sairauksia, tulvia, sosiaalista hajaannusta ja pakolaisvirtoja (1). Apokalyptisten ennusteiden tiedetään olevan kehitysmaissa todellisuutta jo nyt, mutta eivät tule säästymään pohjolankaan asukkaat, vaikka viiniköynnöksistä vielä haaveillaankin.

Päivi Hietanen

Valkosolukasvutekijän käytöllä ei syy-yhteyttä sekundaarisyöpiin

Sirkku Jyrkkiö referoi Lääketieteen maailmasta -palstalla (SLL 10/2007, s. 995) hiljattain ilmestynyttä amerikkalaista retrospektiivistä epidemiologista tutkimusta, jossa tarkasteltiin SEER-Medicare-tietokannasta kerättyjä 5 510:n yli 65-vuotiaan rintasyöpäpotilaan tietoja. Tutkijat korostivat mahdollisten sekundaaristen maligniteettien riskiä potilailla, jotka saivat valkosolukasvutekijöitä (G-CSFs) rintasyövän liitännäishoidon tukena. Hershmanin ym. alkuperäinen artikkeli (1) on mielenkiintoinen lisä tieteelliseen keskusteluun, joskin tutkimuksessa on mielestäni merkittäviä heikkouksia eikä Jyrkkiön tulkinta tuloksista ole täysin pitävä.

Matti S. Aapro

Sairauspoissaolojen hallintastrategia mukaan hallitusohjelmaan

Suomalaiset ovat terveempiä kuin koskaan, mutta sairauspoissaolot ovat lisääntyneet kymmenen viime vuoden aikana. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2005 suomalaiset olivat poissa työstä sairauden vuoksi keskimäärin 8,6 päivää, naiset 10 päivää ja miehet 7,3 päivää. Poissaolot myös kasautuvat: eniten poissa oleva kolmannes käyttää 90 % sairauslomapäivistä, kun taas kolmannes ei ole lainkaan poissa työstä oman sairauden takia.

Harri Vainio

Masennuslääkkeet ja itsetuhokäyttäytyminen

Potilastapausten perusteella alettiin jo 1990-luvun alkupuolella epäillä, että selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI) saattavat lisätä itsetuhoista käyttäytymistä. Muutamia vuosia sitten asia nousi laajemmin julkisuuteen (1). Kohu alkoi siitä, että paroksetiinin epäiltiin lisäävän erityisesti lasten ja nuorten itsemurhariskiä. Asiaan liittyi huoli siitä, että lääkeyhtiöt olivat jättäneet julkaisematta tutkimustuloksia. Tämä johti vaatimuksiin kliinisten tutkimusten rekisteröimisestä julkisiin tietokantoihin. Yhdysvalloissa lääkevalvonnasta vastaavan viranomaisen FDA:n analyysissä havaittiin, että kliinisissä lääketutkimuksissa SSRI-lääkkeiden käyttäjillä oli merkittävästi enemmän itsetuhokäyttäytymistä kuin lumelääkettä saaneilla. FDA antoi määräyksen siitä, että SSRI-lääkepakkauksiin on lisättävä varoitusmerkintä itsetuhokäyttäytymisen riskistä. Britannian lääkevalvontaviranomainen kielsi muiden SSRI-lääkkeiden kuin fluoksetiinin määräämisen alle 18-vuotiaille.

Jari Tiihonen

Paksusuolisyöpää suvussa - mitä tehdä?

Lääkärin vastaanotolle hakeutuu henkilöitä, jotka kertovat suvussaan olevista lukuisista syöpätapauksista ja kysyvät mielipidettä seulontatutkimusten tarpeellisuudesta. Jos lääkäri ei halua itse ottaa kantaa, hän voi suositella potilaalle syöpäyhdistysten poliklinikoita, joissa periytyviin syöpäoireyhtymiin ja sukuselvityksiin perehtynyt sairaanhoitaja laatii henkilön sukupuun ja asiantuntijalääkärit määrittävät periytyvän alttiuden todennäköisyyden ja ohjaavat henkilöt tarvittaessa jatkotutkimuksiin.

Jukka-Pekka Mecklin, Heikki J. Järvinen

Piilevä arvonlisävero vääristää terveydenhuollon kilpailua ja hintoja

Arvonlisäverolain mukaan terveyden- ja sairaanhoitopalvelun myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa. Sen sijaan elinkeinonharjoittajien laite- ym. hankinnat ovat pääsääntöisesti arvonlisäverollisia. Myyntien verovapauden vuoksi hankintahintoihin sisältyvä arvonlisävero jää siis vähentämättä, ja siirtyy piilevänä kustannuksena yksityisten terveyspalvelujen hintoihin.

Sami Lukkarinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030